Yksi Kuin raivo härkä -elokuvan monista avainkuvista tulee heti alussa, missä yksinäinen nyrkkeilijä tanssahtelee kehässä samalla kun Pietro Mascagnin Cavalleria Rusticana –oopperasta soi Intermezzo instrumentaaliversiona. Robert De Niron pälyillessä puolittain kasvojensa yli vedetyn viittansa takaa tiedämme näkevämme jotain suurta. Kuva ei sellaisenaan koskaan toistu elokuvassa, mutta se luo välittömästi koko teoksen tunnelatauksen. Tämä epämiellyttävä elokuva ikävistä ihmisistä on mestariteos Martin Scorsesen suvereenin ohjaajanotteen takia.
• • •
Ennen tätä elokuvaa Scorsese tiettävästi kärsi kokaiiniriippuvuudesta, masennuksesta ja New York, New York -elokuvan tuomista taloudellisista ja muista tappioista. Robert De Niro sai Scorsesen vakuuttuneeksi ammattinyrkkeilyn keskiraskaan maailmanmestari Jake La Mottan elämäntarinan kantavuudesta elokuvana. Scorsesen on arveltu suhtautuneen Kuin raivo härkään omana elokuvaohjaajan mestaruusottelunaan, jolla pitää heti näyttää opitut taidot.
• • •
Elokuva näyttää ohjaajan rakkaudenosoitukselta niille 1940-luvun nyrkkeilyelokuville, joita hän kasvuikäisenä ahmi. Scorsese pyrki tietoisesti eroon makupaloina nautittavasta hygienisoidusta väkivallasta, jota edustavat Rocky-elokuvat. Tulos on siloittelematon hakkaajan muotokuva, joka asettuu samaan jatkumoon Scorsesen ja De Niron yhdessä tekemien amerikkalaismiesten hahmojen kanssa Taksikuskista (1976) Koomikkojen kuninkaaseen (1982).
• • •
Elokuvan päähenkilön toimintatapa on ruhjonta, niin nyrkkeilykehässä kuin sen ulkopuolella. Scorsese, kuvaaja Michael Chapman ja leikkaaja Thelma Schoonmaker luovat tiiviistä lähi- ja reaktiokuvista elokuvan päähenkilöä luonnehtivaa aggressiivista ilmaisua, jossa päähenkilön katse kiertää kehää päällekäymishaluja ilmentäen. Se katse siirtyy nyrkkeilykehästä myös La Mottan kotioloihin. Naisiaan ensimmäisestä vaimostaan aina Cathy Moriartyn esittämään teini-ikäisestä taitavaksi laskelmoijaksi kasvavaan Vickieen La Motta epäilee raivoisan mustasukkaisesti pettämisestä. La Motta tuo väkivallan kotiinkin.
• • •
Mascagnin Cavalleria rusticanasta on peräisin Scorsesen elokuvan verismi, äärimmilleen viety realismi, joka näkyy eritoten nyrkkeilykohtauksissa, joissa veri suihkuaa haavoille lyödyistä silmäkulmista. Mascagnin ooppera ja Scorsesen elokuva resonoivat toisissaan niin sattuvasti, että kyse täytyy olla Scorsesen tietoisista valinnoista. Kun oopperassa tavalliset sisilialaisen maalaiskylän tollot tappavat toisiaan mustasukkaisuuksissaan, niin elokuvassa amerikanitalialaiset slummiasukit raivoavat toisilleen tunnekuohujensa ylitsevuotavuuden takia.
• • •
Tunteet ovat se syy, miksi La Motta toistuvasti huutaa, ettei hän ole eläin. Vasta vankilaan päädyttyään hän tajuaa omien tunteidensa olevan se vankila, jonka seiniä hän hakkaa. Toisaalta, huuto on tarkoitettu myös poliiseille, jotka kohtelivat La Mottaa kuin eläintä. Tällaista elokuva hienoimmillaan on – yksi repliikki voi tarkoittaa monia asioita samanaikaisesti. De Niron, Scorsesen, Chapmanin ja Schoonmakerin yhteistyön voima saa katsomaan elokuvaa intensiivisemmin kuin mitään.
• • •
Kuin raivo härkä -elokuvassa esitetyt tunteet ovat laimentamattomia. Niiden tunteiden käyttövoimia teatteriguru Jouko Turkka olisi kutsunut elämän perusasioiksi, seksiä ja kuolemaa. Ne ilmeisesti olivat Yhdysvaltain elokuva-akatemialle liian raakoja Oscar-palkittaviksi vuonna 1981. Vasta sitten, kun seksi ja kuolema ovat laimentuneet sellaisiksi, mitä ne olivat The Departedissa, ne kelpaavat palkittaviksi. Kuin raivo härkä saa liikuttumaan siitä mikä on elokuvan keinoin mahdollista.
Kuin raivo härkä
Raging Bull
Yhdysvallat 1980.
Ohjaus: Martin Scorsese.
Käsikirjoitus: Paul Schrader, Mardik Martin.
Pääosissa: Robert De Niro, Cathy Moriarty, Joe Pesci.
Ikäraja: 16.
Kesto: 2 h 3 min.
Suoratoisto: Yle Areena, vain joulupäivään 25.12.2025 saakka.
Kirjoittaja on hyödyntänyt tekstissä omia Aamulehden juttujaan vuodelta 2007, jolloin elokuva kävi teattereissa uusintakierroksella.
