Kun suoratoistoyhtiö Netflix on tuonut ohjelmistoonsa Denis Villeneuven elokuvan Blade runner 2049, se on tullut laajemman yleisön saataville kuin viiden vuoden takaisen elokuvateatteriensi-iltansa aikoihin.
Nyt, kun Julian Schnabelin elokuva Van Goghista on vielä tovin nähtävissä voi katseen suunnata Yle Areenaan.
Kaikki kehunsa ansainnut ranskalaissarja Agentit poistuu pian Netflixin valikoimasta.
Ylen esittäessä vuodenvaihteen aikoihin klassikoiden klassikon on hyvä tilaisuus heittäytyä tunnelmoimaan elokuvalla, jota on kutsuttu britti-imperialismin uneksi.
Pari vuotta sitten elokuvateattereissa ollut Tove kestää katsomisen suoratoistonakin. Siten sen parhaat piirteet vain korostuvat.
Erich Maria Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta -klassikkoromaanin uusin elokuvaversio näyttää rivisotilaiden sodan, kuten aiemmatkin elokuvat, ja tuomitsee voimakkaasti kiihkokansallisuudella intoilun.
Syysnuhan estäessä ensi-iltaelokuvien näkemisen, tulin katsoneeksi jollain kanavalla pyörivän Synkin hetki -elokuvan, josta en ollut aikanaan mitään kirjoittanutkaan.
Sandman-sarja tarjoaa runsaasti jäykistelyä, kauneutta, kauheutta ja myös kankeutta – mutta vain aluksi.
Tulipa katsottua The Crown-sarjan alkukausia ja todettua ne taas katsomisen arvoisiksi.
Ei, elokuvateatterit eivät kuolleetkaan, vaikka hätäisimmät kiirehtivät niin väittämään pandemian sulkiessa ovia kaikkialla. Nyt tilanne näyttää ihan toiselta.
Nuorten elokuvantekijöiden onni ja ilo – niitä Eden on täynnä. Ulla Heikkilän ensimmäinen pitkä elokuva Eden lunastaa niitä lupauksia, joita synnyttivät tekijän aiemmat lyhytelokuvat Golgata ja Sovitus.
Kun Yle Areena toi nähtäville hengästyttävän valikoiman Tohtori Mabuse -elokuvia, piti jotenkin perustella itselleenkin, miksi niiden ohjaaja Fritz Lang on tuotannoltaan tutustumisen arvoinen tapaus.
Ricky Gervais (s.1960), brittiläinen stand up-koomikko, näyttelijä, ohjaaja, tuottaja, juontaja on myös entinen poplaulaja. Hänen moninainen kokemuksensa viihdebisneksen eri puolilta on tehnyt hänestä alansa kokeneen veteraanin, joka kulkee pelotta kaikissa...
Sanotaan, että nuoruuden elokuvasuosikkeja ei kannattaisi katsoa uudestaan aikuisilla silmillä, kun nyt kuitenkin tein niin, havaitsin että eipä The Blues Brothersista paljon jää käteen.
Näyttelijät Keira Knightley ja Dominic West ovat parhaat syyt katsoa ranskalaisesta kirjailijasta, Colettesta, kertova elokuva.
Sattumoisin tv-ruudusta nähty katkelma elokuvasta, joka on aiemmin nähty moneen kertaan, muun muassa 70 mm. elokuvaesityksenä, tv-esityksinä ja dvd-levyltä nähdystä sysäsi hakemaan vastausta, miksen kyllästy Arabian Lawrenceen.
Ehkei pitäisi uskaltautua katsomaan uudestaan nuoruudessa suuren vaikutuksen tehneitä elokuvia. Tein niin ja olen sitä mieltä, että Federico Fellinin La Dolce Vita on ylipitkä jaaritus elämän sattumanvaraisuudesta.
Miltä näyttääkään suoratoistosarja Inventing Anna josta tuli hetkeksi kovinkin hot?
Bloggari intoutui kirjoittamaan Vertigo – Punainen kyynel -elokuvasta nähtyään sen taas Yle Areena -esitysten viimeisellä viikolla.
Xavier Beauvois’n Kaunistekoinen Suojelijat kestää monet katsomiset. Elokuva on jälleen nähtävillä Yle Areenassa vähän aikaa.
Don’t Look Up sohii satiiriaan liian moniin suuntiin, eikä siksi osu oikein mihinkään. Elokuvaa ei tee mielikään katsoa monia kertoja.
Mr. Turner -elokuvan näkeminen uudestaan yllätti iloisesti, koska olin ehtinyt unohtaa, kuinka hyvä se oikein onkaan.
Bloggari olisi halunnut uskoa, että elokuvateatterit pysyvät avoinna hygieniatoimilla ja koronapasseilla, mutta toisin kävi. Tilanteessa on jotain niin tuttua, että se on melkeinpä uusinta vuoden takaa.
Jane Campionin ohjaama The Power of the Dog on kaikkea muuta kuin jouluelokuva, eikä ihan täysi länkkärikään, mutta hieno elokuva silti. Se kertoo vihaa kuin hivuttavaa sairautta potevasta miehestä ja...
