• Esittely
  • Arkisto
  • Yhteystiedot
Unelmatehtaan varjossa - Antti Selkokari
  • Ensi-illat
  • Festivaalijutut
  • Kolumnit
  • Suoratoisto
  • Artikkelit
  • Kirja-arvostelut
Ei tuloksia
Näytä kaikki tulokset
Unelmatehtaan varjossa - Antti Selkokari
Paul Verhoevenin Elle leikittelee provokaatioilla raiskauksesta ja uhrin osasta kieltäytymisestä
  • Ensi-illat
  • Festivaalijutut
  • Kolumnit
  • Suoratoisto
  • Artikkelit
  • Kirja-arvostelut
Ei tuloksia
Näytä kaikki tulokset
Unelmatehtaan varjossa - Antti Selkokari

Paul Verhoevenin Elle leikittelee provokaatioilla raiskauksesta ja uhrin osasta kieltäytymisestä

2.6.2023
Artikkelit, Suoratoisto, Yleinen
63 Näyttökertaa
0 0

Viime vuosien kohutuimpia ja samalla myös ärsyttävimpiä elokuvia on hollantilaissyntyisen ohjaaja Paul  Verhoevenin Elle (2016), jossa menestyvää peliyhtiötä johtava Michèle saa harmikseen kaksi vainoajaa. Yksi raiskaa hänet kotona jo elokuvan alussa. Myöhemmin elokuvan mittaan raiskaaja lähettelee Michèlelle viestejä, joissa kertoo voivansa tehdä tälle mitä vain, koska vain. Toinen Michèlen vainoajista on hänen työpaikallaan, missä joku jakaa töissä kaikille kuvan toimitusjohtajasta irvokkaana hirviönä. Tämän vainoajan läsnäolo korostaa elokuvassa jatkuvan uhan ja vaaran tunnelmaa.

• • •

“Sekopäät hallitsen. Ne ovat minun alaani”, toteaa Isabelle Huppertin esittämä Michèle, toimitusjohtaja, äiti, isoäiti, mahdollinen anoppi ja raiskattu nainen. Raiskatuksi tulemisestaankin hän puhuu pariisilaisravintolan illallispöydässä kuin käsilaukkuvarkauden kaltaisesta arkipäiväisen harmillisesta sattumuksesta. Onko pelkkää huomion kalastelua, kun elokuvassa pahoinpidelty nainen puhuu kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?

• • •

Ellessä on kuviteltu, ja sillä tavoin tehty teoreettisesti mahdolliseksi uhrin osasta kieltäytyvän naisen olemassaolo. Verhoevenin elokuva provosoi, eikä suinkaan vähiten huumorillaan. On taatusti katsojia, joille minkäänlaisen huumorin olemassaolo taideteoksessa hyväksikäytöstä on loukkaus ihmisyyttä vastaan. Sitten on vielä heitäkin, jotka nimittävät Elleä raiskauskomediaksi. Nimitys on totaalisen väärä ja antaa tarkoituksellisen väärän – ellei peräti pahantahtoisen- kuvan elokuvasta.

• • •

Ellen huumori on lähinnä sitä vinosti viiltävää hymyilyä, jota Luis Buñuel harrasti tapakomedioissaan pilkatessaan porvaristoa. Ellen miehet ovat kaikki enemmän tai vähemmän surkimuksia. Michèlen poika on nössö, joka kieltäytyy näkemästä totuutta itsestään ja raivostuttavasta tyttöystävästään. Poika antaa tyttöystävänsä pompottaa itseään niin pitkälle, että olettaa poikaystävän kustantavan elannon hänelle ja vieraan miehen kanssa tehdylle lapselle. Michèlen ex-mies  valittelee kohtaloaan.

• • •

Ystävänsä ja kollegansa puolisoa seksuaalisiin tarpeisiinsa käyttävä Michèle ei kunnioita miestä pätkääkään, vaan viskaa hänet pois kuin roskan. Elokuvan naiset ovat vähintään yhtä kauheita kuin miehetkin. Tämä kaikki on osa elokuvan tapaa olla antamatta samaistumiskohteita, toisin sanoen yhdestäkään elokuvan ihmisestä ei voi pitää. Sellainen pitää yllä etäisyyttä elokuvan katsojien ja näyttelijöiden esittämien roolien välillä.

• • •

Elokuvan pohjamateriaalina on Philippe Djianin suomentamaton romaani Oh.. (2012), josta kirjailija sai toimittajien kirjoittamille romaaneille Ranskassa myönnettävän Prix Interallié -palkinnon. Verhoeven on hyvin tietoisesti istuttanut elokuvaansa ikään kuin valmiiksi ne ranskalaiset viivat, joiden mukaan elokuvan ärsytyspisteet pitäisi käydä läpi. Samaa tietoisen provosoinnin linjaa Verhoeven harjoitti myös vuosia sitten ohjaamissaan Hollywood-elokuvissa, joista päivänselvin esimerkki on Basic Instinct (1992), jonka provokaatiopisteistä alastonkohtaukset olivat vähäisimpiä.

• • •

Basic Instinctin kohdalla Verhoeven onnistui pusertamaan aikansa kohutuimman ja kovapalkkaisimman käsikirjoittajan, Joe Eszterhasin käsikirjoituksesta ne mehut joissa oli eniten ytyä. Sekä Basic Instinctin että Ellen juonia voi nykykielellä sanottuna kuvailla klikkiansoiksi, niissä on luvuttomasti kohtia, joista olisi helppoa loukkaantua jos haluaisi. Feministisen vapautuksen aatemaailma ei Michèleä kiinnosta, oma yksilöllinen vapaus kylläkin.

Elle.

Ohjaus: Paul Verhoeven.

Käsikirjoitus David Birke Philippe Djianin romaanista.

Kuvaus: Stéphane Fontaine.

Pääosissa: Isabelle Huppert, Laurent Lafitte, Anne Consigny, Judith Magre, Jonas Bloquet, Lucas Prisor.

Kesto: 2 h 11 min.

Ikäraja: 16.

Suoratoisto: ElisaViihde, AppleTv ja ViaPlay.

Avainsanat: ElleIsabelle HuppertPaul Verhoeven
JaaTweetLähetä
Edellinen artikkeli

Muistoja Alexandre Dumas’n Kolmesta muskettisoturista – sekä alkuperäisromaaneista että elokuvista

Seuraava artikkeli

Löytyykö identiteetti DNA-testeistä vai kulttuurista, sitä kyselee Maïwennin ohjaama Perintö-elokuva

Artikkelit

Isabelle Huppert – poikkeuksellista rohkeutta

Teksti: antti
26.9.2020
179

Sairaslomalta palaillessaan bloggari jukaisee uudestaan artikkelin vuodelta 2016. Sillä Ylen esittäessä dokumenttielokuvan näyttelijä Isabelle Huppertista, voi ihastella yli sadan elokuvaosan...

Lue lisääDetails
Artikkelit

Mitä filosofi tekee vapaudella?

Teksti: antti
25.10.2019
37

Elokuvatarjonnan runsauden ja tavattoman nopean vaihtuvuuden aikana muutamat harvat sivistyneille aikuisille tarkoitetut elokuvat voivat jäädä yhtä helposti huomaamatta. Isabelle Huppertin...

Lue lisääDetails
Seuraava artikkeli

Löytyykö identiteetti DNA-testeistä vai kulttuurista, sitä kyselee Maïwennin ohjaama Perintö-elokuva

Unelmatehtaan varjossa — Antti Selkokari

  • Esittely
  • Arkisto
  • Yhteystiedot
  • Tietosuojaseloste
antti.selkokari@netti.fi

Welcome Back!

Login to your account below

Forgotten Password?

Retrieve your password

Please enter your username or email address to reset your password.

Log In
Ei tuloksia
Näytä kaikki tulokset
  • Etusivu
  • Ensi-illat
  • Festivaalijutut
  • Kolumnit
  • Artikkelit
  • Kirja-arvostelut
  • Suoratoisto
  • Esittely
  • Arkisto
  • Yhteystiedot

© 2022 Antti Selkokari.