Nykyään, kestoltaan neljää tuntia lähentelevän Oscar-gaalan aikana ei oikein voi kuvitellakaan, että Oscar-gaala olisi loppunut liian lyhyeen. Näin oli käydä 1959, kun pystit jaettiin 31:ttä kertaa. Yli-innokkaassa yrityksessään huolehtia gaalan pysymisestä aikataulussaan tuottaja Jerry Wald alkoi viskellä ohjelmanumeroita pois tv-lähetyksestä, mikä johti siihen, että kaksituntiseksi ennakoitu seremonia uhkasi päättyä 20 minuuttia etuajassa. Juontaja Jerry Lewisin ja monen monien muiden julkkisvieraiden oli pakko alkaa improvisoida tv-kameroiden edessä. Tv-yhtiö NBC pelasti heidät uusimalla urheilulähetyksen.
• • •
Yksi ja toinen Oscar-voittaja on harrastanut poliittisen vakaumuksensa ulkoiluttamista kiitospuheessaan. Vuonna 1973 nähtiin jotain erikoista, kun näyttelijä ja apassiaktivisti Sacheen Littlefeather kävi torjumassa palkinnon Marlon Brandon puolesta. Brando olisi saanut Oscarin Francis Ford Coppolan ohjaamasta Kummisedästä (1972) Brando kieltäytyi Oscarista, koska hänen mukaansa Yhdysvaltojen elokuvateollisuus esitti ja kohteli maan alkuperäiskansoja väärin ja hän lähetti Littlefeatherin tilalleen hylkäämään palkinnon. Littlefeather esitti lavalla Brandon kirjoittaman 15-sivuisen puheen. Se oli ensimmäinen poliittinen kannanotto televisioidussa Oscar-gaalassa.
• • •
Littlefeather kyllä esitteli itsensä ja kertoi syyn Brandon palkinnon torjumiseen Littlefeather myös kytki asiaan ajankohtaiset tapahtumat Wounded Kneessä, missä Amerikan intiaaniliikkeen aktivisteilla oli tuliasein käyty yhteenotto poliisin ja armeijan kanssa. Littlefeatherin mukaan hänen poistuessaan Oscar-gaalasta hän näki lavan takana kulisseissa, miten lännenelokuvissa intiaanien tappajaa esittänyt John Wayne kiristeli hänelle hampaitaan.
• • •
Nykypäivän näkökulmasta ajankohtaisia kannanottoja ovat esittäneet ex-varapresidentti Al Gore kirjoittamansa ilmastokriisiä käsitelleen dokumenttielokuvansa Epämukava totuus (2006) saatua parhaan dokumenttielokuvan palkinnon. Gore ei nyt aivan läksyttänyt gaalayleisöä, vaan piti tunteikkaan ja taidokkaan puheen ilmastotoimiin ryhtymisen puolesta. Kun taas Bowling For Columbine -dokumenttielokuvallaan (2002) Oscarin voittanut Michael Moore yltyi agit prop –henkiseen sodanvastaiseen puheeseen Yhdysvaltain silloisen presidentti George W. Bushin masinoitua sotaa Irakiin.
• • •
Oscareissa nähtiin 1974 viuhahtaja, ja 2024 nähtiin sekin, miten näyttelijä John Cena tuli puolialastomana jakamaan palkintoa parhaasta puvustuksesta. Viihdeteollisuuden mittapuulla kaikki tällainen on vain hyvää showta. Sillä mitä enemmän Oscareista paasataan vaikka miten suurten tunteiden vallassa, sitä parempi se on Hollywoodin kannalta, sillä mitättömistä asioistahan ollaan hiljaa. Sama se, mitä puhutaan, kunhan puhutaan, tuntuu olevan viihdebisneksen motto.