Antti Selkokari
On omanlajistaan lahjakkuutta tehdä elokuva, jossa pidetään meteliä ruoanlaitosta nauttimatta murusestakaan. Flux Gourmet on sellainen elokuva.
Hetken elokuvista se, josta pidetään eniten melua, ei välttämättä olekaan ihan niin hieno kuin annetaan ymmärtää.
Parhaita syitä käväistä Espoo Cinéssä on Bruno Dumontin mediasatiiri France.
Vaikka ei pitäisikään Baz Luhrmannin, Great Gatsby ja Moulin Rouge! -elokuvien ohjaajasta hänen teostensa liioittelulta vaikuttavan kohottuneisuuden takia, niin elokuva Elviksestä suorastaan vaatii Luhrmannin tyylistä isoa skaalaa ja volyymiä.
Ei, elokuvateatterit eivät kuolleetkaan, vaikka hätäisimmät kiirehtivät niin väittämään pandemian sulkiessa ovia kaikkialla. Nyt tilanne näyttää ihan toiselta.
Nuorten elokuvantekijöiden onni ja ilo – niitä Eden on täynnä. Ulla Heikkilän ensimmäinen pitkä elokuva Eden lunastaa niitä lupauksia, joita synnyttivät tekijän aiemmat lyhytelokuvat Golgata ja Sovitus.
Vasta kesällä nähty helmikuun ensi-ilta alkoi tuntua niin oleelliselta teokselta, että nähtyä oli pakko jotenkin jäsentää. Teattereista leffa on jo häipynyt uusintojen ja erityisesitysten hämärään.
Ei kukaan jaksa jatkuvasti vain kirjoittaa, etenkin kuluneiden vuosien kaltaisten koettelemusten kerryttyä.
Kun Yle Areena toi nähtäville hengästyttävän valikoiman Tohtori Mabuse -elokuvia, piti jotenkin perustella itselleenkin, miksi niiden ohjaaja Fritz Lang on tuotannoltaan tutustumisen arvoinen tapaus.
Nyt kun näyttää siltä, että Top Gunin jatko-osasta tulee vuoden katsotuin, piti pohtia miksi.
