Kauhuelokuvan klassikkona Tappajahai (1975) oli tietenkin nähtävä uudestaan, kun sen 50-vuotisjuhlan kunniaksi elokuvateattereihin tuli nähtäville restauroitu originaaliversio, ilman suomenkielistä tekstitystä tosin, mutta eivätpä elokuvan dialogit ole niin kuolematonta proosaa, ettei niistä kouluenglannilla selviäisi. Restaurointi tarkoitti Tappajahain kohdalla sitä, että elokuvan kuvien kirkkaus imaisi katsomaan ja ihastelemaan elokuvan voimaa.
• • •
Kalastajakylästä pikkukaupungiksi kehittyneessä Amityssä eräänä yönä rannalla juhlivasta huolettomasta nuorisojoukosta erkanee nuori nainen, joka silpaisee vaatteet yltään kirmaten vapautuneesti veteen. Hänestä tulee ensimmäinen uhri. Päivällä lapset temmeltävät vedessä ja huonosti käy siinäkin, kun yhdestä pikkupojasta ei jää muuta kuin aaltojen rantaan tuoma puhjennut uimapatja. Elokuvan varsinainen juoni käynnistyy, kun vettä välttelevä poliisipäällikkö Brody (Roy Scheider), joka on koko ajan yrittänyt saada kaupungin rantoja uimakieltoon vastoin pormestari Vaughnin (Murray Hamilton) jyrkkää vastustusta.
• • •
Pormestari varjelee kaupungin rantaturismista elävää taloutta enemmän kuin kaupunkinsa asukkaiden henkeä. Pohjimmiltaan rationaalisena ihmisenä poliisipäällikkö on kauhistellut kaupunkilaisten oma-aloitteisuutta, jolla he ovat tehneet Amityn rantavesistä sirkuksen, jossa ties mistä saakka saapuneet palkkionmetsästäjät saadakseen hain hengiltä viskelevät dynamiittia mereen. Ohjaaja Steven Spielberg ei elokuvassaan juurikaan sympatisoi Amityn kalastajia ja pienyrittäjiä, joissa hän parodioi kapeakatseisia maanmiehiään.
• • •
Poliisipäällikkö Brody kokoaa oman hainetsintäpartionsa, johon hän kutsuu meribiologi Hooperin (Richard Dreyfuss) ja paikallisen kalastajan ja sotaveteraanin Quintin (Robert Shaw). He lähtevät merille Quintin parempia päiviä nähneellä Orca-aluksella, koska Quint vierastaa nykyajan teknologiaa ja apuvälineitä, joiden käyttöä ei välttämättä ymmärtäisi. Machomiehen mallikappale Quint on omalla tutulla aluksellaan ehdoton herra. Elokuvaa voisi luulla synkeän huumorintajun pippuroimaksi, mutta ennemmin kyseessä on satiiri pienyhteisön viranomaisten ja etenkin pormestari Vaughnin haluttomuudesta uskoa selviä havaintoja.
• • •
Spielbergin 50 vuoden takainen elokuva loi mallin, jolla kesäkauden isot, ns. tapahtumaelokuvat tuodaan Pohjois-Amerikassa markkinoille vielä nykyäänkin. Mutta; jos Tappajahai olisi saapunut tänä vuonna elokuvateattereihin uutena elokuvana, se luultavasti nähtäisiin pikkukaupunkilaisdraamana, jota tuskin pidettäisiin osana sitä megamenestyselokuvien kulttuuria, jonka se taannoin omalla menestyksellään synnytti.
• • •
Omana aikanaan vuonna 1975 Spielbergin elokuvan sanottiin saaneen ”ennenkuulumattoman laajan levityksen, kun se levittäytyi Pohjois-Amerikassa 409 valkokankaalle. Tänä vuonna, kun Jurassic World: Rebirth sai Pohjois-Amerikan ensi-iltansa, se tuotiin yli 4000 valkokankaalle. Tämä kertoo mittakaavojen muuttumisesta. Mikä ennen oli olevinaan suurta, on nykyään pikkuruista.
• • •
On useita syitä, miksi elokuvan hirviö synnyttää elokuvayleisössä kammotusta siihen mittaan, että sitä voi kauhuksikin kutsua. Ensinnäkin on tyhjiön kammo. Pedon raateluhampaiden reunustama ammottava kita on kuin avaruuden musta aukko valmiina nielaisemaan kaiken liian lähelle tulevan. Hain silmät tuijottavat mustina pisteinä, vailla muuta ymmärrystä kuin syödä se mikä eteen sattuu. Tyhjiön pelkoa luo myös elokuvan tapahtumien pääasiallinen näyttämö: Meri, jonka pinnanalaiset syvyydet ovat meille tuntemattomia.
• • •
Kauhua herättää pedon veitsenterävien hampaiden reunustama kita, joka on kuin todeksi tullut kastraatioahdistuksen kuva. Sattuvaa on sekin, että elokuvan määrätietoisimmin maskuliininen hahmo, merikarhu Quint saa hailta pureman juuri vyötärön alapuolelle.
• • •
Spielbergille jossain määrin tyypillisesti hän ottaa jo tässä elokuvassaan tapahtuma-ajaksi ja paikaksi tutun ja arkipäiväisen, jonne kauhu liki yliluonnollisesti tunkeutuu. Turvalliseksi uskottu paikka, uimaranta muuttuu Tappajahaissa pelon tyyssijaksi. Elokuvan hai hyökkää vailla selvää syytä, meistä nähden irrationaalisesti. Hai tulee kuoleman tavoin milloin tahansa ilmoittamatta ja varoittamatta. Järjettömänä luontokappaleena hai symboloi luonnon voimaa ja valtaa.
• • •
Elokuvan esittämänä hai on yksioikoinen peto ilman minkäänlaisia myönteisiä piirteitä; Se ei ole kaunis, ei elegantti, eikä sillä ole mitään niistä ominaisuuksista, jotka yleensä saavat edes vähän ihastelemaan elokuvien roistoja. Haita ei koskaan aseteta osaksi valtameren ekosysteemiä. Sen funktio on vain kauhistuttaa sekä toimia ihmisen alitajuistenkin pelkojen merkkinä.
• • •
Kauhun tai pikemminkin säikähdyksen hetket tulevat elokuvassa odottamattomasti, eivätkä edes silloin, kun meidät on katsojina totutettu väärään turvallisuuden tunteeseen, vaan silloin, kun huomiomme on ohjattu aivan muualle. Tappajahai on määritelmällisesti kiinnostava hybridi, koska pohjimmiltaan se on riuskaliikkeiseen toimintaan keskittyvää jännitystä kehittelevä trilleri, jossa on paljon suspensea, hitaasti rakentuvaa jännitystä. Elokuvaa katsoo vieläkin ihailtavana taidonnäytteenä. Se on simppeliä, kun sen osaa.
Tappajahai.
Ohjaus: Steven Spielberg.
Käsikirjoitus: Carl Gottlieb Peter Benchleyn alkuperäisromaanista.
Kuvaus: Bill Butler.
Leikkaus: Verna Fields.
Musiikki: John Williams.
Pääosissa: Roy Scheider, Richard Dreyfuss, Robert Shaw, Lorraine Gary.
Kesto: 2 h 4 min.
Ikäraja: 16.
Tappajahain 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi restauroitu alkuperäinen tekstittämätön versio on nähtävillä elokuvateattereissa.
