Mr. Turner on totinen taide-elokuva, joka vaatii katsojaltaan kärsivällisyyttä, mutta palkitsee lopulta. Päähenkilö Joshua Mallord William Turner (1775-1851) oli 1800-luvun Britannian taloudellisesti menestynein, mutta monin tavoin hätkähdyttävin maisemamaalari. Hänestä elokuvan tehnyttä brittiohjaajaa Mike Leigh’tä on kauan pidetty ensisijaisesti työväenluokkaisten ihmisten kohtaloiden kuvaajana, mutta Mr. Turnerista kasvaa kerrontatavaltaan kunnianhimoinen kudelma. Siinä eri säädyt, monet taiteen tekemisen ja vastaanottamisen tavat kohtaavat romantiikan aikakauden liuetessa Britannian teollisen vallankumouksen aikaan.

• • •

Mr. Turner on myös kiehtova muotokuva kiistellystä persoonasta ja taiteilijasta, jonka pääosassa Leigh’n vakionäyttelijöihin kuuluva Timothy Spall tekee perusteellisimman roolityönsä. Spall esittää Turnerinsa kuin peribrittiläisenä John Bullina, äreänä bulldogina, jonka puhe on supistunut murahduksiksi ja ärinäksi. Yksitavuinen ärähtely ei ole koskaan kuulostanut kaunopuheisemmalta. Spall saikin roolisuorituksestaan Cannesin elokuvafestivaalin parhaan miesnäyttelijän palkinnon 2014, eikä ihme, hän käytti kaksi vuotta perehtyäkseen Turnerin elämään ja tapaan maalata. Elokuvan alku vie tutustumaan Turneriin työmatkallaan Hollannissa, missä hänet nähdään tekemässä havaintoja illan valosta ja ilman liikkeistä. Hänen kotiinpaluunsa yhteydessä elokuva tuo nähtäväksi Turnerin elämän senhetkisiä tärkeitä ihmisiä, etenkin hänen topakasti hyväntuulisen isänsä, entisen peruukintekijän ja parturin, William Turnerin (Paul Jesson) ja taloudenhoitajan, Hannah Danbyn (Dorothy Atkinson).

• • • 

Isä ja taloudenhoitaja pitävät huolta taiteilijan huushollin tärkeistä asioista, ostoksista ja muusta arjen ylläpidosta. Lyhyiden kohtausten kerrontana etenevä Mr. Turner pitää esillä päähenkilönsä persoonaa siten, että hänen luonteensa ja työntekonsa tavat käyvät ilmi. Bordelliinkaan Turner ei mene siitä yleisimmästä syystä, vaan vain saadakseen mallin, jonka on mukisematta suostuttava pyyntöihin asetella raajansa ja ruumiinsa siten kuin herra käskee – vaatteet päällä. Leigh pitää draamansa kuitenkin kaiken aikaa realistisena, kuten hänen tapansa on. Elokuvan rauhallisuus tekee siitä miellyttävän meditatiivisen kokemuksen. Elokuva keskittyy Turnerin Iso-Britanniassa tekemiin maalauksiin ja niiden inspiraation etsimiseksi kotimaassa tai lähiulkomailla tehtyihin matkoihin.

• • •

Elokuvan edetessä ikääntyneeksi käyvää Turneria pilkattiin ja hänelle naureskeltiin näkö- ja arvostelukykynsä menettäneenä maalarina, joka asetti näytteille töitä, jotka häntä arvostelleiden mukaan kertoivat vain hänen sokeutumisestaan. Turnerin tuon ajan työt lähenivät jo abstraktia maalaustaidetta, sillä selkeästi esittäväksi taiteeksi hahmotettavan osuus väheni hänen töissään koko ajan, mikä jätti monet katsojat ja julkiset arvioijat hämmentyneiksi ja jopa vihaisiksi.

• • •

Olisi perusteltua ajatella, että Leigh tuo elokuvassaan esiin Turnerin tahallisen, tietoisen vaikeuden sekä taiteilijana että ihmisenä. Turnerin suhde entisen rakastajattarensa rouva Danbyn sisarentyttäreen, Turnerin taloudenhoitajana toimineeseen Hannah Danbyyn, näkyy elokuvassa mutkikkaana suhteena, jossa oli niin himoa kuin hyväksikäyttöä.

• • •

Leigh’n elokuvan suurimpia ansioita on sen omaperäisyys, koska taiteilijamuotokuvaksi se on virkistävän epätavallinen. Ei puhettakaan sellaisesta elämäkerrallisuudesta, missä näytettäisiin taiteilijan elämänkaari tietyistä oloista ennalta määräytyneenä luovuuden luonnonvoimaisena kasvamisena täyteen nerokkuuteen.  Mr. Turner ottaa aiheekseen noin 25 vuoden jakson Turnerin myöhäiskaudelta 1820-luvulla alkaen hänen keski-iästään, kun hän on jo nimekäs taiteilija.

• • •

Tällainen yksityiskohdan ottaminen suuremman kokonaisuuden edustajaksi edellyttää elokuvantekijältä kykyä tuoda syvyyttä valitsemaansa siivuun, sitä Leigh’llä kyllä riittää. Elokuvan ansioihin kuuluu myös epäsentimentaalisuus. Se ei kaunistele päähenkilönsä persoonaa tippaakaan, saati että antaisi hänelle ansaitsematonta ylevyyttä. Elokuvassa on outoa kiehtovuutta, sillä villisian lailla käyttäytyvästä miehestä, joka maalaa omalakisen kauniita kuvia, ei voi katsoa poiskaan. Leigh runttaa sanomansa läpi sellaisella voimalla, että vähemmälläkin ymmärtäisi. Taiteilijat eivät välttämättä ole mukavia ihmisiä. Ei heidän tarvitsekaan olla, Leigh antaa elokuvansa myös sanoa.

• • •

Parhaimpina hetkinään elokuva saa näkemään Turnerin maalaukset kuin ensimmäistä kertaa. Taiteilijan itsensä elokuva esittää huomattavan tasapainoisena tai oikeastaan tavallisena ihmisenä siinä mielessä, että hänen luovuutensa ei kumpua piilotellusta traumasta, vaikka on hänellä vastoinkäymisiäkin ollut.

• • •

Elokuvan Turneria ei käytä taivaallinen inspiraatio, vaan ennemminkin kurinalainen ammattilaisen etiikka: Maalaukset ovat kuvia, joita on pystyttävä myymään. Hänen taloudellinen menestyksensä antaa hänelle vapauden maalata mitä ja miten haluaa. Hänen viimeisten vuosiensa epätavallisia maalauksia pidettiin huonoina, eikä 1851 kuolleen Turnerin uraa ja elämää pitkään pidettykään elämäkerran arvoisina.

• • •

Turner on ollut brittiläiselle kulttuurielämälle hankala hahmo. Kuningatar Viktorian ja hänen puolisonsa Albertin hahmot vilahtavat elokuvassa niin nopeasti, ettei heitä ole huomatakaan. Viktoria tekee elokuvassa hyvin selväksi, että Turnerin sakeaväriset kuvat eivät häntä miellytä. Turneria itseään eivät kiinnostaneet romantiikan aikakauden korkealentoisuuden ideat, vaikka joissakin hänen maisemakuvistaan saattaisikin luulla erottavansa ylevyyden kaipuuta. Turneria kiinnosti sanoin kuvaamaton, tai jos niin halutaan sanoa, abstrakti. Elokuvan ulkopuolella paras esimerkki sellaisesta on Turnerin maalaus War. The Exile and the Rock Limpet (1842).

• • •

Siitä huolimatta, että elokuvassa nähdään Turnerin herkkä hetki salongissa tapailemassa ääneen Henry Purcellin When I am Laid in Earth -kappaletta Purcellin Dido and Aeneas -oopperasta, niin jossain mielessä oikeinta musiikkia Turnerin yhteydessä olisi silti Beethoven; Sama myrskyisyys, sama vakuuttuneisuus omasta merkityksellisyydestä ja piittaamattomuus siitä, mitä muut heistä kenties ajattelevat.

• • •

Leigh’n tuotannossa Mr. Turner on yksi harvoista epookkielokuvista. Muita sellaisia ovat olleet Topsy-Turvy (1999) ja Vera Drake (2008). Leigh’n taitoa ja kyvykkyyttä on tehdä epookkielokuvistaan uskottavia draamoja, joiden ihmiset syvenevät pelkkiä vaateripustimia kiinnostavammiksi hahmoiksi. Mr. Turnerkeskittyy enemmän ihmisiin ja taidemaalauksiin kuin pukuihin ja lavasteisiin.

• • •

Eikä elokuvaa ole pilattu sillä, että siinä olisi ylenpalttisesti juonta. Elokuvan vinjettimäinen kerrontapa muistuttaa tajunnan toimintaa sikäli, että sen kuvaamalla tavalla voisi ymmärtää ihmisen kokevan elokuvan tapahtumat. Leigh’n taitoa on antaa meille käsitys, miten Turnerin oli mahdollista nähdä maailma niin omalaatuisen eri lailla kuin kenenkään aikalaisensa, että hän käytännössä maalasi abstraktia taidetta jo kauan ennen kuin sitä oli kuviteltukaan.

• • •

Kokonaisvaikutelmaa painottava kerrontatapa voi hyvinkin ärsyttää perinteistä elämäkertaelokuvaa kaipaavia katsojia. Muutamia selkeästi tosielämän hahmoja elokuvaan on otettu ikään kuin namusiksi perinteisten, juonivetoisten elämäkertaelokuvien ystäville.

• • •

Leigh on ottanut mukaan murusen Turnerin tarunhohteisuutta eli sen, että hän olisi antanut sitoa itsensä myrskyyn purjehtivan laivan mastoon nähdäkseen omin silmin miltä myrsky näyttää voidakseen sitten maalata sen muistista. Tempauksen tuloksena syntyi maalaus Snow Storm – Steam-Boat off a Harbour’s Mouth (1842). Yksi elokuvan kutkuttavimpia hetkiä on Turnerin kohtaaminen kollegansa, ajan huomattavimpiin kuuluneen maisemamaalari John Constablen kanssa The Royal Academyn of Artsin näyttelyssä. Kahden syvästi omanarvontuntoisen ja toistensa kanssa kilpailevan maisemamaalarin kohtaamisen draama on kuin oma pieni elokuvansa keskellä elokuvaa.

• • •

Leigh’n työtovereista tärkeimmäksi nousee näyttelijöiden ohella kuvaaja Dick Pope, jonka onnistuu näyttää meille viktoriaanisen ajan Lontoota mahdollisesti sellaisena kuin Turner sen itsekin non voinut nähdä.

• • •

Taidemaalareista kertovissa elokuvissa on yleistä luoda elokuvalle päähenkilön maalauksia mukaileva visuaalinen ilme. Derek Jarmanin Caravaggio-elokuvan (1986) hämyisä chiaroscuro-valaistus oli tehdä elokuvan kuvista lähes mahdottomia nähdä. Peter Greenawayn Rembrandt-aiheisten elokuvien Nightwatching (2007) ja Rembrandt’s J’accuse…! (2008) valonkäytöstä näkee hollantilaismestarin töiden toimineen selvästi mallina.

• • •

Leigh’n elokuvan kuvissa ja valaistuksessa on Turnerin maalausten mukailua, mm.  maisemakuvissa. Muutamat elokuvan kohtauksista ovat kompositioltaan ja väreiltään kuin Turnerin maalausten versioita. Turner pääsi 14-vuotiaana opiskelemaan The Royal Academy of Artsissa. Turnerin tuotteliaisuus oli tavatonta. British Museumissa on Turnerilta tuhansittain vesiväritöitä, piirustuksia, luonnoksia ja matkakuvia. Hänen tuotteliaisuuttaan selittänee alituinen aiheiden haku. Se tiedetään, että hän matkusteli pitkin Ranskaa, Italiassa, Alankomaissa ja pitkin poikin Englantia.  Turnerin on sanottu mullistaneen niin perusteellisesti tavan nähdä maisema, että sittemmin vain Cézanne on kyennyt yhtä suureen mullistukseen.

Mr. Turner.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Mike Leigh.

Kuvaus: Dick Pope.

Pääosissa: Timothy Spall, Paul Jesson, Dorothy Atkinson, Marion Bailey.

Kesto. 2 h 30 min.

Ikäraja: 12.

Elokuvateatteriensi-ilta: 19.12. 2014.

Suoratoisto: Yle Areena, katsottavissa helmikuulle 2022