Tämän kirjoituksen otsikko on siteeraus belgialaisrunoilija Henri Michaux’n eräästä aforisminkaltaisesta runosta. Sitaatti on tässä kuvastamassa tunnelmiani elokuvakriitikon ammattini harjoittamisen keskeydyttyä. Tänä viikonloppuna piti olla Viggo Mortensenin ohjaaman Fallingelokuvan ensi-ilta. Elokuva oli siirretty joulukuulle marraskuiselta ensi-iltapäivältään. Tähän on nyt ollut tottuminen. Siis siihen, että yksikään ensi-iltapäivämäärä ei pidä, eivät välttämättä edes siirretyt ja lykätyt. Elokuvakriitikoiden elämästä se on tehnyt entistäkin tilapäisempää, tempoilevampaa ja lyhytjännitteisempää. Toki voi ajatella, että itsehän olemme työmme valinneet, etenkin free lance -kirjoittajat, joilla ei muutenkaan olisi vakiintunutta tulonmuodostusta. Pahaiset skribentit ovat aivan yhtä ahdingossa kuin Suomen koko muukin kulttuuriala yhdessä elokuva-alan kanssa; vakiintunutta tulonmuodostusta ei ole näköpiirissä, kuten ei myöskään selkeää ammatillista identiteettiä.

• • •

Ovatko elokuvakriitikot, jotka eivät arvostele elokuvia, tai elokuvaohjaajat tai -tuottajat, jotka eivät tee elokuvia, arvostelijoita tai elokuvantekijöitä laisinkaan? Tulevaisuudessa on vain hahmottomuutta. Sama koskee kaikkia muitakin, joiden työtä pandemia häiritsee, keskeyttää tai vie sen kokonaan. Se, ettemme ole yksin, ei tietenkään paljon lohduta heitä, joilta pandemiarajoitukset vievät työt kokonaan. Ainoa asia, millä voi perustella toivonkipinöitä, on rajoitusten tilapäisyys. Tämän kirjoittamishetkellä näyttää siltä, että ainakin pääkaupunkiseudun ja isoimpien kaupunkien elokuvateattereilta aukiolorajoituksia oltaisiin poistamassa tammikuun puolivälin tienoilla.

• • •

Ainahan voi käydä niin, että poikkeustila julistetaan voimaan määräämättömäksi ajaksi. Tilanteessa, jossa kymmenet ja sadat ihmiset sairastuvat, ei pitäisi olla epäilyksiä asioiden tärkeysjärjestyksestä. Tartuntojen pysäyttämistä tarpeellisempaa asiaa ei juuri nyt ole. Se, mitä kaltaiseni elokuva- ja muut kulttuuriskribentit voivat tehdä, on kirjoittaa kaikesta siitä mitä voi katsoa kotona: Klassikkoelokuvista, tv- ja suoratoistosarjoista ja -elokuvista. Jotain sellaista tässä blogissa tehtiinkin kevätkuukausina maaliskuusta toukokuuhun. Pitänee rohkaistua tarttumaan syystä tai toisesta ”liian isoina” pitämiini aiheisiin, elokuviin ja lajityyppeihin, joille ei ole löytynyt sijaa päivälehtien sivuilla. Välttämättömyydestä on tehtävä hyve, ja löydettävä henkistä avaruutta pieneltä tuntuvan piirin aihevalikoimasta.