Kuten monien 1970- ja1980-luvulla suosiotaan kasvattaneiden kotimaisten laulajien, niin Kari Tapionkin tausta on siinä 1960-luvun tanssilavakulttuurissa, jossa varttuneet tulivat tanssimaan tangoa ja humppaa ja nuoriso toivoi rautalankamusiikkia tai jotain vieläkin hurjempaa. Aleksi Mäkelän Kari Tapion elämän valituista hetkistä ohjaama elokuva Olen suomalainen on parempi kuin Timo Koivusalon Olavi Virta-elokuva, mikä ei ole kovin paljon. Elokuva käy melko nopeasti läpi muutamia Kari Tapion elämän vaiheita läpi. Laulajan uran alkuaikohin kuuluvat keikat tanssilavoilla, joista eräällä silloista nuorta Kari Jalkasta (Tatu Sinisalo) onnittelee ja oikein viinaakin tarjoaa Tapio Rautavaara (Janne Raudaskoski).
• • •
Rautavaaran ja Jalkasen halailu keskellä esiintymislavaa tuntuu falskilta tapahtuakseen 1960-luvulla. Toisaalta se on symbolinen valtikan vaihto: Tapsa antoi Karille kannettavaksi suomalaisen miehuullisuuden taakan. “Päällikkö”-sanan viljely vaikuttaa eksyneen elokuvaan Aleksi Mäkelän aiemmista poikaporukoilla ja -porukoista tekemistä elokuvista. Elokuvan juoni on kehystetty laulajan viimeisellä , kohtalokkalla taksimatkalla, jonka alussa Tapio jutustelee kuin turiseva pappa että on tässä yhtä jos toista nähty, ja anna sinä taksikuski noiden rap-artistien laulaa, nuoret tahtoo kehittyä. Ja koska Suomessa arvostetaan vain sodan käyneitä miehiä, niin Matti Ristisen esittämän Kari Tapion olemukseen on koottu kaikki sodasta väsyneen veteraanin elkeet.
• • •
Maaseudulta ponnistaneen Jalkasen oppiaikoihin kuului jokin aika Ilkka Forssin pilakuvamaisesti esittämän Dannyn käärmekiertueella, aluksi kuitenkin käärmeidenhoitajana. Myöhemmin, laulajantyössään pikkutarkkaan ja kunnianhimoiseen Kari Tapioon alkoholilla oli vaikutuksensa. Viinapullon saatuaan hän pääsi irti. Tapion alkoholismia elokuva kuvaa niin suurella painolla, huolella ja vaivalla, että vaikka isän alkoholismi onkin epäilemättä ollut elokuvan taustavoimana ja alullepanijana toimineen Joona Jalkasen ja hänen sisarustensa elämässä iso ja vaikea asia, niin sen tuominen elokuvaan näin painavana vinouttaa draamaa paljastuskertomuksen suuntaan. Ryyppäämisestäkin elokuva tekee suurmiespatsastelua: kun laulaja ryyppää, niin siinä tanner tömisee, ainakin viimeistään silloin kun päähenkilö kaatuu suorilta jaloilta esiintymislavalla. Pahimmillaan alkoholismissa rypiessään Tapio taantuu rankkitynnyriksi joka ripustautuu miehekkyyteensä urheilumenneisyyteensä viittaavilla ontoilla hokemilla: “ Suonenjoen Vasama, sisärata.”
• • •
Hauskaa elokuvassa on Titaanien taisto –tyyppinen jakso, kun Fredi ja Kari Tapio kilpailevat samasta Laula kanssain-käännösiskelmästä. Aluksi kisa oli siitä, kumpi ehtii levyttämään sen ensiksi. Yleisönsuosiosta kiivain taistelu käytiin tv-mainoksilla, joita elokuvaan on luotu uudestaan lystikkään retrotyylisinä. Laulavilla kilpakumppaneilla on kummallakin yhtä hirvittävät pönäkät olemukset, ylikasvaneet frisyyrit ja viikset. Elokuvassa on paneuduttu epookin ulkoiseen luomiseen niin urakalla, että hirvittää. Monia kuvia katsoo ällistyneenä, koska lavastajat, puvustajat ja meikkaajat ovat ahkeroineet kuvat niin täyteen varmasti vanhan näköistä tavaraa, että joka ainoan katsojan on uskottava, että kyllä se tuollaista rumaa silloin 1970-luvulla oli. Erityisen kestävänä en osaa elokuvaa pitää, koska sen olemassaolon päällimmäinen syy on laulaja fiktiiviseltä taiteilijanimeltään Kari Tapio. Kari Jalkasesta elokuva ei kerro senkään vertaa kuin julkisuuden hahmosta. Eikä musiikin tekemisestä mitään kerrotakaan.
Olen suomalainen
Ohjaus: Aleksi Mäkelä,
Käsikirjoitus: Marko Leino ja Tomi Tuikkala.
Kuvaus: Pini Hellstedt.
Pääosissa: Matti Ristinen, Tiina Lymi, Tatu Sinisalo.
Kesto: 1 h 53 min.
Ikäraja. 12.
Ensi-ilta 13.9. 2019.
