Lee Smithin hahmo ja moni muukin asia Civil War -elokuvassa mietityttää minua. Näin kävi, kun vein vaimoni katsomaan sitä, vasta silloin näin elokuvan toisen kerran ja aloin oikeasti ajatella. Civil War -elokuvassa kokenut, kaiken nähnyt ja kuvannut sota- ja kriisialueilla työskennellyt valokuvaaja Lee Smith (Kirsten Dunst) rinnastetaan hänen ja hänen kollegoidensa matkaan lyöttäytyvään aloittelevaan kuvajournalistiin Jessie Culleniin (Cailee Spaeny). Jessie on innoissaan pääsystä kuvaamaan mahtavia kuvia sisällissodan etulinjoilta, mutta Lee on nähnyt niin paljon, ettei hänellä ole luuloja kuvajournalismin mahdollisuudesta vaikuttaa asioihin.
• • •
Elokuvan loppupuolen kohtaukseen, jossa toimittajat seuraavat sotilasjoukon hyökkäystä Valkoiseen taloon, ohjaaja Alex Garland tiettävästi konsultoi Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukkojen (Navy SEAL) entistä jäsentä loppukohtauksen tekemisessä mahdollisimman realistiseksi. Garland on sanonut pyrkineensä välttämään sotakuvausten romantisointia. Toisaalta, väkivalta- ja taistelukuvauksissaan elokuva painelee niin vauhdilla eteenpäin, ettei näkemäänsä ehdi miettiä, semminkin kun elokuva pyrkii väkivaltakuvauksissaan lyhytkestoiseen iskunomaiseen shokeeraavuuteen. Leen suhde Jessieen on mentorin ja oppilaan suhde. Lee myös yrittää siirtää tiettyä tärkeäksi kokemaansa journalismin ammattimaisuuden perintöä Jessielle, aivan kuten hän itsekin on saanut sitä journalistiryhmän matkan aikana kuolleelta toimittajalta Sammyltä (Stephen McKinley Henderson).
• • •
Se, että Lee saa hermoromahduksen Washington DC:n valtauksen aikana liittyy sotatilanteen hermoja repivyyden lisäksi kolmeen kuolemaan: hänen ystävänsä ja kollegansa Sammyn sekä amerikkalaisen liittovaltion ja amerikkalaisen demokratian. Lee oli kasvanut ihmiseksi, joka uskoi amerikkalaisiin ihanteisiin. Pääkaupungin tuhoutuminen tarkoitti hänelle ihanteiden ja arvojen jauhautumista pölyksi. Hyvin paljastava on kohtaus omituisen rauhallisen kuin sisällissodasta irrallaan olevan pikkukaupungin vaatekaupassa. Se, että hän ei tahdo ostaa itselleen vaatetta, kertoo hänestä sen, ettei hän näe itsellään tulevaisuutta, jossa uutta vaatetta voisi pitää.
• • •
Se, että elokuva ei olisi nähnyt journalismilla ja sen ammattimaisuudella juurikaan vaikutusmahdollisuuksia mihinkään, ei ole ihan totta, koska elokuva jättää lopussaan kirjoittavan toimittajan Joelin (Wagner Moura) ja Jessien jatkamaan sitä, mitä Sammy ja Lee olivat tehneet: tallentamaan sotaa ja sen vaikutuksia. Katsottuani elokuvan toisen kerran aloin ajatella vähän tarkemmin. Miksi Civil War ei kerro kuva- tai muustakaan journalismista oikeastaan yhtikäs mitään? Pysyyhän se nyt kasassa teoksena, mutta sillä ei tunnu olevan mitään tekemistä tosimaailman kanssa.
• • •
Elokuva ja sen tekijä, Alex Garland kieltäytyvät itsepintaisesti ottamasta kantaa Yhdysvaltojen nykyiseen politiikkaan. Eikä elokuva myöskään anna henkilöidensä ryhtyä keskustelemaan valokuvista, joita he ottavat tai jutuista, joita he kirjoittavat. Yhdessä kohtauksessa, jossa nuori ammattiaan vasta harjoitteleva kuvaaja Jessie näyttää yhtä kuvaansa vanhemmalle kuvaajakollegalle Leelle, joka vain tokaisee, että onpa upea kuva ilman sanaakaan siitä, miksi se on upea, mikä siitä tekee hyvän kuvan. Elokuvalle journalismi on vain kuorrutusta, jolla tuote myydään. Minä ja muutama muu kriitikkokollega taisimme tulla vedätetyiksi.
