Susanna Helken ohjaama ja yhdessä Markku Heikkisen kanssa käsikirjoittama dokumenttielokuva Armotonta menoa – hoivatyön lauluja ei kerro yhtä yksittäistä tarinaa, vaan näyttää useita näkökulmia vanhustenhuollon tilaan, sekä sen, mitä se on että sen, mitä kohti ollaan menossa. Elokuvan kuvaamassa Suomessa kotihoidon etäpalvelut, hoivakotien robotit, haamuhoitajat ja hoivatyön ulkoistaminen ovat arkipäivää. Oli yllätys nähdä kuvia Helsingin kaupungin virtuaalipalvelukeskuksesta.
• • •
Palvelukeskuksessa tehdään yli tuhat yhteydenottoa päivässä. Yhdessä maanalaiselta salilta vaikuttavassa huoneessa on joukoittain sermeillä eristettyjä hoitajia ottamassa etäyhteyttä hoivattaviinsa. Siinä tsekataan unet, ruokailut ja lääkkeidenotot kuten kotihoidossa kuuluu. Helsingin Elimäenkadulla sijaitseva etäpalvelukeskus on elokuvan tekijöiden mukaan uranuurtaja Suomessa. Uranuurtaja on elokuvassa vilahtava Kustis Goes Digi -hankkeen hoivarobottikin, jota kokeillaan Kustaankartanon seniorikeskuksessa. Ensi-iltansa aikaan vuonna 2022 elokuva ei ollut osa silloin käynnissä ollutta hoitajien lakkoa. Lakossa oli kyse hoitajien palkoista. Dokumenttielokuvassa on kyse vanhusten hoivasta ja sen järjestämisessä syntyneistä työoloista, työn pakkotahtisuudesta ja siitä mitä se aiheuttaa hoivan kohteille, vanhuksille itselleen. Elokuva nostaa esiin myös yksittäisten hoitajien jaksamisen käyttämällä esimerkkihenkilönä hämeenlinnalaista Tiinaa, joka on yksityisen ison hoivayrityksen palveluksessa ollessaan tuonut esiin epäkohtia yhtenä ensimmäisinä Suomessa, mutta vaihdettuaan säätiöpohjaisesti toimivan hoivakodin palvelukseen Tiina kertoo nukkuvansakin paremmin.
• • •
Hänen puheistaan piirtyy kuva isojen yritysten tavasta epämääräistää hoitajamitoituksia, siten että työvuorolistoilla on ”haamuhoitajia.” Kaupunkia tai monia kuntia ei kiinnosta tietää, että ne maksavat hoitotyöstä ja hoitajista, joita ei ole olemassakaan muualla kuin tiedostoissa. Haamut ovat tiedostoissa, jotta normit silmämääräisesti täyttyisivät. Hoitajat eivät saa myöntää omaisille mitään, eivät ilmiselvää hoitajapulaakaan, vaikka töissä ei olisi kuin kaksi henkeä. Elokuvassa haasteltujen mukaan järjestelmä on rakennettu kieroon siten, että siihen kuuluu hoitajien syyllistävä sitouttaminen. Työnantaja antaa ymmärtää, että hyvä hoitaja jaksaa, mutta huono hoitaja on se, joka valittaa.
• • •
Elokuvassa on käytetty paljon laulua ja laulamista. Sillä on monta funktiota. Se toimii elokuvan musiikkina ja se myös kuvastaa muutamien vanhusten läheisyyttä. Toisina hetkinä hoitajien kuoro puhkeaa esittämään laulaen välitekstimäisiä huomautuksia, joiden sisällön voi tiivistää elokuvan nimeen Armotonta menoa. Elokuvassa esitettävien laulujen sanat perustuvat hoivatyöntekijöiden lähettämiin sataan tai useampaan kirjeeseen. Hoitajat eivät uskaltaneet puhua kokemuksistaan kameran edessä työpaikan menettämisen tai muiden seuraamusten pelossa.
• • •
Elokuva sanoo suoraan, että julkisten palveluiden raju alasajo alkoi 1990-luvun lamavuosina ja keskustelu hoivatyön kriisistä alkoi 2000-luvun alussa. ”Hyvä kuolema on liian kallista.” kuuluvat eräänkin laulun sanat. Siinä se on se ongelman ydin. Elokuva käyttää esimerkkitapauksena koillissavolaista Kaavin kuntaa, joka on 2018 päättänyt vanhusten ympärivuorokautisen hoivatyön ulkoistamisesta. Tarjouskilpailun voittaa pohjoismainen hoivapalveluita tuottava konserni Attendo. Asia puhuttaa elokuvassa näkyviä kuntalaisia. Heidän ilmaisemansa huolenaiheet ovat kaikki nykyisten keski-ikäisten lähitulevaisuuden näkymiä.
• • •
Elokuva yhdistää muutamia mustan huumorin sävyttämiä havaintoja lujaan realismiin. Kuten kohtaus, jossa vanhukset jumppaavat laulaen ”Me olemme kestävyysvaje.” Antamalla kestävyysvajeelle vanhempien, isovanhempien ja ikääntyneiden sukulaisten kasvot elokuva tekee näkyväksi ja samalla läheiseksi sen, miksi vanhushoivasta pitää maksaa. Elokuva tarttuu aitoon yhteiskunnalliseen epäkohtaan, mutta se jää liian monta kertaa yksitoikkoiseksi saman pointin paukuttamiseksi. Tarkoitus on synnyttää katsojissa suuttumusta epäkohdan korjaamiseksi. Sikäli elokuva on klassista agitaatiopropagandaa, jolla on tarkoituskin muokata yleistä mielipidettä.
Armotonta menoa -hoivatyön lauluja
Ohjaus: Susanna Helke.
Käsikirjoitus: Markku Heikkinen ja Susanna Helke.
Kuvaus: Sari Aaltonen.
Kesto: 1 h 32 min.
Ikäraja: S.
Ensi-ilta elokuvateattereissa oli 8.4. 2022.
Suoratoisto: Yle Areena
Tämä juttu on editoitu versio huhtikuussa 2022 julkaistusta arviosta.
