Tällä sivustolla ei ole julkaistu uusia päivityksiä sitten elokuun 2020. Edelliset arvostellut elokuvat olivat suuresti arvostamani kotimainen Eden, 7.8. ja Spike Leen vähemmän arvostamani Da 5 Bloods, 14. 8. Tämän kirjoittaja koki ikävän tapaturman, jonka seurauksia hän parantelee vieläkin. Terveydellisistä syistä tapahtuneen liikkumattomuuden aikana en ole päässyt katsomaan elokuvia elokuvateattereissa kohta kahteen kuukauteen. On ollut pakko turvautua suoratoistopalveluiden ja kotitallenteiden tarjoamiin mahdollisuuksiin. Tapaturmaa edeltävältä ajalta minulla on muistiinpanot lehdistökatseluissa nähdyistä elokuvista Tenet ja dokumenttielokuvasta Aalto. Niistä tehtävät artikkelit julkaistaan tällä sivustolla lähiviikkoina. Dvd-levyltä katsotut David O. Selznickin tuottamat varhaiset Alfred Hitchcockin elokuvat olivat säilyttäneet vetovoimansa, mutta dvd-tallenteet ikävä kyllä eivät, sillä varsinkin Rebecca-elokuvan (1940) mustavalkoisuus näytti kovin haalistuneelta. Vaikea sanoa, oliko vika dvd-levyssä, alkuperäisen filmikuvan siirrossa levylle vai toistavassa dvd-laitteessa.
• • •
Hämmästyin sitä, miten hyvin Rebecca vaikutti kestäneen aikaa. No mutta, onhan leffalla vankat kirjalliset juuret brittikirjailija Daphne du Maurierin suosioon nostaneena romaanina. Kenties Rebecca-elokuvan juttu on juuri siinä, että se ei edes yritä olla perinteinen, nyky-ymmärryksen mukainen Hitchcock-trilleri, vaan myöntyy materiaalin antamiin mahdollisuuksiin melodraamana. Tv-sarjojen ja etenkin jatkuvajuonisten perhe- tai sosiaalidraamojen, Dallasin, The Wiren ja Newsroomin ehdollistamien katsojien on vaivatonta nielaista fiktio, jossa tärkeintä ovat draaman ihmisten tunteet.Rebeccassa voi nähdä idullaan Hitchcockin myöhemmän uran kultakauden keskeiset teemat: Rakkauden, väkivallan ja seksin.
• • •
Kuten Hitchcockin elokuvissa usein, niin Rebeccassakin rakkaus, Joan Fontainen esittämän sankarittaren ja Laurence Olivierin esittämän keski-ikäisen leskimiehen, Maxim de Winterin suhde, on taistelua vallasta: Mies tahtoo uuden vaimonsa mukautuvan hänelle sopivaan rooliin, nainen toivoisi edes hitusen määräysvaltaa omiin asioihinsa. Mutta sitä hän ei saa, koska pariskunnan kodin, Manderley-kartanon taloudenhoitaja, kaikkialla läsnä oleva rouva Danvers (Judith Anderson) alistaa uuden rouva de Winterin toimimaan kaikessa samoin kuin edellinen rouva de Winter. Tavan, jolla taloudenhoitaja yllyttää uutta rouva de Winteriä omaksumaan kaikessa edellisen, kuolleen rouva de Winterin tavat ja jopa vaatetuksen voi nähdä enteilevän Vertigo-elokuvaa (1958), jossa James Stewartin esittämä Scott Ferguson tahtoo pakkomielteisesti nähdä Kim Novakin esittämän Judy Bartonin pukeutuvan kuin edesmennyt Madeleine Elster. Rebeccasta kehkeytyy kolmiodraama, jonka osapuolet taistelevat vallasta, ja taistelussa on mukana seksuaalinen osatekijä; taloudenhoitajan liki pakkomielteisessä kiintymyksessä entiseen emäntäänsä voi nähdä tukahdutetun intohimon piirteitä. Elokuvaa voikin pitää nykyajalle sopivasti psykologisen trillerin tunnelmia korostavana muunnelmana viktoriaanisesta romaanista.
• • •
Elokuvalla on oma kummitusjuttumaisesti väreilevä sadun tunnelmansa, sillä taloudenhoitaja rva Danversin ei nähdä koskaan varsinaisesti kävelevän. Hän vain ilmestyy kutsumattoman hengen tai aaveen tavoin samaan huoneeseen missä sankaritar kulloinkin on. Manderleyn kartanon olinpaikkaa ei koskaan määritellä, se on sadunomaisesti irti ajasta ja paikasta. Hitchcockin itsensä mielestä elokuva on todella kestänyt hyvin aikaa, eikä hän käsittänyt miksi. François Truffaut’n Hitchcockista tekemässä haastattelukirjassa käy ilmi, että kaukokuvat kartanosta ovat kuvia pienoismallista, mikä korostaa kartanon ja koko elokuvan sadunomaisuutta. Olenko edes yrittänyt katsoa sairaslomallani jotain kehittävää, vaativaa, älykästä draamaa? En, napautin surutta katsottavakseni Christopher Nolanin Batman-trilogian, ja History Channelin tuottaman temppeliherrasaippua Knightfallin kaltaisia typeryyksiä. Edellinen tarjosi tuttuuden antamaa helppoa ja tilapäistä mielihyvää, jälkimmäinen eskapismia, historiallisesti arveluttavaa fiktiota ja roppakaupalla näyttelemistä isoilla kirjaimilla. Ehkä nyt vain on niin, että jokainen klassikko on huuhdottava alas roskalla. Tästä on hyvä suunnistaa kohti uutta katsottavaa.