Antti Selkokari
Vitsin tuntuisesti syntyneestä MIB- miehet mustissa -elokuvasta siinnyt toimintakomedioiden sarja on osa osalta huonontunut. Ulkoiset tunnusmerkit, mustat puvut ja muut ovat tallella, mutta mitään muuta juurikaan ei.
On itse asiassa vähättelevää kutsua Agnès Vardaa ranskalaisen elokuvan uuden aallon kummitädiksi, koska hän kuuluisi samaan uuden aallon suurohjaajien joukkoon Truffaut’n, Chabrolin, Godardin, Resnais’n, Rivetten ja Rohmerin kanssa. Hänelle itselleen asialla ei ollut järin suurta merkitystä, mutta johdonmukaisena feministinä hän ei voinut olla huomaamatta asiaa. Tämä, ja monta muuta seikkaa käy ilmi erikoisesityksiin tuodusta vain englanniksi teksitetystä ohjaajansa viimeisestä dokumenttielokuvasta Varda by Agnès.
László Nemesin viimeisimmät elokuvat Budapestin auringonlasku ja Son of Saul on kuvattu samaan sivustat ja taustat epämääräisiksi jättävään tyyliin. Son of Saul, elokuvista tunnetumpi ja parempi herätti joissain aikalaisarvostelijoissa vahvan tunteen holokaustin tabu-luonteesta.
Budapestin auringonlasku on elokuva, jossa kuva on kaikki kaikessa: Kuvan jäsennys ja kuljetus kertovat elokuvassa paljon enemmän ja tarkemmin kuin mikään mitä siinä sanotaan ääneen.
Sofia on hieno, rohkea elokuva marokkolaisesta yhteiskunnasta, kulttuurisesta voimasta, hyväksikäytöstä ja teiniraskaudesta. Nyt se on nähtävillä Espoo Ciné -elokuvafestivaalilla.
Tanskalaiselokuva The Guilty on palkitsevaa katsottavaa monessakin mielessä; Se uhmaa nerokkaasti lajityyppiodotuksia ja sen pääosassa on järkyttävän hyvä näyttelijä Jakob Cedergren. Hälytyskeskuksen arki todistaa ettei ihmisistä ikinä tiedä.
Vähän romantisoitu, vähän realistinen ja paljolti kuviteltu, niitä kaikkia on Dome Karukosken Tolkien.
Vampyyrien, elävien kuolleiden ollessa tv-sarjojen ja elokuvien vakiokamaa, niiden entinen pelottavuus ja arvo kauhuelokuvien hahmoina voi tuntua hassulta. Juuri siksi tekee hyvää nähdä Werner Herzogin 40 vuoden takainen Nosferatu –yön valtias, sillä se palauttaa vampyyrikreivin hahmolle mystisyyttä ja myyttisyyttä ja sen mukana hitusen uskottavaa pelottavuuttakin.
Babylon Berlin -sarjan johdonmukaisesti esillä pitämiä ideoita on ajatus äärimmäisyysliikkeiden perimmäisestä samankaltaisuudesta. Sarjassa niitä on kaksi; Kommunistit ja natsit. Sarjan juoni ja henkilöt tekevät selväksi, etteivät äärilikkeiden tavoitteet poikkea toisistaan. Babylon Berlin kertoo asian monipolvisen, kiehtovan draaman avulla.
Volker Kutscherin Babylon Berlin -romaanisarjaa voi pitää suurelta tarinaltaan kuvauksena demokratian luisumisesta diktatuuriin. Se on merkittävä ulottuvuus tv-sarjassa, jota katsoo paitsi harvinaisen koukuttavana epookkisarjana myös upeana 1920-luvun lopun Berliini-kuvauksena. 2-osainen artikkelisarja pohdiskelee sarjaa nyt kun sen ensimmäiset osat on nähty ja ne ovat vielä vähän aikaa nähtävillä.
