Kolumnit (41)

Useiden tuntien mittaisessa suorassa tv-lähetyksessä voi tapahtua mitä tahansa, se on nähty Oscar-gaalassakin monesti.

Holokaustin liepeiltä aiheensa ottavia elokuvia voi ja ensisijaisesti pitää katsella muistutuksina kansanmurhan kammottavuudesta.

Pohjois-Irlannin pääkaupunki Belfast, noin 350000 asukkaan kaupunki on saanut kaksi vaikuttavaa elokuvallista esitystä itsestään. Eri sukupolvien tyyli ja näkemykset eroavat toisistaan kuin kansanlaulu ja hip hop.

Vasta kun näin Civil War -elokuvan toisen kerran, aloin ymmärtää ja ajatella, mikä siinä on vialla.

Nykyään, kun kaikki ajassa mukana pysymistään esittelevät toimittajat kirjoittavat niitä näitä tekoälystä, ajattelin yrittää minäkin.

Pohdiskelua uusista ja vanhoista Oscareista ja siitä, kannattako niitä ottaa niin tosissaan.

Kirjoittaja näki sekä uudessa Dyyni-elokuvassa että sen edeltäjässä jotain ajatteluttavaa.

Blogi ja kirjoittajansa pitävät jonkin aikaa joululomaa, sillä tauko tähän talven pimeyteen on aina paikallaan. Nämä sivut heräävät henkiin jälleen vuodenvaihteessa edellisvuoden parhaita elokuvia käsittelevällä artikkelilla.

Kyllä elokuvien ja tv-sarjojen alkutekstejäkin kannattaa katsoa, koska ne voivat kertoa enemmän kuin arvaakaan.

Toistavatko taiteilijat itseään jo ensiteoksistaan alkaen on kysymys joka alkoi askarruttaa.

Tulipa katsottua The Crown-sarjan alkukausia ja todettua ne taas katsomisen arvoisiksi.

Bloggari olisi halunnut uskoa, että elokuvateatterit pysyvät avoinna hygieniatoimilla ja koronapasseilla, mutta toisin kävi. Tilanteessa on jotain niin tuttua, että se on melkeinpä uusinta vuoden takaa.

Elokuvakriitikon mieli palaa rikokseen, tai siis ainakin rikoselokuviin. Mutta tarjontaa puuttuu.

Taas on tullut aika, kun elokuvateollisuus houkuttelee katsojia palaamaan elokuvateattereihin jollain sellaisella, mitä ei kotona näe; jättimäisen isolla kuvakoolla, huippuluokkaisesti jytisevällä äänentoistolla ja elokuvilla, joita ei välttämättä ihan heti näe...

Bloggari heittäytyy pohdiskelemaan elokuvakriitikon ammattia ja tärkeysjärjestyksiä.

Suomalainen elokuvayleisö on vanhoillista, sillä sitä kiehtovat eniten karvalakkikomedia ja elämäkertaelokuvat. Vuoden 2020 katsotuimpien kotimaisten listan tarkastelu kertoo että Suomessa pysytään mukavuusalueella.

Bloggari palailee julkaisemaan uusia päivityksiä. Ensi alkuun vähän kerrallaan, koska pitkän poissaolon jälkeen kestää päästä vanhaan rytmiin kiinni.

Poikkeusolojen viime päivien lepattaessa ei elokuvateattereita ole vielä avattu, eikä ensi-iltaelokuvia ole nähty kohta kolmeen kuukauteen niin pitää puhua vanhoista ja muistella.

Nyt bloggari pohtii pitämystensä perusteita. Sitten kun elokuvateatterit ovat taas auki ja arvostelen elokuvia, toivon olevani muutamaa itsereflektiivistä punnintaa viisaampi.

Klaus Häröllä olisi kyllä oma paikkansa Suomen elokuvantekijöiden joukossa, mutta tahtooko hän taiteilijanuraltaan muutakin kuin täkäläiset resurssit ja pienet ympyrät? Vastaan spekuloimalla eli en tiedä mutta kuvittelen mahdollisuksia.

Etelä-korealaisen Parasiten neljä Oscar-voittoa synnyttivät vuolaan kymen juttuja ohjaaja Bong Joon-hosta. Tämä on niistä yksi.

Isot, koko kansaan menevät suuren yleisön hitit jäivät puuttumaan vuodelta 2019, mutta uuttakin on tulossa, sillä on odotettavissa naistekijöiden voimallista esiinmarssia.

Mikä yhdistää Elton Johnia, Freddie Mercuryä ja Kari Tapiota? Heistä kaikista on tehty elokuva. Aivan samanlaisia ne eivät ole, mutta eivät hirveän erilaisiakaan.

Dopamiini on yksi vahvimmista ihmisen keskushermostoon vaikuttavista aineista joita ihmisruumis synnyttää ja annostelee sisällään. Yksi todettu tapa saada dopamiinit ruiskuamaan on katsella suosikkisarjaansa tuntikaupalla sohvaan tai nojatuoliin pulttautuneena.