Niin monta kertaa kuin olenkin nähnyt Otto Premingerin film noir -klassikon Laura, en kyllästy sen katsomiseen uudestaan, koska sen kuvat ovat niin hienoja, enkä muutenkaan muista ulkoa kaikkia juonenkäänteitä, saati sitten murhaajaa. Tai murhan syytä.
• • •
Aina John Hustonin Maltan haukasta (1941) lähtien film noir -elokuvien juonet ovat olleet niin sykkyräisiä ja epäloogisia että niille tekisi mieli nauraa ääneen. Howard Hawksin Syvä uni (1946) on suorastaan kuuluisa juonensa sotkuisuudesta. Lauraa pidetään yhtensä syntyvuotensa parhaista film noir -elokuvista. Se on saavutus, koska vuosi 1944 oli lajityypin kannalta huikea: Ensi-iltansa saivat Billy Wilderin Nainen ilman omatuntoa (Double Indemnity), Fritz Langin Erään merkin varjossa (Ministry of Fear) ja toinenkin elokuva Fritz Langilta eli Nainen ikkunassa (Woman in the Window), Robert Siodmakin Aavenainen (Phantom Lady) ja Edward Dmytrykin Murder, My Sweet.
• • •
Laura rikkoo film noirin määritelmiä. Öisten katujen sijaan sen tapahtumapaikkoja ovat hyvin valaistut varakkaiden ihmisten salongit. Laurassa on poliisi, joka ei käy kertaakaan poliisiasemalla ja sankaritar, joka on käytännössä pitkät ajat elokuvasta kuolleena. Elokuvan kummallisuuksiin kuuluu sekin, että yksi epäillyistä otetaan mukaan seuraamaan muiden epäiltyjen kuulusteluita. Kaikkein suurinta mustasukkaisuutta nimipäähenkilöstä vaikuttaisi tuntevan keikari, jossa ei ole rahtustakaan heteroseksuaalisuutta.
• • •
Elokuvan kertojanäänenä kuullaan Clifton Webbin esittämää myrkyllisesti sanailevaa kriitikkoa, sanomalehtikolumnistia ja radiokommentaattoria Waldo Lydeckeriä joka sanoi ammatistaan mm. näin: ”Sentiment comes easy 50 cents a word.” Webb oli teatterinäyttelijä, joka oli esiintynyt joissain mykän kauden elokuvissa. Hänen esiintymisestään Laurassa tuli tietyllä tapaa suuri comeback. Webb oli aikanaan Hollywoodin ainoita avoimesti homoseksuaalisia näyttelijöitä. Lydeckerin hahmon esikuvana on sanottu olleen The New York Timesille ja New York Heraldille kirjoittanut teatterikriitikko Alexander Woollcott, joka oli osa Algonquin-hotellissa kokoontuneen pyöreän pöydän piiriä.
• • •
Vincent Pricen esittämä Laura Huntin kihlattu, Shelby Carpenter häärii tapahtumien liepeillä kuin innokas koiranpentu. Gene Tierney Lauran roolissa näyttää kuvissa tietenkin täydelliseltä kaunottarelta, mutta hän sekä kaikki muut roolihahmot vaikuttavat elävän omassa kuplassaan irtaantuneina reaalimaailmasta. Dana Andrewsin esittämä etsivä Mark McPherson on kuin dekkariklisee: urbaanille yläluokalle hymähtelevä ketjupolttava kovanaama, joka rakastuu kuolleeseen naiseen maalauksen perusteella – omanlaistaan nekrofiliaa sekin.
• • •
Psyykkinen nekrofilia ei ole ainoa asia, jonka perusteella Laura-elokuva assosioituu paljon myöhempään elokuvaan, eli Alfred Hitchcockin Vertigoon (1958). Päähenkilö, mainostoimiston johtaja Laura Hunt on kuin ontto astia, jonka elokuvan miehet voivat täyttää omilla mielikuvillaan haluttavasta naisesta. Näyttelijöitään kohtaan erityisen brutaalisti käyttäytyvän ohjaajan maineessa ollut Preminger, ei tiettävästi ollut sitä kaikille, vaikka näyttelijöiden ja muiden työtoverien kutsumanimi Premingerille oli “Otto The Ogre.” (Hirviö-Otto). Laura-elokuvan lumous on sen sisäänpäin kääntyneisyydessä. David Raksinin alinomaa soivassa musiikissa on sellaista vinoutunutta kaihoisuutta, joka sävyttää koko elokuvan vinksahtanutta tunnelmaa. Joseph LaShellen tyylittelevä mustavalkokuvaus kantaa elokuvaa silloinkin, kun käsikirjoitus ei siihen kykene.
• • •
Elokuvan, jonka henkilöistä yksikään ei ole millään lailla mukava, katseleminen voi tuoda mieleen Hitchcockin Vertigon (1958), jossa James Stewartin esittämä mies yrittää muovata naisesta mieleisensä, vaikka väkisin, ellei se muuten onnistu. Keskeinen tässä on maanisen omistamishaluisen Waldo Lydeckerin toteamus murhajuonensa perimmäisistä syistä. ”Ellen minä voi saada Lauraa, niin ei sitten voi kukaan muukaan.”
• • •
Lauran syntyhistoriaan kuuluu sekin, että Preminger tuli mukaan vasta viime tingassa, sillä hän otti ohjaajan tehtävät ensimmäiseksi ohjaajaksi nimetyltä Rouben Mamoulianilta, koska 20th Century Foxin legendaarinen tuotantopäällikkö Darryl F. Zanuck oli tyytymätön Mamoulianilta tulleisiin ensimmäisiin kuviin elokuvasta ja vaihdatti Mamoulianin Premingeriin. Lauran edelleen kestävää kiehtovuutta selittää sekin, että Preminger ei selittele henkilöitään, vaan antaa katsojiensa päättää itse mitä mieltä heistä olla.
Laura.
Ohjaus: Otto Preminger.
Käsikirjoitus: Jay Dratler ja Samuel Hoffenstein Vera Casparyn romaanista.
Kuvaus: Joseph LaShelle.
Musiikki: David Raksin
Pääosissa: Gene Tierney, Dana Andrews, Clifton Webb, Vincent Price, Judith Anderson.
Kesto: 1 h 24 min.
Ikäraja: 7.
Suoratoisto: Yle Areena huhtikuun 2026 alkuun saakka.
