Ensi-illat (191)

Vaikka en itse fanitakaan Bruce Springsteenin musiikkia, niin tunnistan hänen taiteellisesta ja psyykkisestä kriisistään tehdyn elokuvan laadukkuuden.

Kathryn Bigelown realistiseen tyyliin tehty elokuva jää hyvistä tarkoituksistaan huolimatta hudiksi.

Sisu 2 -elokuvan parhaita puolia ovat kekseliäät toimintakohtaukset ja tiivis puolitoistatuntinen kesto.

Luca Guadagninon, sellaisten elokuvien kuin I Am Love ja Call Me by Your Name tekijän uusin After the Hunt on kovin epätasainen, eikä ihan odotettua tasoa.

Liki kolmetuntinen elokuva ammattivallankumouksellisten risaisesta elämästä huumaa kuviensa komeudella.

Ihmissuhde-elokuvista antoisin tällä hetkellä on Materialists.

Marseillen mestarin uutuus liikuskelee tutuilla moraalin ja inhimillisyyden tanhuvilla.

Hyvin tehty viihde-elokuva urheilusta, jota kaikki eivät urheiluna pidäkään, sellainen on F1.

Kyllä se kannattaa nähdä ja varsinkin ennen uuden paavin valintaa.

Rami Malek tohelona agenttina, joka ei oikeastaan ole agentti, vaikka onkin, ei kuulosta järin vetävältä trillerin tiivistelmältä, mutta kyllä se tälle leffalle toimii.

Häjyt 2 ei oikein tiedä, ollako tarina rosvosta vai perheestä. Tekstissä on sitten spoilereita. Lukeminen omalla vastuulla.

Tässä iranilaiselokuvassa rakennetaan jännitystä siitä, sortuuko isän valta eli patriarkaatti. Mietityin kuvin etenevä elokuva kannattaa nähdä.

Ei tarvitse ihmetellä, jos Kesäkirja-elokuva tuntuu jotenkin vaisulta, koska Tove Janssonin alkuperäisromaanin voima on hienovaraisuudessa, eikä siihen kuulu melodramaattinen melskaaminen.

On harmi, ettei Clint Eastwoodin uusinta elokuvaa tuotu meillä elokuvateattereihin asti, mutta kyllä sen voi suoratoistonakin katsoa, sillä en usko tämän leffan isosti kärsivän esityspaikastaan.

Jos haluaa nähdä Pedro Almodovarin The Room Next Door -elokuvan elokuvateatterissa on jo kiire, sillä nyt on menossa viimeinen esitysviikko.

Toisinaan on hyvä edes haluta katsoa elokuvaa vähän toisin kuin muut. Sitä kriittisyyttä, siis.

Elokuvakriitikko marmattaa Amadeus-elokuvan mm. puutteellisesta faktantarkistuksesta.

Green Border on elokuva, joka varmasti herättää keskustelua, eniten aiheensa takia. Manikealaisen maailmankuvansa takia en pitänyt siitä niin kovin paljon.

Cannesin elokuvajuhlilla pääplkinnon eli Kultaisen palmun voittanut Anora on imuroinut ylistäviä kritiikkejä kaikkialla. Komedia se ei ole.

The Apprentice ei ole elokuva vain Donald Trumpista, vaan samalla myös hänen oppimestaristaan, häikäilemättömästä juristista Roy Cohnista.

Christian Petzoldin Punainen taivas kuvaa, miten nuorten ihmisten tapaamisessa luonteet ja kohtalot paljastuvat.

Hyvin mahdollisesti Coppolan viimeiseksi elokuvaksi jäävä elokuva Megalopolis ei olekaan ihan tavallinen tapaus.

Robert Guédiguianin provencelaistarinoissa on niin suurta sydäntä, että niitä katsoessa saattaa liikuttua.