Tässä kaksiosaisessa artikkelissa katsahdetaan jouluaattona 2020 Yle Areenan esittämään Orson Wellesin ainutlaatuiseen esikoiselokuvaan Citizen Kane ja sen ohjaajaan. On ihan liikaa syitä sille, miksi pitäisi välittää 80 vuotta sitten valmistuneesta, vanhasta ja vielä mustavalkoisesta Citizen Kane -elokuvasta, jonka maine moneen kertaan maailman parhaaksi valittuna elokuvana on saattanut tehdä siitä aivan turhaan pakkopullan makuisen. Itse elokuva on säilyttänyt vetovoimansa, siinä on loistavia näyttelijöitä ja alati kiehtova 1800-luvulta sanomalehdistön kehityksestä ponnistava tarina ja häkellyttävän loisteliasta kuvakerrontaa ja tietystä traagisuudestaan huolimatta se on paikoittain vielä hauskakin.
• • •
Citizen Kane on nähtävä etenkin nyt, kun sekä elokuvateattereissa että Netflix-suoratoistopalvelussa on nähty David Fincherin Mank-elokuva Citizen Kanen käsikirjoittajasta, Herman J. Mankiewiczistä. Mankin jälkeen, jos koskaan on hyvä vertailla sitä ja Wellesin elokuvaa. Citizen Kane alkaa päähenkilön, maailman rikkaimman miehen Charles Kanen (Orson Welles) kuolemasta ja lähtee selvittämän hänen kuolinsanansa, ”Rosebud”, merkitystä ja kertoo useiden henkilöiden näkökulmista takaumina hänen koko elämäntarinansa.
• • •
Nyt katsottuna Citizen Kane on hetkittäin nerokas teos, joka sen lisäksi, että sen voi nähdä luonnehtivan itse itseään, hahmottelee myös ohjaajansa kohtaloa. Citizen Kane myös ennakoi feikkiuutisten syntyä, ilmeisimmin monimiljardööri Charles Foster Kanen elämää kronikoivassa ”liki parodiseen sävyyn tehdyssä ”News On the March” -uutisfilmipätkässä. Siinä elokuvan voi nähdä rinnastavan itsensä oman päähenkilönsä mahtavuuteen. Entäpä jos Wellesin itsensä urasta ja kohtalosta nähdään ennustus kuvissa Charles Foster Kanen Xanadu-linnan kätköistä pursuavissa mittaamattomissa taideaarteissa ja esineissä. Niiden luettelointikin uhmaa järkeä. Se on liian sattuva metafora Wellesin oman tuotannon kartoittamattomalle sekalaisuudelle ja keskeneräisyydelle.
• • •
Harvassa ovat esikoiselokuvat, jotka ovat yhtä villisti ristiriitaisia ja silti itsenään kokonaistaideteoksia. Se ylistää nuoruuden piittaamatonta rohkeutta ja näyttää melankolisen kuvan vanhuudesta. Se kertoo monien muiden asioiden ohella myös inhimillisten pyrintöjen turhuudesta. Citizen Kanen päähenkilö menettää kaiken; Lapsuutensa, omaisuutensa, valtansa, vaimonsa ja lähimmän ystävyyssuhteensa. Monet ovat tulkinneet Kanen hahmoa Wellesin oman elämän ja elokuvauran kautta, ja nähneet Wellesin tavoitelleen Citizen Kanenjälkeen kerran saavuttamaansa taiteellista vapautta, jonka hän menetti iäksi elokuvan flopattua taloudellisesti. Kenties oikeampaa on tulkita Charles Foster Kanea elämänsä kapitalistiselle järjestelmälle alistaneena ihmisenä, jolla ei ole henkilökohtaista historiaa eikä sisäistä elämää. Kanen tarina on tarina idealistista, joka muuttuu luomansa roskalehdistön kaltaiseksi. William Randolph Hearstista elämäkerran tehnyt amerikkalaiskirjailija W. A. Sanberg luonnehti Hearstia tiettävästi näin: ”- – hän vaikutti oikukkaalta henkilöltä, jolta puuttui todellinen ydin.”
Olen kirjoittanut Wellesin elokuvasta toisaalla, että tarinana suuresta vallasta ja sen menettämisestä Citizen Kane on Shakespearen kuningasnäytelmien sukua: näkemyksessään terävä, ihmiskuvassaan inhimillinen ja totuudessaan traaginen.
Kansalainen Kane.
Ohjaus: Orson Welles.
Käsikirjoitus: Frank J. Mankiewicz & Orson Welles.
Kuvaus: Gregg Toland.
Musiikki: Bernard Herrmann.
Pääosissa: Orson Welles, Joseph Cotten, Agnes Moorehead, Dorothy Comingore, Everett Sloane, William Alland.
Kesto: 2 h.
Ikäraja: S.
Orson Wellesin Citizen Kane esitetään nimellä Kansalainen Kane jouluaattona 24.12.2020 Yle Teema Fem -kanavalla klo 21.
Elokuva on katsottavissa myös suoratoistona Yle Areenassa.
Toinen osa tästä artikkelista julkaistaan unelmatehtaanvarjossa -blogissa joulunpyhien aikana.
