Tämä on tällä haavaa viimeinen päivitys Brysselin elokuvafestivaalilla nähtyjen elokuvien mielenkiintoisimmista elokuvista. Ohessa puheena oleva ruotsalainen dokumenttielokuva 100 Seasons on niin erikoislaatuinen tapaus, että pakkohan siitä on jotain kertoa. Mikä outo elokuva, oli ensimmäinen ajatukseni tämän nähtyäni. Alussa näemme Ruotsin kuninkaallisessa baletissa uransa huipulla tanssivan Giovanni Bucchierin esiintymässä ilmeisen vanhalla, moneen kertaan hartaasti katsotulla tallenteella.
• • •
Bucchieri katselee muistoja urastaan ahtaassa kodissaan, joka muistuttaa enemmän hänelle itselleen omistettua pyhäkköä kuin kotia. Bucchieri eläytyy videolla esiintyvän miestanssijan joka hetkeen niin, että hänen puolestaan alkaa pelätä, ettei hän vain tanssisi itseään päin seiniä tai ikkunasta alas. Nopea leikkaus vie meidät aivan toisaalle, Dramateniiin, missä teatteriohjaaja Louise Peterhoff tekee tietoisen provosoivaa “erilaista” Romeota ja Juliaa, joka on enemmän muotinäytösmäinen hakkaavan teknon rytmittämä lavaesitys kuin tavanomainen teatteriesitys. Mutta päähenkilö Bucchieri soittelee kotonaan pianolla Arvo Pärtiä. Tai ei soita, koska me emme tiedä, soittaako hän pianoa vain mielessään, koska Bucchierin elämässä aidot kotielokuvina taltioidut muistot sekoittuvat fantasioihin omista suursaavutuksista. Koskaan emme voi olla varmoja.
• • •
Satunnaisen tapaamisen poikimaan työtarjoukseen Bucchieri tarrautuu kuin henkensä hädässä. Päähenkilön epätoivoisuus tihkuu hiljaa läpi kaikesta. Elokuvaa katsellessa käy hiljalleen selväksi, että päähenkilön on ollut pakko kokea jokin suuri järkytys, paha sairastuminen tai muu ammatillisen romahduksen aiheuttanut tapahtuma. Elokuva ei kerro suoraan siitä, vaan enemmän päähenkilöstään, jonka tunne-elämän merkittävimmäksi tapahtumaksi elokuva paljastaa jo teini-ikäisenä alkaneen rakkausssuhteen Louise Peterhoffiin, joka ryhtyi aikuisiällään näyttelijäksi ja teatteriohjaajaksi. Bucchierilla on ollut käytössään 200 tuntia Giovannin ja Louisen suhdetta teini-iästä täysi-ikäisyyteen taltioineita videonauhoja. Elämänsä suuren rakkauden lisäksi Bucchieri on mahduttanut elokuvaan otteita henkilökohtaisesti tärkeästä musiikista ja taiteesta.
• • •
Elokuva on paljolti Louisen ja Giovannin myrskyisän suhteen läpikäyntiä, milloin kodeissa, ulkona juhlissa tai unenomaisissa kohtauksissa, jotka näyttävät Drottningholmin linnan puistossa kuvatuilta. Puistokuvissa Louise ja Giovanni kuljeskelevat rokokoo-kauden asuihin ja peruukkeihin sonnustautuneina ja esittävät oman elämänsä draamaa, jonka vuorosanat tulevat joko heiltä itseltään tai Pierre Choderlos de Laclos’lta. Louisen ja Giovannin pukudraama on oudosti toden ja harhan rajamailla. Bucchieristä tiedetään hänen sairastaneen kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Elokuvan muutamat hilpeät hetket kasvavat törmäyksistä sopivuuden normeihin. Englanninkielessä on sanonta, jonka mukaan joku tekee itsestään nähtävyyden. Someone is making a spectacle of oneself. Bucchieri tekee juuri sitä.
• • •
On hetkiä, jolloin tuntuu siltä, että ohjaaja ei todellakaan arkaile tehdä katsojiensa oloa hämmentyneeksi tai ihan vain epämukavaksi. Näitä epämukavuuden hetkiä on etenkin se, kun näemme Bucchierin tyhjentämässä omia lääkepurkkejaan suoraan vessanpönttöön. Hämmennystä synnyttää eniten elokuvan luonne dokumenttielokuvan ja autofiktion välimaastoissa tepastelevana tekijälleen ilmeisen tärkeänä teoksena. Elokuvaa katsoessa mieleen saattaa mieleen hiipiä ajatuksia sairaan ihmisen hyväksikäytöstä, mutta ne on syytä unohtaa, koska elokuvan ohjaaja Giovanni Bucchieri on kuvannut itseään ja valkokangaspersoonaansa selvän tietoisena mahdollisesti synnyttämistään vaikutelmista.
• • •
100 Seasons saa miettimään mitä oikein katsomme; Dokumenttielokuvaa vai vieraan ihmisen päässä pyörivää muistojen teatteria. On mahdollista ajatella, että muistot tapahtuvat moneen kertaan; Ensinnäkin itse tapahtuman hetkellä, toisen kerran sitä muistellessa ja kolmannen kerran tapahtuman mahdollista tallennetta katsellessa. Bucchierin elokuva on kieltämättä vaikuttava saavutus. Se jättää vain kysymyksen: mistä hän voi enää tehdä elokuvia, kun hänen tärkeimmäksi kokemansa aihe on jo käsitelty?
100 Seasons (100 Årstider)
Ohjaus ja käsikirjoitus: Giovanni Bucchieri
Rooleissa: Giovanni Bucchieri, Louise Peterhoff, Karin Franz Körlöf.
Kesto: 1 h 44 min.
Kansainvälinen kontakti: Pluto Film Distribution Network GmbH.
