Se edellinen, vuoden 1999 Häjyt-elokuva oli tarina kahdesta kaveruksesta, Jussi Murikasta (Samuli Edelmann) ja Antti Karhusta (Juha Veijonen), jotka vankilasta kotikyläänsä palattuaan aloittelevat pimeän viinan myyntiä ja siinä sivussa remuavat ja räyhäävät puoli pitäjää sairaalakuntoon. Ensimmäinen Häjyt oli tarina taparikollisista, joista elokuva teki myyttisempiä hahmoja kuin he olivatkaan.
• • •
Ensimmäisen Häjyt-elokuvan eetoksen tiivisti näyttelijä Kalevi Haapojan esittämä isoisä Karhu tokaisuun ” Rehellinen työnteko ei ole ikinä kannattanut – eikä kannata.” Samoilla jäljillä mennään Häjyt 2 -elokuvassakin, missä Konsta Karhu (Joel Hirvonen) etsiskelee paikkaansa kotiseudulla käväistyään vankilassa. Vaikka hän onkin nuorehko mies, niin silti hänessä elää edeltävien sukupolvien toksisen miehuuden ideaali, jossa miehen on käyttäydyttävä alkukantaisen eläimen tavoin saadakseen kunnioitusta.
• • •
Konstalle jokainen kipeä asia on jonkun syy ja siten kostettava, oikeiden syyllisten puutteessa sijaiskärsijöiksi joutuvat usein huonekalut. Epämääräisten pillereiden kaupittelulla ansioitaan saava Konsta kiehuu kaunaansa ympäristön suhtautuessa häneen vähäpätöisenä nappikauppiaana. Sellainen syö miestä, jolla on kotikyläänsä isompi kunnianhimo. Ympyrät, joissa hän unelmiaan hautoo, koostuvat muutamasta ihmisestä: Paikallisen pienyrityksen Jalo-nimisestä pomosta (Severi Saarinen), Linda Wiklundin esittämästä Terhistä, jonka kanssa Konsta uskoo eläneensä elämänsä rakkaustarinaa ennen vankilareissua.
• • •
Terhin Saara-tytär ( poikkeuksellisen luonteva ja osaava lapsinäyttelijä Saaga Salo) täydellistää kuvion, jossa Konstan nälkä olla ympäristöään paremmin pärjäävä mies vain kasvaa. Konsta tarvitsee kipeästi kapakan varjoissa lymyävän Jehun (Ilkka Heiskanen) vanhoja alamaailman suhteita heivatakseen omaa ja läheisten elintasoa jyrkkään nousuun. KakkosHäjyissä ollaan huomattavan paljon sisätiloissa. Lakeuksia ei paljon näy, vaikka asialla on ollut sama kuvaaja kuin edellisessäkin elokuvassa: Pini Hellstedt käyttää pilvisten päivien sisätiloihin tulevaa harmahtavaa valoa, mikä korostaa sisätilojen ahtautta ja tuo katon lähemmäs, minkä voi nähdä ilmaisevan Konstan ahdistuneisuutta elämänsä ahtaudesta.
• • •
Jo elokuvan alussa näkyy, että Konsta Karhulle on olemassa vain yksi tapa tehdä asioita– hänen omansa, sellainen junttura hän on. Helsinkiläisnäyttelijä Joel Hirvoselta ei pohjalaismurre suju, ei mitenkään päin. Linda Wiklundin esittämää Terhiä käyttää haave oikeasta kunnollisesta keskiluokkaisesta perheestä, jossa mies, Konsta käyttäytyy ja ansaitsee hyvin ja rehellisesti sekä toimii kunnon isänä Saara-tyttärelleen. Replikointi ja/tai äänityö elokuvassa on paikoin niin suttuista, etenkin Ilkka Heiskasen, että ruotsinkielinen tekstitys tulee tarpeeseen.
• • •
Elokuvan käsikirjoituksen on tehnyt näyttelijä-kirjailija-käsikirjoittaja Petja Lähde, jonka merkittävin tähänastinen saavutus kotimaisessa elokuvassa on käsikirjoittaa Fingerpori (2019) latteaksi sketsikokoelmaksi ilman vetävää tarinaa. Lähde ei saa pidettyä Häjyt 2 -elokuvan kahta eriparista juonilankaa tasapainossa. Elokuvan alkupuoli on Konsta Karhun surkuhupaisaa resuamista maineen ja mammonan perässä ja elokuvan jälkipuoli hyytyy perhesiteiden melodraamaksi.
• • •
Kukaan elokuvan ihmisistä ei kasva, ei kehity eikä varsinkaan opi mitään. Koko leffaa ei vaikuta tehdyn muusta syystä kuin ensimmäisen Häjyt-leffan maineella rahastamisen takia. Hyväntahtoisesti katsottuna Häjyt 2 -elokuvassa saattaisi näkyä miedosti kiinnostava elokuva maskuliinisuuden kriisistä, johon haetaan ratkaisua päihteistä, väkivallasta ja rahasta. Se kaikki haisee pahasti eiliseltä. Hajonnut perhe yrittää eheytyä kahden isän eli Konstan ja isoisä Jussin (Samuli Edelmann) johdolla muuttamalla ökykämppään Espanjaan ja isoisän eli ”pahan veren” vapaaehtoisella kuolemalla. Perheideaali jää vajaaksi. Mikään ei varsinaisesti ratkea, jännitteet jäävät elämään.
Häjyt 2.
Ohjaus: Aleksi Mäkelä.
Käsikirjoitus: Petja Lähde.
Kuvaus: Pini Hellstedt.
Musiikki: Kalle Chydenius.
Päosissa: Joel Hirvonen, Samuli Edelmann, Linda Wiklund, Severi Saarinen, Sari Havas, Saaga Salo, Ilkka Heiskanen.
Kesto: 1 h 52 min.
Ikäraja: 16.
Ensi-ilta: 19.2.2025