Antti Selkokari
Nähkää bloggari ihmiskokeessa. Bloggari lähtee elokuvafestivaalille katsoo kolmisenkymmentä elokuvaa noin kymmenessä päivässä vakaana aikomuksenaan päivittää sanamukaisesti päivittäin. Ennen hän ei ole tällaista tehnyt, mutta yrittää pitää.
Syistä painavin siihen, miksi vanhoja elokuvia versioidaan elokuviksi joiden sanotaan olevan uusia, on pelkuruus.
Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin kauneimpiin ja vakavimpiin taideteoksiin kuuluu turkkilaiselokuva The Wild Pear Tree. Elokuvasta on vain kolme ainutkertaista näytöstä.
Yli 300 elokuvan ohjelmistosta nostan esiin kolme koska valintoja on tehtävä.
Pohdintaa jatko-osien historiasta, tarpeellisuudesta ja tarpeettomuudesta.
Kaksi viimeaikaista elokuvaa, ruotsalainen The Ex-wife ja tanskalainen Kauhea nainen pitävät esillä parisuhteen rooleja ja vallankäyttöä kääntäen totunnaisuuksia nurin, mutta se ei vielä sinällään tee niistä, ikävä kyllä kovin hyviä elokuvia.
Vihaako kirjoittaja satuja vai ei, on kysymys joka jää lukijoiden ratkaistavaksi.
Kotimaisella elokuvalla oli 2018 Tampereen elokuvajuhlilla hyvä vuosi. Erityisen ilahduttavaa on tietysti elokuvallisen ilmaisun korkea taso, mikä ei aina ole ollut itsestäänselvyys.
Elokuvaharrastajien alkuvuoden kalenteria pilkuttavat Oscarit ja festivaalit. Oscarit ja Berlinale menivät jo. Tampereen elokuvajuhlien alkamisesta tietää, että kevät etenee.
Juonipaljastusvaroitus: Älkää lukeko tätä juttua, ellette ole jo nähneet Michael Haneken uusinta Happy End -elokuvaa.
Hemmotellut elokuvakriitikot ovat marisseet, ettei se olisi aivan terävintä Hanekea, saati sitten jotain uutta ohjaajansa tuotannossa. Teemat voivat olla tuttuja, mutta niitä käsitellään juuri niin leppymättömästi kuin eurooppalaiselokuvan moraalin vartiomies Haneke vain osaa.
