Unohtakaa kaikki edeltävät Robin Hood -elokuvat. Tässä ei ole rahtustakaan ilosta, sukkahousuista, Nottinghamin sheriffistä nyt puhumattakaan. Ei reipasta samoilua metsissä. Ei ole rikkailta ryöstämistä köyhien hyväksi. Ohjaaja-käsikirjoittaja Michael Sarnoski, jonka Pig -esikoiselokuvassa Nicolas Cage esitti karvoittuneena erakkona erämaassa elävää kuuluisaa fine dining -kokkia, jonka muistoista, surusta ja masennuksesta muodostui elokuvan sisältö. Ohjaaja Sarnoski käyskentelee samantyyppisillä jäljillä uudessa elokuvassaankin.
• • •
Sarnoski näyttäisi viehättyneen erämaissa murjottajiin. Hänen Robin Hoodinsa ei ollut sankari laisinkaan, vaan ryöväri ja murhamies, joka tappoi ja rosvosi omaksi huvikseen. Elokuvan Robin Hoodia ovat alkaneet vanhat pahat teot painaa. Ruokkoamattomalta joulupukilta näyttävä Robin (Hugh Jackman) tuntee iän rasituksen eikä toivo enää muuta kuin ”jaloa kuolemaa.” Elokuva tekee maailmansa selväksi heti alussa, kun nähdään kerjäläisnainen, joka kumartuu noukkimaan vähiä kohmeisia marjoja nälkäiseen suuhunsa. Se on karheaa realismia keskiajan elämänoloista.
• • •
Elokuvaa katsellessa tulee usein mieleen filosofi Thomas Hobbesin Leviathan– teoksessaan esittämä kuuluisa luonnehdinta ihmisen elämästä ilman yhteiskuntaa ja järjestystä. Hobbesin mukaan luonnontilassa elämä on “yksinäistä, köyhää, kurjaa, raakaa ja lyhyttä. ”Etenkin elokuvan alkupuolella kuva-ala peittyy niin paksuun sumuun ja niin usein, että sen täytyy olla peittämässä sitä, miten pientä ja kurjaa kaikki on. Jatkossa näkymiä pienentää sumun sijaan pimeys luultavasti kätkemässä sitä, miten suhteellisesti halvalla elokuva on tehty.
• • •
Elokuvaa voi pitää tilaustyönä totuudenjälkeiselle ajalle, jossa valheet ja historian sivuuttaminen käyvät totuuksista. ”Synkän ja karhean” tarinan kertominen pohjimmiltaan satuhahmosta voi olla kiva ajatusleikki, mutta ei siitä oikein ole kokonaisnäkemykseksi, saati hyväksi tarinaksi. The Death of Robin Hood tiettävästi lainailee piirteitä varhaisesta englantilaisesta balladista nimeltään Robin Hood’s Death, josta on säilynyt hajanaisia osia.On outoa, ettei elokuva perustele muulla kuin ylimalkaisella heitolla päähenkilönsä viehtymystä raakaan väkivaltaan.
• • •
Jotkut amerikkalaisskribentit ovat elokuvan yhteydessä kaivaneet esiin Clint Eastwoodin ja hänen Armoton-elokuvansa (1992), johon he ovat rinnastaneet The Death of Robin Hood -elokuvan. Toki Armoton riisui lännen pyssysankareilta ja eritoten Eastwoodin itsensä esittämiltä hahmoilta niiden oletettua kunniaa ja sankarillista hohdetta. Eastwood piti elokuvansa koherenttina teoksena, jonka motiiveja ei tarvinnut ihmetellä, toisin kuin Sarnoski, jolle tuntuvat riittävän raakuuksien esittäminen ja sankarimyytin riipiminen silpuksi.
• • •
Asia sinänsä on, miten suulliseen perinteeseen pohjautuneesta 1100-luvulta peräisin olleesta tarinasta köyhien ystävästä, joka varasti rikkailta, häivytettiin sen keskiaikainen alkuperä, jotta saataisiin lapsiperheystävällinen Disney-stereotyyppi. Sen Sarnoski tahtoo elokuvallaan raastaa ja palauttaa Robin Hoodin siksi keskiaikaiseksi hahmoksi, joka hän onkin. Hänestä tehtyjen useiden kymmenien elokuvien määrä tuntuu suhteettomalta siihen nähden, ettei häntä historioitsijoiden mukaan ollut olemassa tosiasiallisesti eläneenä ihmisenä. Jos jotain oli, niin suunnattoman epätasa-arvoinen yhteiskunta, jossa superrikkaat maanomistajat pitivät maanviljelijöitä orjan asemassa.
• • •
Ensimmäisissä Robin Hoodista tehdyissä kirjallisissa kertomuksissa hän ei ollut aatelinen Sir Robin of Locksley, millaiseksi myöhempi seikkailukirjallisuus hänet kuvasi, vaan jonkinlaisena tilanhoitajana toiminut mies, siis vain hitusen tavallista talonpoikaa ylempi. Marian -neito ilmestyi Robin Hood -kertomuksiin vasta 1500-luvulla. Rikkailta ryöstäminen köyhille ei ollut hänen varsinainen päämääränsä, sillä hän piti vihollisinaan korruptoituneita kirkonmiehiä ja niitä maanomistajia, jotka hyväksikäyttivät alustalaisiaan säälittä.
• • •
Keskiaikahistorioitsija Amy Kaufman piti romaanissaan The Traitor of Sherwood Forest (2025) varhaisten kertomusten Robin Hoodia moraalisesti harmaalla alueella liikuskelleena keskiaikaisena veijarina sekä väkivaltaisena, hävyttömänä roistona. Kerrotaan, että Tudor-sukuinen kuningas Henrik VIII oli niin suuri Robin Hood-fani, että tykkäsi kuljeskella häneksi naamioituneena. Ei liene sattumaa sekään, että Henrikin hallituskaudella, jolloin kuningas Henrik irrotti maansa roomalais-katolilaisesta uskonnosta, Neitsyt Marian palvonta alkoi jäädä taka-alalle Robin Hood -kertomuksissa.
• • •
Robin Hoodin tietynlainen kumouksellisuus alkoi jäädä kertomuksissa vähemmälle sitä mukaa kun Englannin yläluokka tykästyi Robin Hoodin hahmoon kuninkaan esimerkkiä seuraten. Robin Hoodista itsestään sukeutuikin kertomusten eräissä versioissa jalosukuinen Huntingdonin jaarli, joka auttaa ns. hyvää Rikhard-kuningasta taistelussa tämän ahnetta Juhana-veljeä vastaan. BBC:lle Robin Hoodin hahmon kehityksestä jutun tehneen kriitikko Caryn Jamesin mukaan1900-luvulla Robin Hoodista tehdyt lasten- ja nuortenkirjat hygienisoivat hahmon myös viktoriaanien makuun sopivaksi hyväntekijäksi. Aikanaan se johti hahmon disneyfikaatioon.
• • •
Nuoruuteni käsityksiin Robin Hoodista vaikutti voimakkaimmin kirjailija John Finnemoren Robin Hood ja hänen iloiset toverinsa -nimellä suomennettu kirja. Muistini mukaan se oli perinteisistä perinteisin poikakirjatarina, jossa oli kaikki se mitä uudesta Robin Hood-elokuvasta puuttuu: Much-munkin porsastelua ruokapöydässä, lihavien apottien ryöstelyä.
• • •
..sekä Nottinghamin sheriffin nöyryytystä, röhönauruja ja olalle hakkaamista oletetun miehekkäässä nuotiopiirissä, saksien ja normannien riitoja, päähenkilön salattu aatelinen syntyperä ja kuningas Rikhard Leijonamielen suojeluksesta nauttiminen. Finnemoren teos päättyy, kun kavalaksi kuvattu prioritar saa houkuteltua Robin Hoodin antamaan suonensa iskettäväksi kuiviin. Michael Sarnoskin The Death of Robin Hood-elokuvaa voi arvostaa periaatteellisella tasolla yrityksenä purkaa myytti ja nähdä se toisin. Kovin mieltäylentävä elokuva se ei ole.
The Death of Robin Hood
Ohjaus ja käsikirjoitus: Michael Sarnoski.
Pääosissa: Hugh Jackman, Jodie Comer, Bill Sarsgård, Katie Brenn.
Kesto: 3 h 2 min.
Ikäraja: 16.
Ensi-ilta: 3.7.2026.
