Vasta nyt näin tämän vuodelta 2021 olevan elokuvan osana Yle Teeman elokuvafestivaalia 2023. Rakastelunsa jälkihehkussa teatteriohjaaja Yûsuke Kafuku (Hidetoshi Nishijima) ja hänen käsikirjoittajavaimonsa Oto (Reika Kirishima)rakentelevat tarinaa vaimon seuraavaksi tv-työksi. Puheeksi tulee luokkatoveriinsa ihastunut tyttö, joka murtautuu ihastuksensa kotiin pihistääkseen pikkutavaroita, joiden katoamista tuskin huomattaisiin.
• • •
Tällaisen hetkessä syntyneeltä kuulostavan jutun voimin elokuvan moninkertaisesti kerrostunut juoni lähtee liikkeelle. Lähtöasetelmaa pari vuotta myöhemmin Yûsukea kohtaa henkilökohtainen suru, joka saa hänet muuttamaan leskimiehenä Tokiosta Hiroshimaan ohjaamaan näyttämöprojektia, Tšehovin Vanja-enon monilla kielillä tehtävää esitystä. Esityksen kielinä ovat japanin lisäksi mandariinikiina ja korealainen viittomakieli. Projektin toteutumisen ehtona Yûsuken on annettava hiroshimalaisteatterin käyttämän ammattikuljettajan ajaa hänet Yûsuken rakkaaksi käyneellä punaisella Saabilla hotellista teatterille.
• • •
Yûsukelle hänen autonsa on yksityisaluetta, paikka hiljentyä, ajatella, työskennellä ja rentoutua. Vasta kun käy ilmi, että Yûsukelle määrätty naiskuljettaja Misaki Watari (Tôko Miura) ajaa punaista Saabia unenomaisen pehmeästi, Yûsuke voi helpottuneena keskittyä kuuntelemaan Vanja-enon nauhoitusta, jonka hänen vaimovainajansa on lukenut kasetille. Samalla elokuvassa alkaa siinä sen keston ajan jatkuva moniselitteisyys, missä yksi asia voi tarkoittaa useampia eri asioita. Sitä mukaa, kun Vanja-enon luenta on käynnissä, sitä alkaa kuunnella Yûsuken ja Oton suhteen sisäisenä ääniraitana, varsinkin kun Yûsuke alkaa avautua menneestä aviosuhteestaan Misaki-kuljettajalle. Tämän elokuvan avainkuviin kuuluu se, jossa liikkuvan auton renkaiden tai pölykapseleiden pyörivä liike rinnastetaan kasettinauhurissa pyörivän kasetin hammasratastettuihin puoliin. Samalla kasetilta kuuluvan äänen tulee mieltäneeksi tarinaa eteenpäin vieväksi ääneksi.
• • •
Katsoessa alkaa tuntua siltä, että eteenpäin jyrisevän auton matkustamosta on tullut eräänlainen rippituoli tai näyttämö. Se tuntuu sitäkin suuremmalta ihmeeltä, kun elokuvan päähenkilöt peittävät sisimmät tunteensa samalla vakavuudella, jolla he suhtautuvat työhönsä. Elokuvan kuvaaja Hidetoshi Shinomiya pitää elokuvan kuvat linjassa kaiken muun hienostuneen pidättyväisyyden kanssa. Drive My Car on niitä elokuvia, joiden ydin muualla kuin juonessa. Se on silti tarina siitä, mitä sen päähenkilöillä on elämässään edessä – ja takana. Monet kriitikot ovat ylistäneet elokuvaa parhaana Haruki Murakami -filmatisointina, mitä kuvitella saattaa.
• • •
Elokuva perustuu löyhästi Murakamin novellikokoelmassa Miehiä ilman naisia -julkaistuun tarinaan ja se tiettävästi lainaa silti parista muustakin kirjailijan novellista. Elokuvaan on lisätty jotain uuttakin, muun muassa koko alkuosa: alkutekstit ilmestyvät vasta kolmen vartin kohdalla. Tietystä tarinallisuudesta huolimatta elokuvassa ei ole lainkaan takaumia, mikä saa sen tuntumaan jatkuvalta preesensiltä, joka kylläkin resonoi niin menneen kuin tulevan suuntaan. Eurooppalaisen taide-elokuvan keinoja käyttävä elokuva tuntuu perin juurin japanilaiselta. Kaikkinainen hillitty ilmaisu tekee Drive My Carista nautittavan meditatiivisen katselukokemuksen.
Drive My Car.
Ohjaus: Ryusuke Hamaguchi.
Käsikirjoitus: Ryusuke Hamaguchi, Takamasa Ôe Haruki Murakamin novelleista.
Kuvaus: Hidetoshi Shinomiya.
Pääosissa: Hidetoshi Nishijima, Tôko Miura, Reika Kirishima, Masaki Okada, Park Yu-Rim, SoniaYuan, Ahn Hwitae.
Ikäraja: 12.
Kesto: 2 h 51 min.
Suoratoisto: Yle Areena.
