Jessie Buckleyn ja Paul Mescalin järeät näyttelijäntaidot kannattelevat Hamnet-elokuvaa silloinkin, kun sentimentaalisuus uhkaa hukuttaa kaiken alleen. Metsää ja puita rakastava nuori nainen Anne, jota elokuvassa kutsutaan nimellä Agnes Hathaway (Jessie Buckley) ei voi olla huomaamatta veljiensä latinanopettajaa, salskeaa Will-nimistä nuorta miestä (Paul Mescal), eikä aikaakaan, kun he ovat liittäneet kätensä ja elämänsä yhteen. Agnesin perheessä periytyvät suulliset opetukset luonnonlääkinnästä ja kasvien vaikutuksista.
• • •
Hänen sanotaan olevan ”metsänoitien” suvusta, ja näkevän asioita, joita muut eivät näe. Ensiksi hänet nähdään sikiöasentoon kääriytyneenä maassa puunjuurien suojaamana. Hän suorastaan ruumiillistaa maanläheisyys-sanaa. Lähellä puuta on pimeän luolan aukko, jota näyttämään elokuva toistuvasti palaa. Agnesille ja Willille syntyy lapsia: esikoistytär Susanna (Bodhi Rae Breathnach) ja kaksoset Judith (Olivia Lynes) ja Hamnet (Jacobi Jupe). Willillä on töitä Lontoossa näytelmien kirjoittajana, joten hän on paljon poissa kotoa. Agnes tukeutuu Bartholomew-veljeensä (Joe Alwyn) ja Mary-anoppiinsa (Emily Watson) etenkin silloin Judith-tyttäreen iskee hengenvaarallinen tauti, juuri Willin poissa ollessa.
• • •
Elokuva uhkuu maanläheisyyden ja inhimillisyyden tunnelmia. Kerran, jos toisenkin tehdään selväksi, miten elokuvan ihmiset ovat yhtä luonnon kanssa, ulkoisen, fyysisen luonnon ja oman ihmisluontonsa. Ohjaaja Chloé Zhaolle luonto on tiettävästi olemukseltaan naisellinen, eipä siis ihme, että Hamnet tihkuu luontomystiikkkaa. On hetkiä, jolloin Zaon elokuva saattaa tuoda mieleen Terrence Malickin elokuvien maalauksellisuuden. Etenkin kuvat puiden oksistojen ja lehtien lävitse siivilöityvästä valosta ovat silkkaa Malickia.
• • •
Elokuvan ihmiset luottavat enemmän vaistoihinsa kuin järkeensä. Pääosissa Buckley ja Mescal esittävät roolihahmojaan vaistonvaraisen näköisesti. Elokuva kuvaa Agnesin ja Willin suhdetta 15 vuoden ajalta, ja me näemme söpönä, tunnustelevana rakkautena alkaneen suhteen syvenemisen kestämään yhteisen lapsen kuolemankin. Elokuvan alussa mainitaan, miten tapahtuma-aikaan etunimet Hamlet ja Hamnet olivat käytännössä sama nimi. Ajan ihmiset eivät piitanneet nimen kirjoitusasun pienestä erosta.
• • •
Lopulta Bartholomew-veli vie Agnesin, kansannaisen teatteriin, missä hän ei ymmärrä, miksi Hamlet-näytelmässä puhutaan hänen pojastaan. Elokuva esittää näytelmän sellaisena, johon Will Shakespeare on kaatanut surun poikansa kuolemasta ja silti täysiverisenä taideteoksena, jossa näyttämökuva prinssistä astumassa kuolemaansa toisintaa kuvaa Hamnetin vanhempien seurusteluajalta. Nuoruudessaan Agnes on metsässä liikuskellessaan usein nähnyt pimeän luolan suuaukon.
• • •
Pimeä aukko toisintuu elokuvan Hamlet-esityksessä, jossa näyttämölle on lavastettu taikametsä, jonka keskellä on ovi kuin Willin Agnekselle kertoman Orfeus-tarinan Hadeksen portti. Ovi on se pimeä aukko, johon Hamnet/Hamlet (Noah Jupe) kuolleessaan astuu. Itselleni vaivaannuttavin hetki koko elokuvassa on se, jolloin Hamlet-näytelmään syvästi eläytynyt Agnes astuu lähelle näyttämön parrasta ja ojentaa kätensä Hamletin esittäjälle, joka siihen tarttuu. Yleisö Agnesin ympärillä ojentaa kätensä Hamletia kohti, kuten myös yleisö katsomon parvilla.
- • •
Tarkoitus on kait sanoa, että Shakesparen näytelmä, ja siten hyvä taide koskettaa katsojiaan, mutta se ilmaistaan kömpelösti ja osoittelevasti. Agnes ymmärtää mitä hänen miehensä on tehnyt, ettei hänen miehensä olekaan tunteeton raakimus, vaan on kirjoittanut heidän suuren surunsa näytelmään. Sen tajuttuaan Agnes puhkeaa ymmärryksen ja helpotuksen nauruun. Aikana, jolloin paiserutto riehui Euroopassa, on todennäköistä, että niin monet olivat menettäneet perheenjäseniään ja läheisiään rutolle, että näytelmän kuvaamasta surusta aikalaiskatsojatkin tunnistivat omat tunteensa.
- • •
Arvostelija ymmärtää kyllä, mitä on haluttu sanoa, mutta vierastaa kankeaa, alleviivaavaa tapaa, jolla ohjaaja Chloé Zao sen tekee. En muutenkaan pidä siitä, jos kyyneleitäni yritetään lypsää esiin, tai tunteitani ylipäätään manipuloidaan siten, että näen ja tunnen sen kajoamisena itseeni.
Zaon tekemässä tunteita raastavassa sovituksessa Maggie O’Farrellin Hamnet-romaanista nousee pintaan se, kuinka kyseessä on biofiktio: kuvitelma tosielämän henkilöistä, joiden elämän tiedossa olevien faktojen pohjalta tehdään nykyajan ihmisen tunteille sopiva draama.
Hamnet.
Ohjaus: Chloé Zhao.
Käsikirjoitus: Chloé Zhao ja Maggie O’Farrell jälkimmäisen Hamnet-romaanista.
Kuvaus: Łukasz Żal.
Pääosissa: Paul Mescal, Jessie Buckley, Jacobi Jupe, Noah Jupe, Emily Watson.
Kesto: 2 h 6 min.
Ikäraja: 12.
Ensi-ilta: 30.1.2026.
