Ensi-illat (157)

Elokuva keisarista, joka sotii koko ikänsä, ei kerro mitään sen kaiken syistä. Pelkkää pintaa vain.

Hyvin, varmasti ja osaavasti tehty Mummola käy kaikki ne rastit mitä pitääkin. Se on elokuva jota voin arvostaa ilman että pitäisin siitä.

Vaikka inhoan ylipitkiä elokuvia, niin Martin Scorsesen kolme ja puolituntisen intiaanimurhista Oklahomassa 1920-luvulla kertovan eepoksen katsominen sujahti yllättävänkin kevyesti.

Bloggari kävi katsomassa Oppenheimerin toisen kerran ja vaikkei kaikkea kerrokaan, niin juttu sisältää taatusti spoilereita.

Uusin muskettisoturielokuva sai kaivelemaan varhaisia muistoja aiheen liepeiltä, jopa lapsuudesta asti.

Vortex on on tyly elokuva kuin kuolintodistus ja siksi oivallinen memento mori.

Epäluulolla ja viattomuuden menetyksellä silattu trillerintapainen Salaliitto Kairossa käy hyvästä ja viihdyttävästäkin katsottavasta.

On elokuvia, jotka vaativat kriitikolta vähäsanaisuutta. Hiljainen tyttö on sellainen elokuva.

Tár -elokuvan päähenkilö elää klassisen musiikin harjoittamisesta, jolle on omistautunut maanisella kiihkolla.

The Fabelmans on eräänlaista elokuvallista autofiktiota. Siinä Steven Spielberg kertoo nuoruudestaan, perheestään ja kasvusta elokuvantekijäksi erinomaisen viihdyttävästi.

Hyvän, vaikuttavan elokuvan merkki on, että se saa puhumaan fiktiivisistä ihmisistä kuin he olisivat olemassa. The Banshees of Inisherin on sellainen elokuva.

Sisu on ehdottomasti nähtävä elokuvateatterissa, jotta sen tekijöiden taito ja vino huumori saisivat nauttia yleisön arvonantoa ja suosiota.

Pari vuotta sitten elokuvateattereissa ollut Tove kestää katsomisen suoratoistonakin. Siten sen parhaat piirteet vain korostuvat.

Erich Maria Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta -klassikkoromaanin uusin elokuvaversio näyttää rivisotilaiden sodan, kuten aiemmatkin elokuvat, ja tuomitsee voimakkaasti kiihkokansallisuudella intoilun.

Aivan parhaiden toimittajaleffojen tasolle She said ei nouse, mutta se sentään yrittää.

Parhaita syitä poiketa Helsingin kauneimmassa elokuvateatterissa, Orionissa on Bruno Dumontin France-mediasatiirin ainoa näytös sunnuntaina 13.11.

Kaksi arvostelua Kikka!-elokuvasta kirjoitettuani tein vielä toisenkin.

Maailmalla mainetta ja palkintoja napsinut Metsurin tarina on ehyt luomus, jopa liikaakin.

Klaus Härön Rakkaani merikapteeni useampia kuin sen ilmeisen rakkaustarinan.

Anna Erikssonin W sai kriitikon pohtimaan mitä ovat tinkimättömänä pitämämme taiteen ehdot.

On omanlajistaan lahjakkuutta tehdä elokuva, jossa pidetään meteliä ruoanlaitosta nauttimatta murusestakaan. Flux Gourmet on sellainen elokuva.

Hetken elokuvista se, josta pidetään eniten melua, ei välttämättä olekaan ihan niin hieno kuin annetaan ymmärtää.

Parhaita syitä käväistä Espoo Cinéssä on Bruno Dumontin mediasatiiri France.

Vaikka ei pitäisikään Baz Luhrmannin, Great Gatsby ja Moulin Rouge! -elokuvien ohjaajasta hänen teostensa liioittelulta vaikuttavan kohottuneisuuden takia, niin elokuva Elviksestä suorastaan vaatii Luhrmannin tyylistä isoa skaalaa ja volyymiä.