Antti Selkokari
Spike Leen BlacKkKlansman -elokuvasta ei tullut sitä mestariteosta, jollaisena siitä innokkaimmat ovat puhuneet. Viihdyttävä ja upeannäköinen leffa se kyllä on.
Vuoden pelottavimmaksi kauhuelokuvaksi ylistetty Hereditary- pahan perintö on tehty melko vähillä aineksilla, eikä siinä tarkkaan katsoen ole enempää kuin vihjeitä ja tunnelmaa.
Varjojen sodan vainoharhaiseen maailmaan päädytään nytkin, mutta eksyneempinä ja lohduttomammissa tunnelmissa, sitä on Sicario 2: Soldado.
Kuuden naisen joukko ryövää satojen miljoonien dollareiden arvoiset jalokivet Ocean’s Eight -elokuvassa. Ryöstökuvaus on vähintään yhtä tarkkaan laskelmoitu prosessi kuin tämä elokuva on viihteenä.
Mitä kauneimmat kuvat öisestä kaupungista ja veden läpi siivilöityvästä valosta sekoittuvat raaoista raaimpaan väkivaltaan Lynne Ramsayn elokuvassa You Were Never Really Here. Joaquin Phoenixin roolisuoritus masentuneena ja konemaisen tehokkaana pedofiilien tappajana jää mieleen pitkäksi aikaa.
Viime syyskuussa 96-vuotiaana kuolleen lukuisien sivuosien ja vain muutamien pääosien näyttelijän Harry Dean Stantonin viimeiseksi jäänyt elokuva Lucky, jonka on voinut nähdä Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla, on pitkälti kuin päätähtensä elokuvaesiintyjänä, melua pitämätön, ajatuksille tilaa antava independent-henkinen […]
Tämän elokuvan pitäisi kertoman miten Han Solosta tuli sellainen mihinkään ja keneenkään luottamaton aikamies-vintiö, jona hänet tavattiin Harrison Fordin esittämänä vuoden 1977 Tähtien sodassa. Aikomus on sinänsä ollut hyvä, mutta toteutus on liian kiltti ja kunnianhimoton.
