Antti Selkokari
Mikä yhdistää Elton Johnia, Freddie Mercuryä ja Kari Tapiota? Heistä kaikista on tehty elokuva. Aivan samanlaisia ne eivät ole, mutta eivät hirveän erilaisiakaan.
Mitä kaikkea onkaan Angel Has Hallen; vallankaappaustarina, draama sukupolvisovituksesta ja ennen kaikkea jäykkä, kulmikas ja huono toimintaelokuva. Kaikkea löytyy. Tämä se vaivaakin suuren yleisön leffoja: Halussaan olla olla jokaiselle jotakin, ne päätyvät olemaan ei kenellekään mitään.
Arvokkainta Tarantinon uutuudessa on, että se voi parhaimmillaan saada tutkimaan ja arvostamaan Hollywoodin menneisyyttä.
Mitäkö muistan Apollo 11 -elokuvasta: Kuvien ihmeellisen kirkkaan, terävän kauneuden, avaruusaluksen lähtölaukaisun jälkeisen kallistumisen kohti lentorataansa, käsikäyttöisen sekuntikellon ja Matt Mortonin dramaturgisesti upean musiikin.
Yllätyin iloisesti nähdessäni kesällä Steven Spielbergin 31 vuotta vanhan ilmeisen aliarvostetun elokuvan Auringon valtakunta, koska siinä on niin paljon järisyttävän hienoja kuvia (niinhän Spielbergillä aina). Leffan vieraantuneisuuskuvaus käy vieläkin elokuvakerronnan oppitunnista. Globaalin eriarvoisuuden kuvaustakin pilkahtaa.
Ei niinkään komedia, mutta satiiri mediamaailmasta, sitä on Late Night ja Emma Thompson ja Mindy Kaling ovat pääosissa loistavia.
Äiti, joka on lihaksikkaampi kuin Hulk tai parhaiden aikojensa Armold yhteensä ei olisi ihan tavallinen missään, mutta Elsa Amielin Pearl-elokuvassa on äiti jollaista ei ole toista. Bodariäidin muotokuvana Pearl jää mieleen pitkiksi ajoiksi.
Babylon Berlinin uuden, kolmannen tuotantokauden alkua odotellessa voi nauttia etukäteismaistiaiset lukemalla Volker Kutscherin romaanin Mykkä kuolema. Kirjailija Kutscherin teoksiin perustuvan sarjan kiehtovimpia piirteitä on tietty historiallinen perehtyneisyys.
Jos juonipaljastukset harmittavat, niin oheista arviota ei kannata lukea kuin omalla vastuulla. Ari Asterin Midsommar – loputon yö on taidokas, mutta pitkitetty kauhuelokuva.
Kymmenen minuuttia päälle kaksi tuntia ei ole hetkeen tuntunut niin loputtomalta ajalta kuin mitä dokumenttielokuva Diego Maradonasta. Sinällään hienosti tehty leffa haksahtaa liian moniin ja liian pitkiin futismatsiklippeihin.
