Lankaan menin, Alex Garlandin Civil War -elokuva onnistui esiintymään laadukkaampana kuin se onkaan
Vasta kun näin Civil War -elokuvan toisen kerran, aloin ymmärtää ja ajatella, mikä siinä on vialla.
Vasta kun näin Civil War -elokuvan toisen kerran, aloin ymmärtää ja ajatella, mikä siinä on vialla.
Kirjailija ja elokuvaohjaaja Alex Garlandin uusin teos Civil War saattaa ahdistaa katsojaansa hyvästä syystä, sillä sen kuvat ovat varoitus: Älkää sortuko aseellisiin erimielisyyksiin.
Joskus yksi näyttelijä riittää syyksi mennä katsomaan elokuva. Luvatussa maassa se syy on Mads Mikkelsen. Euroopan palkituimpiin kuuluvaa miesnäyttelijää katsoo vaikka keskinkertaisemmassakin elokuvassa.
Nykyään, kun kaikki ajassa mukana pysymistään esittelevät toimittajat kirjoittavat niitä näitä tekoälystä, ajattelin yrittää minäkin.
Pyhäpäivien pitkän viikonlopun vapaudessa elokuviakin saattaisi ehtiä katsomaan. Tässä muutamia ehdotuksia.
Paljasta pintaa, kidutusta ja salaisten agenttien juoksentelua, sitä kaikkea on maailman kovapalkkaisimpiin kuuluvan naistähden Jennifer Lawrencen nimellä, kasvoilla ja ruumiilla markkinoidussa vakoilutoimintaa ja paljasta pintaa yhdistelevässä Red Sparrow -elokuvassa.
Pohdiskelua uusista ja vanhoista Oscareista ja siitä, kannattako niitä ottaa niin tosissaan.
Kirjoittaja näki sekä uudessa Dyyni-elokuvassa että sen edeltäjässä jotain ajatteluttavaa.
Huippuluokan tieteiselokuvaksi väitetty Dyyni: osa kaksi ei ole ihan niin uskomattoman hieno elokuva miksi sitä jotkut ovat luonnehtineet. Tietystä kliseisyydestä huolimatta kiinnostavinta on nähdä, millaista jatkoa tähän aikanaan tehdään.
Elokuvaa pikkutarkasti seuratusta yleisten vessojen siivoojan elämästä voisi luulla dokumenttielokuvaksi, kunnes muistaa sen olevan fiktiota.
Paras syy katsella klassikkoelokuvia on nähdä jotain oikeasti hyvää.
Kriitikko katsoi ekan Dyynin, eikä yksinomaan ihastunut. Puheet kohtalosta ja velvollisuudesta toivat ikäviä mielleyhtymiä. Eikä spektaakkelin iso kokokaan ole jäännöksettömästi hyvä asia.
Taiteelliseen ilmaisuun pyrkinyt esseistinen dokumenttielokuva Nécrose ei saanut minusta ylintä ystävää, vaikka katsoinkin sen tarkoin.
Cannesin festivaalin pääpalkituksi ja viiden Oscar-ehdokkuuden teokseksi päätynyt The Zone of Interest antaa katsottavaa älyllisesti ja esteettisesti moniulotteisia elokuvia etsivälle.
Tämän kirjoittaja ei pidä kovin paljon Myrskyluodon Maijasta. Koska kriitikon tehtävä on olla vilpitön ja armoton, niin sitä yritän toteuttaa.
Agentit on hauskin ranskalainen tv-sarja vuosikausiin.
Joulunpyhiin perhepiirissä sattunut Kummisetä-trilogian intensiivinen katselurupeama nostatti mietteitä.
Vuoden parhaiden elokuvien kokoaminen saa arvostelijan aina tuntemaan riittämättömyytensä: eikö näitä muka enempää ollut?
Blogi ja kirjoittajansa pitävät jonkin aikaa joululomaa, sillä tauko tähän talven pimeyteen on aina paikallaan. Nämä sivut heräävät henkiin jälleen vuodenvaihteessa edellisvuoden parhaita elokuvia käsittelevällä artikkelilla.
Vanhan klassikon arvostelu hetken muun ensi-iltatarjonnan rinnalla tuntuu kummalliselta ja ehkä väärältä, mutta tarkemmin ajatellen on vain oikein, että klassikosta puhutaan omilla ehdoillaan.
Jos haluaa nähdä elokuvan, jossa puhutaan paljon ja johon uppoutuu niin tiiviisti, että ajattelee sitä myöhemminkin, niin Drive My Car on oiva valinta.
Elokuva keisarista, joka sotii koko ikänsä, ei kerro mitään sen kaiken syistä. Pelkkää pintaa vain.
Maailmalla mainetta ja palkintoja napsinut Metsurin tarina on ehyt luomus, jopa liikaakin.
Hyvin, varmasti ja osaavasti tehty Mummola käy kaikki ne rastit mitä pitääkin. Se on elokuva jota voin arvostaa ilman että pitäisin siitä.