Aiemmin kesällä tulin käyneeksi Kansallisen audiovisuaalisen arkiston näytöksessä Kino Reginassa katsomassa Steven Spielbergin ohjaaman elokuvan Auringon valtakunta, jota en ollut nähnytkään sitten ensi-iltakierroksen, noin 31 vuotta sitten. Leffahan on hiukan muodoton kirjallisuusfilmatisointi nuoresta miehestä ja kulttuurista joiden maa- ja todellisuuskosketus ovat yhtä satunnaisia. Oli kiinnostavaa nähdä Christian Balen debyyttirooli hänen myöhempää uraansa vasten. Elokuva on toisen maailmansodan aikaan sijoitettu nuoresta pojasta mieheksi ikääntyvän ihmisen kasvukertomus ja sellaisena  mielenkiintoisen poikkeuksellinen. Useimmat toisen maailmansodan aikaan tapahtuvat epookkielokuvat keskittyvät Euroopan  tapahtumiin, mutta ei Auringon valtakunta, jonka näyttämönä on Kaukoitä, missä Japanin keisarikunnan sotajoukoilla riitti kiireitä.

• • •

Manner-Kiinaan jo 1930-luvulla aloittamansa vähittäisen invaasion jälkeen japanilaisjoukot kiristivät otettaan  silloin vielä ei-kommunistisesta  Kiinan tasavallasta miltei välittömästi Pearl Harboriin tehdyn iskun jälkeen ja aloittivat länsimaisten ihmisten karkotukset Shanghaista ja länsimaalaisten siirrot internointileireille. Elokuva seuraa Christian Balen esittämän, kirjailija J. G. Ballardista itsestään muokatun fiktiivisen hahmon Jim Grahamin  vaiheita hänen päädyttyään eroon vanhemmistaan ja vältyttyään leirille  joutumiselta. Jutun juoni on seurailla keskenkasvuista poikaa pärjäämässä omin päin keskellä sodan ja japanilaismiehityksen kaaosta. Jim suoriutuu kauan omin päin ja saa apua muutamilta varsin hämäräperäisiltä amerikkalaisilta  päätyäkseen työleirille, missä japanilaissotilaat rakennuttavat Japanin ilmavoimille lentokenttää.

• • •

Kaiken aikaa Jim etsii vanhempiaan mutta  iän karttuessa hänen muistonsa heistä alkavat hämärtyä ja jotkin haihtuvat tyystin.  Kasvukertomuksena Auringon valtakunta on sikälikin poikkeuksellinen, että siitä puuttuvat amerikkalaiselokuvan tyypillisyydet; Ei tyttöystäviä, ensisuudelmia, eikä opettajaa härnäävää keppostelua. Tosin päähenkilö onkin heitetty varsin epätavalliseen maailmaan  ja aikaan. Periaatteessa hän on orpo sota-ajan kurjuuden keskellä. Jos Auringon valtakunnan Jimiä vertaa orpotarinoiden prototyyppiin,  Charles Dickensin Oliver Twistiin, niin  hän kaveeraa pomottajiensa, kahden Kiinassa eläneen amerikkalaishuijarin, John Malkovichin esittämän Basien ja  Frankin (Joe Pantoliano) kanssa.

• • •

Rinnastusta johdonmukaisesti jatkettaessa Basie ja Frank ovat Jim-Oliverille kuin Fagin ja Taskuniekka. Vaikka Jimin suhde näihin kahteen lurjukseen on jonkin aikaa elokuvassa pinnalla, niin sekin katoaa aivan kuten kaikki muutkin ihmiset Jimin elämässä käyvät vain visiitillä. Auringon valtakunnan ensi-ilta-aikanaan saamaan  kohteliaan hämmentyneeseen vastaanottoon saattoi vaikuttaa sekin, että elokuva ei kerro yhtä suurta tarinaa vaan se ennemminkin poimii pieniä asioita ikään kuin yksityiskohtia suurennuslasin alle. Nykyhetken näkökulmasta Auringon valtakunta näyttää tarpeeksi kiinnostavalta kasvukertomus-vieraantuneisuuskuvaukselta suhteettoman pitkäkestoisessa paketissa. Eheää, koherenttia kasvukertomusta elokuvasta ei tule, koska sen ytimessä on aukko, se suunnaton tyhjyys joka jää nuorukaiselle, jolta lapsuus ja perhe on viety. Sitä aukkoa Jim täyttää lentokoneista intoilullaan, joka on muuttunut rakkaudeksi. Se on tunne, joka siivittää hänet tuntemaan eheyttä, iloa ja ylevyyttä.

• • •

Spielberg on hyvin näppärä käyttäessään Jimin rakkautta lentokoneisiin  hänen kasvamisensa mittarina. Lapsena Jim leikkii lelulentokoneilla ja  mielikuvittelee itsensä korkeuksissa käytävien ilmasotataisteluiden lentäjä-ässäksi. Jim ottaa maailmaa ja elämäänsä haltuun suhteella lentokoneisiin, koska muita tapoja hänellä ei ole. Ne ovat hänen viimeinen emotionaalinen siteensä lapsuudenkotiin. Työleirillä Jim tekee kunniaa lennolle lähteville japanilaislentäjille, koska hän uskoo ihailevansa ja kunnioittavansa Zero-pilotteja taivaiden aatelisina. Yksinäisen Jim Grahamin hahmo resonoi Spielbergin myöhemmässä tuotannossa etenkin   A.I.-Tekoäly -elokuvan (2001) David-pojassa. Jimin vieraantuneisuus itsestään, olosuhteistaan ja ylipäätään asemastaan maailmassa täydellistyy elokuvan lopussa.

• • •

  Jimin oleskelu työleirillä päättyy amerikkalaisten P-51 Mustang -hävittäjäkoneiden hyökkäykseen työleiriläisten viereensä rakentamalle japanilaisten käyttämälle lentokentälle. Mustangien tulittaessa kenttää ja leiriä Jim hyppii, hihkuu ja huutaa innostustaan: ”P-51, taivaiden Cadillac!” Jim ei  joko ymmärrä tai piittaa ilmeisestä  hengenvaarasta itselleen tai tovereilleen. Kun Jim lopulta tapaa vanhempansa sodan jo tauottua elokuva sivuaa John Fordin  lännenelokuvan Etsijöiden (1956) amerikkalaiselle elokuvalle jättämää totuutta, jonka mukaan menneisyys, koti ja lapsuus ovat meiltä iäksi menetettyjä. Arvostelussaan Poika joka rakasti lentokoneita (Helsingin Sanomat 19.3. 1988) Helena Ylänen tiivisti päähenkilön vieraantuneisuuden arvionsa loppulauseeseen: ” Se on vain kuvaus pojasta, joka rakastaa lentokoneita niin paljon, ettei ole mitään väliä, kenen niskaan niistä pommeja pudotellaan.”

Auringon valtakunta.

Ohjaus: Steven Spielberg.

Käsikirjoitus: Tom Stoppard , J. G. Ballardin romaanista.

Pääosissa: Christian Bale, John Malkovich, Miranda Richardson,Masatô Ibu.
Kesto: 2 h 32 min.

Ikäraja: 12.

Elokuvateatteriensi-ilta oli maaliskuussa 1988.

Auringon valtakunta on nähtävillä suoratoistokanavista ainakin Netflixissä.