Antti Selkokari
Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin kauneimpiin ja vakavimpiin taideteoksiin kuuluu turkkilaiselokuva The Wild Pear Tree. Elokuvasta on vain kolme ainutkertaista näytöstä.
Yli 300 elokuvan ohjelmistosta nostan esiin kolme koska valintoja on tehtävä.
Pohdintaa jatko-osien historiasta, tarpeellisuudesta ja tarpeettomuudesta.
Kaksi viimeaikaista elokuvaa, ruotsalainen The Ex-wife ja tanskalainen Kauhea nainen pitävät esillä parisuhteen rooleja ja vallankäyttöä kääntäen totunnaisuuksia nurin, mutta se ei vielä sinällään tee niistä, ikävä kyllä kovin hyviä elokuvia.
Vihaako kirjoittaja satuja vai ei, on kysymys joka jää lukijoiden ratkaistavaksi.
Kotimaisella elokuvalla oli 2018 Tampereen elokuvajuhlilla hyvä vuosi. Erityisen ilahduttavaa on tietysti elokuvallisen ilmaisun korkea taso, mikä ei aina ole ollut itsestäänselvyys.
Elokuvaharrastajien alkuvuoden kalenteria pilkuttavat Oscarit ja festivaalit. Oscarit ja Berlinale menivät jo. Tampereen elokuvajuhlien alkamisesta tietää, että kevät etenee.
Juonipaljastusvaroitus: Älkää lukeko tätä juttua, ellette ole jo nähneet Michael Haneken uusinta Happy End -elokuvaa.
Hemmotellut elokuvakriitikot ovat marisseet, ettei se olisi aivan terävintä Hanekea, saati sitten jotain uutta ohjaajansa tuotannossa. Teemat voivat olla tuttuja, mutta niitä käsitellään juuri niin leppymättömästi kuin eurooppalaiselokuvan moraalin vartiomies Haneke vain osaa.
Nyt on aika tiivistää jotain elokuvavuodesta 2017 lukuihin, trendeihin ja parhaaksi arvostettuihin. Voin toki olla väärässä, mutta näin sen näin.
Kuluvana vuonna suomalaiselokuvia nähdään enemmän kuin aikoihin Euroopan elokuva-akatemian EFA:n palkintoehdokkaina; Euro-Oscareissa Suomen seitsemättä taidetta edustavat bulgarialais-suomalaisen Tonislav Hristovin Hyvä postimies ja suomalais-portugalilaisen Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen.
