Artikkelit (162)

Kaipuulle meneeseen näyttäisi olevan hyvät markkinat, ainakin elokuvatarjonnasta päätellen.

Vanhaa, jo historiallisen iän saavuttanutta elokuvaa voi katsella todisteena taiteen halki ajan kantavasta voimasta. Man Rayn Return to Reason on harvinaisuus, joka kannattaa nähdä, kun tilaisuus on.

Bob Kanen luomalla Batman-hahmolla on ollut monta elokuvallista tulkitsijaa, mutta vasta 2022 tullut The Batman-elokuva kunnioittaa hahmon historiallisia juuria ja niin tehdessään tulee luoneeksi pelottavan kuvan rulevaisuudesta.

Blogi ja kirjoittajansa pitävät jonkin aikaa kesälomaa, sillä uuteen latautuminen ottaa aikansa. Nämä sivut heräävät henkiin jälleen alkusyksystä.

Bloggari kävi katsomassa Oppenheimerin toisen kerran ja vaikkei kaikkea kerrokaan, niin juttu sisältää taatusti spoilereita.

On elokuvia, jotka eivät muistijälkiä jätä, ja on elokuvia jotka saavat sanomaan: No olipa juttu. Tässä on sellainen.

Taivaallisen kauniilla mustavalkoisilla kuvilla tehty dokumenttielokuva Adieu Suavage voitti Brysselin elokuvajuhlilla kriitikoiden palkinnon.

Suomen maine elokuvamaana kasvaa Tia Kouvon jouludraaman Mummolan myötä.

Kun elokuvakriitikko matkustaa työasioissa, saa kaikki muu elämä siksi aikaa jäädä. Näin nyt tällä viikolla ja lähipäivinä.

Tätä juttua kirjoitettaessa ei ole välitetty spoilereista tuon taivaallista, joten..

Perintö-elokuvaa voi ajatella ranskalais-algerialais-vietnamilaisen ohjaaja-kirjoittaja-päätähti Maiwennin autofiktiivisenä teoksena, koska niin selvästi hän siinä prosessoi omia eri suuntiin harottavia juuriaan.

Vaikka Isabelle Huppert -elokuva Elle ehti jo poistua Areenasta, on se katsottavissa muuallakin.

Kas tässä on klassikkoelokuva, josta tuli saippuaoopperoiden prototyyppi. Siinä on silti enemmän ja syvempää sisältöä kuin normisaippuoissa.

Ranskalaisesta kirjallisuudesta vauhtia ottava aikuisdraama ei hurmaa tätä elokuvakriitikkoa, vaikka Binoche hyvä onkin.

Muutamia muistiinmerkintöjä Tampereen elokuvajuhlille kevättalvella tehdystä parin päivän pikavisiitistä.

Kun suoratoistoyhtiö Netflix on tuonut ohjelmistoonsa Denis Villeneuven elokuvan Blade runner 2049, se on tullut laajemman yleisön saataville kuin viiden vuoden takaisen elokuvateatteriensi-iltansa aikoihin.

Olinkin jo unohtanut miten hyvä ja monimielinen elokuva Rankka päivä on.

Nyt, kun Julian Schnabelin elokuva Van Goghista on vielä tovin nähtävissä voi katseen suunnata Yle Areenaan.

Hyvän, vaikuttavan elokuvan merkki on, että se saa puhumaan fiktiivisistä ihmisistä kuin he olisivat olemassa. The Banshees of Inisherin on sellainen elokuva.

Vuoden takainen Cannes-voittaja ja Euroopan elokuva-akatemian palkitsema Ruben Östlundin The Triangle of Sadness on hiljalleen poistumassa elokuvateattereista. Tämän kirjoittajalla ei tule ikävä, niin tylsää katsoessa oli.

Kaikki kehunsa ansainnut ranskalaissarja Agentit poistuu pian Netflixin valikoimasta.

Ylen esittäessä vuodenvaihteen aikoihin klassikoiden klassikon on hyvä tilaisuus heittäytyä tunnelmoimaan elokuvalla, jota on kutsuttu britti-imperialismin uneksi.

Aivan parhaiden toimittajaleffojen tasolle She said ei nouse, mutta se sentään yrittää.

Parhaita syitä poiketa Helsingin kauneimmassa elokuvateatterissa, Orionissa on Bruno Dumontin France-mediasatiirin ainoa näytös sunnuntaina 13.11.