Antti Selkokari
Taas on tullut aika, kun elokuvateollisuus houkuttelee katsojia palaamaan elokuvateattereihin jollain sellaisella, mitä ei kotona näe; jättimäisen isolla kuvakoolla, huippuluokkaisesti jytisevällä äänentoistolla ja elokuvilla, joita ei välttämättä ihan heti näe toosasta, jota televisioksi kutsutaan.
Bloggari heittäytyy pohdiskelemaan elokuvakriitikon ammattia ja tärkeysjärjestyksiä.
Suomalainen elokuvayleisö on vanhoillista, sillä sitä kiehtovat eniten karvalakkikomedia ja elämäkertaelokuvat. Vuoden 2020 katsotuimpien kotimaisten listan tarkastelu kertoo että Suomessa pysytään mukavuusalueella.
Bloggari palailee julkaisemaan uusia päivityksiä. Ensi alkuun vähän kerrallaan, koska pitkän poissaolon jälkeen kestää päästä vanhaan rytmiin kiinni.
Poikkeusolojen viime päivien lepattaessa ei elokuvateattereita ole vielä avattu, eikä ensi-iltaelokuvia ole nähty kohta kolmeen kuukauteen niin pitää puhua vanhoista ja muistella.
Nyt bloggari pohtii pitämystensä perusteita. Sitten kun elokuvateatterit ovat taas auki ja arvostelen elokuvia, toivon olevani muutamaa itsereflektiivistä punnintaa viisaampi.
Klaus Häröllä olisi kyllä oma paikkansa Suomen elokuvantekijöiden joukossa, mutta tahtooko hän taiteilijanuraltaan muutakin kuin täkäläiset resurssit ja pienet ympyrät? Vastaan spekuloimalla eli en tiedä mutta kuvittelen mahdollisuksia.
Etelä-korealaisen Parasiten neljä Oscar-voittoa synnyttivät vuolaan kymen juttuja ohjaaja Bong Joon-hosta. Tämä on niistä yksi.
Isot, koko kansaan menevät suuren yleisön hitit jäivät puuttumaan vuodelta 2019, mutta uuttakin on tulossa, sillä on odotettavissa naistekijöiden voimallista esiinmarssia.
Mikä yhdistää Elton Johnia, Freddie Mercuryä ja Kari Tapiota? Heistä kaikista on tehty elokuva. Aivan samanlaisia ne eivät ole, mutta eivät hirveän erilaisiakaan.
