Antti Selkokari
Kirjoittaja katsoi uuden James Bond-elokuvan ja muisti kriitikon huoneentaulunsa: Jos löydätte itsenne tuntemasta liikutusta, se johtuu siitä, että juuri niin teidän halutaankin tuntevan.
Bloggari katsoi Hitchcock-klassikko Psykon ja löysi jotain sanottavaa.
Kriitikko katsoi uuden Dyynin, eikä yksinomaan ihastunut. Puheet kohtalosta ja velvollisuudesta toivat ikäviä mielleyhtymiä. Eikä spektaakkelin iso kokokaan ole jäännöksettömästi hyvä asia.
Harvemmin katson elokuvia uudestaan niitä kerran arvosteltuani. Nyt tein poikkeuksen, koska vein vaimoni katsomaan Yhdet vielä -elokuvaa, jonka näkemine uudestaan synnytti halun muotoilla joitain ajatuksia kenties vähän perusteellisemmin mihin kiireessä tehdyn ensi-ilta -arvostelun yhteydessä oli mahdollisuuksia.
Onhan se eräänlainen vuosijuhla, kun muutamienkin kotimaisten elokuvien ensi-illasta tulee kuluneeksi 20 vuotta. Varsin vähän asiat ovat muuttuneet, mutta jotain sentään.
Onhan se eräänlainen vuosijuhla, kun muutamienkin merkittävien elokuvien ensi-illasta tulee kuluneeksi 20 vuotta. Kaikkia en suinkaan saanut mukaan. Vielä jäi muisteltavaa – liikaakin.
Unelmatehtaanvarjossa -blogin pitäjä käyttää muuton ja remontin tuoman pakollisen tauon hyväkseen pitääkseen myös lomaa.
Ei, itse sivusto ei muuta mihinkään, vaan bloggari vaihtaa majaa ja kaupunginosaa. Vielä ennen muuttoa uusi koti on remontoitava. Parhaassa tapauksessa elokuun alkupuoliskolla asiat, tavarat ja ihmiset ovat asettuneet järjestykseen, jossa päivityksetkin pääsevät jatkumaan.
Kuinkahan moni Kate Winsletin meikkaamattomia esiintymisiä Mare of Easttown -sarjassa on oikeasti ylipäätään katsonut koko sarjaa? Winsletistä ja itse sarjasta kirjoittelu on jäänyt pintatasolle.
Aki Kaurismäen kymmenen vuoden takainen Le Havre -elokuva saattaa näyttää nyt ehkä toisenlaiselta, paremmalta tai tiivistyneemmältä kuin silloin. Vapauttavinta elokuvassa on, että sen tekijä antoi itsensä ja meidänkin nauraa elämän järjettömyyksille.
