Ylen esittäessä vuodenvaihteen aikoihin klassikoiden klassikon on hyvä tilaisuus heittäytyä tunnelmoimaan elokuvalla, jota on kutsuttu britti-imperialismin uneksi.
Pari vuotta sitten elokuvateattereissa ollut Tove kestää katsomisen suoratoistonakin. Siten sen parhaat piirteet vain korostuvat.
Erich Maria Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta -klassikkoromaanin uusin elokuvaversio näyttää rivisotilaiden sodan, kuten aiemmatkin elokuvat, ja tuomitsee voimakkaasti kiihkokansallisuudella intoilun.
Aivan parhaiden toimittajaleffojen tasolle She said ei nouse, mutta se sentään yrittää.
Parhaita syitä poiketa Helsingin kauneimmassa elokuvateatterissa, Orionissa on Bruno Dumontin France-mediasatiirin ainoa näytös sunnuntaina 13.11.
Syysnuhan estäessä ensi-iltaelokuvien näkemisen, tulin katsoneeksi jollain kanavalla pyörivän Synkin hetki -elokuvan, josta en ollut aikanaan mitään kirjoittanutkaan.
Sandman-sarja tarjoaa runsaasti jäykistelyä, kauneutta, kauheutta ja myös kankeutta – mutta vain aluksi.
Kaksi arvostelua Kikka!-elokuvasta kirjoitettuani tein vielä toisenkin.
Maailmalla mainetta ja palkintoja napsinut Metsurin tarina on ehyt luomus, jopa liikaakin.
Klaus Härön Rakkaani merikapteeni useampia kuin sen ilmeisen rakkaustarinan.
Anna Erikssonin W sai kriitikon pohtimaan mitä ovat tinkimättömänä pitämämme taiteen ehdot.
Tulipa katsottua The Crown-sarjan alkukausia ja todettua ne taas katsomisen arvoisiksi.
