Nyt, kun yhteiskuntaa availlaan  koronapandemian synnyttämien poikkeusolojen  jäljiltä ja elokuvateattereihinkin pitäisi uskaltaa mennä, niin sisäänheittotuotteina toimivat isosti  mediatilaa ahmineet suuren yleisön suurisuuntaiset elokuvat. Syksyn ensimmäisenä spektaakkelina aloittaa parin viikon kuluttua ensi-iltansa saava Denis  Villeneuven  elokuva Dyyni. Syyskuun lopulla, 30.9. on vuorossa moninkertaisesti lykätyn elokuvan ensi-ilta.  Daniel Craigin viimeistä kertaa esittämästä James Bond -hahmosta kertovan No Time  to Die -leffan piti saapua teattereihin jo kaksi vuotta sitten.

• • •

Daniel Craig on tullut esittäneeksi Bondia kauemmin kuin kukaan muu. Hän on tehnyt päivätyötään agentti 007:n roolissa 15 vuotta, mikä on omalla tavallaan spektakulääristä sekin.  Edes Roger Moore ei tehnyt Bond-uraa kauemmin kuin 12 vuotta. Uuden Bond-elokuvan kesto tavoittelee sekin spektaakkelielokuvien aikakauden mittoja. 2 tuntia 43 minuuttia toimintaa vapaan maailman ja länsimaisen elämäntavan palveluksessa on poikkeuksellisen pitkä kesto viihdetuotteelle, jonka pitäisi olla kevyttä yhden illan hupia. Lawrence of Arabia (1962) oli 3 tunnin 42 minuutin kestossaan vain tunnin Bond-leffaa pidempi.

• • •

Vertauskuvallisesti sanottuna koko loppuvuoden suurin spektaakkeli on kotimaisten kokopitkien ensi-iltaelokuvien, fiktiivisten draamojen ja dokumenttielokuvien, vyöryminen teattereihin tulvan kaltaisena taitavasti rytmiteltynä  puuskahduksena. Elokuvia on siirrelty ja lykätty niin kauan, että yleisön saaminen kiinnostumaan niistä uudestaan on kotimaisen elokuva-alan eksistentiaalinen kysymys. Loppuvuoden aikana teattereihin saapuvien 18 kotimaisen elokuvan tietenkin toivotaan saavan mahdollisimman paljon katsojia.  Pohjimmiltaan elokuvateatterit kuitenkin elävät kotimaisten elokuvien menestyksen varassa.

• • •

Historiallisesti spektaakkelielokuvat kehitettiin, koska   television yleistyminen 1950- ja 1960-luvuilla jumiutti yleisön kotiin ja katsojien uskottiin palaavan elokuvateattereihin, jos teattereissa on tarjolla sellaista katsottavaa, mitä pienestä tv-ruudusta ei ole mahdollista nähdä. Siispä Hollywood palasi historiallisille juurilleen sirkushuvin tarjoajana tuomalla yleisölle taivasteltavaksi raamatun ja antiikin historiaa käsitteleviä spektaakkelielokuvia, kuten William Wylerin Ben-Hur (1959).  Eurooppalaisista spektaakkeleiden ohjaajista britti David Lean tapasi valita eeppisiä aiheita Arabian Lawrencesta (1962) Kwai-joen siltaan (1957)  ja Tohtori Živagoon (1965). Parhaissa spektaakkeleissa on enemmän kuin tekninen, taloudellinen, kuva-alallinen ja minuuttimääräinen suurisuuntaisuutensa. Taitavimmat ohjaajat, kuten mainittu Lean toi suurimuotoisuuteensa häkellyttävänä kontrastina tietyn häivähdyksen ihmiselämän pienuudesta. Hän, jos kuka, oli intiimin suurelokuvan taitaja. Mutta nykyään spektaakkelit tarkoittavat useimmiten isolla koolla tyrmäävyyttä. Sellaisena se on pelkkää mahtailua.

• • •

Mutta elokuvien tekijät ja varsinkin markkinoijat tahtovat esittää teoksensa, vaikka mitättömimmätkin ”suurina tapauksina”, olivat ne sitä tai eivät.  Kotimaisen elokuvan lintukotolaisissa puitteissa spektaakkelielokuville ominainen suurentelevuus näyttäisi äkkiä surkuhupaisalta kotikutoisuuden uskottelulta Hollywoodiksi. Eipä meillä ole niin isoja rahakasojakaan heitettäväksi uskottavien seikkailu- tai fantasiaelokuvien tekemiseen, eikä ole sellaisia suurten mittakaavojen tekijöitäkään, jotka taikoisivat Suomi-elokuvista niin kohottavia elämyksiä, että ne ansaitsisivat tulla kutsutuiksi suurelokuviksi.