Nyt Dyyni: osa kaksi -elokuvan tultua elokuvateattereihin on aika ottaa askel taaksepäin ja miettiä hetki, että mitä oikein näimme ja millainen on Dyynin ja ylipäätään tieteiskirjallisuuden tausta. Aloin pohtia Dyynin, romaanin ja elokuvien mahdollisia poliittisia ulottuvuuksia, koska jo katsoessani kolmen vuoden takaista edellistä leffaa Dyyni: osa yksihuomasin, miten Atreidesin suvun joukkojen järjestäytyminen noudatti univormuja ja lippuja myöten fasistista estetiikkaa. Ei ole yllättävää, että ainakin yhdysvaltalainen äärioikeisto on silminnähden nörtähtävää, scifi- ja fantasiaviihteen intomielisiä harrastajia.
• • •
Tämä nähtiin silloin, kun siinä vaiheessa vielä tulossa olleesta Star Wars: The Force Awakens -elokuvan (2015) trailerista kävi ilmi, että yhtä elokuvan päähenkilöistä esitti mustaihoinen näyttelijä John Boyega, kun Star Wars -elokuvien rasistisimmat fanit vaativat boikotoimaan tulossa ollutta elokuvaa, koska heille Star Wars -elokuvien sankarien oli oltava nimenomaisesti valkoisia. Yritys inklusiivisempiin näyttelijävalintoihin oli näille faneille vastustettavaa ”monikulttuurisuutta ja kulttuurimarxismia.” Frank Herbertin Dyyni-romaani on näissä piireissä suuresti arvostettu teksti ja siksi Richard Spencerin kaltaiset Alt-right -liikehdinnän veteraanit ja etnonationalistit fanittavat Dyyniä hyvinkin kovaäänisesti. Näille ihmisille Herbertin alkuperäisromaanin ekologisesti sävyttyneet teemat olivat yhdentekeviä.
• • •
Äärioikeisto tykkää Dyynistä, koska siinä kuvataan tulevaisuutta selvästi feodaaliyhteiskuntana, jossa aatelissuvut sotivat toisiaan vastaan. Lisäksi kuvatun maailman päähenkilö on parhaiden aatelisperheiden rodunjalostuksen tuloksena syntynyt sankari, joka ”käy uskonnollista ja nationalistista taistelua tähtienvälistä imperiumia vastaan.” Tätä ulottuvuutta on pitänyt esillä uusnatsistinen, valkoista ylivaltaa kannattava verkkosivusto nimeltä Daily Stormer. Mitä pitäisi ajatella siitä, että Daily Stormerille Paul Atreidesin kamppailu galaktista keisarikuntaa vastaan on verrattavissa Unkarin pääministerin Viktor Orbanin kamppailuun Euroopan unionia vastaan?
• • •
Ei kannata säikähtää totalitarististen ideoiden tarttumista yhtä elokuvaa katsomalla. Viihdeteollisuuden tuotteista ei yleensäkään löydy muuta sanomaa kuin viihteen itsensä ihanuuden korostaminen. Elokuvayleisö tahtoo mussuttaa makeisensa rauhassa ja ällistellä erämaista esiin syöksähtäviä hiekkamatoja. Tottahan toki Dyyni: osa kaksi on komeaa katsottavaa, mutta Frank Herbertin alkuperäisromaanissa on monenlaista häiritsevää, kuten nyt se, että tarvitaan rodunjalostusohjelman avulla on synnytetty supersankari, jotta alkuperäisasukkaat voisivat vapautua. Paul Atreides on supersankari, koska mitä muuta voi sanoa hahmosta, joka näkee tulevaisuuteen ja miltei lukee ajatuksiakin, ja joka pystyy yhdellä sanalla vaientamaan benegesseriittojen sisarkuntaa johtavan Gaius Helen Mohiamin käyttämällä sisarkunnan jäsenilleen opettamaa neurohallintatyökalua, Ääntä.
• • •
Mitä enemmän Paul surkuttelee kohtaloaan profeettana ja sotapäällikkönä, jonka täytyy johtaa fremenien armeija tappamaan miljoonia, ei vaan miljardeja ihmisiä, sitä enemmän hän tuo mieleen itseään surkuttelevat toisen maailmansodan aikaiset SS-joukkojen einsatzkommandot, jotka tiettävästi säälittelivät itseään kovasta osasta, jota massamurhat tuhatvuotisen valtakunnan rakentamiseksi heidän mielestään olivat.
• • •
Mutta palataanpa itse elokuvaan. Dyyni: osa kaksi nostaa näkyviin Paul Atreidesin kehityksen ykköselokuvan hämmentyneestä pojasta kakkoselokuvan joukkojaan johtavaksi mieheksi, joka ei ole vielä kokonaan sinut sen diktatorisen vallan kanssa, joka häntä odottaa. Dyyni, romaani ja elokuvat ovat kuitenkin silkkaa fiktiota. Kaikkia tarinoita voi aina ajatella vertauskuvina. Pidän Denis Villeneuven tähänastista kahta Dyyni-elokuvaa vertauskuvina sankareihin uskomisen vaarallisuudesta.
