Tarina taviksesta, josta tulee tähti, on viihde-elokuvien perusaineistoa. Uudessa Kikka!-elokuvassa tähden tarinaa yhdistellään toiseen viihde-elokuvien normimuotoon, ts. buddy-elokuvaan. Kaveruksista kertovia leffoja riittää, kuten Butch ja Kid – auringonlaskun ratsastajat (1969) sekä koko Tappava ase -elokuvasarja. Edes Hollywoodissa puhdaspiirteinen buddy movie ei ole koskaan yltänytkään omaksi lajityypikseen, vaan se on liudentunut muihin genreihin kuin jokin hyväntahtoinen loinen, piileskellen milloin poliisi-, action-, tieteis-, sota- tai lännenelokuvissa. Ja etenkin komedioissa. Suomessa ei oikein kaverusleffoja ole, ellei Aleksi Mäkelän Häjyjä (1999) tai joitain Speden viritelmiä lasketa.
• • •
Miehillä ei ole Kikka!- elokuvassa muuta roolia kuin käväistä musiikkialan vallankäyttäjien roolissa, eikä heitä nähdä juurikaan sen koommin, kun he ovat tehneet tehtävänsä ja päästäneet Kikan huipulle. Kikan suurta rakkautta, Henkkaa esittävä Jakob Öhrman nähdään muutamissa kohtauksissa. Mutta Kikan läheisimmän ihmisen ja parhaan ystävän virkaa toimittaa elokuvaa varten keksitty Paula (Elena Leeve).Kaikkiaan miehet saavat tässä leffassa luvan olla yhtä sivussa mitä naiset ovat olleet suurmieselokuvien tapaisissa laulajien elämäkertaelokuvissa. Elokuvan tekijät ja eritoten markkinoijat työnsivät Kikka!-elokuvaa julkisuuteen feminismi edellä, mikä saattoi vääristää ennakko-odotuksia elokuvan suhteen. Feministinen traktaatti Kikka! ei ole, vaan kylläkin melko normaali taiteilijan elämäkertaelokuva sillä poikkeuksella, että koska päähenkilö oli niin suuresti julkinen henkilö, niin elokuvakin kertoo etupäässä päähenkilönsä elämän julkisesta puolesta. Kosketukset ihminen Kirsi Sirénin elämään jäävät satunnaisiksi.
• • •
Muistaako kukaan, että Kikastakin oli jossain vaiheessa suunnitteilla kaksi elokuvaa; tämä Anna Paavilaisen ja myös Taru Mäkelän ohjaama hanke? Mäkelän projekti tiettävästi kariutui Suomen elokuvasäätiön haluttomuuteen tukea samanaikaisesti kahta samasta aiheesta tehtävää elokuvaa. Kikka!-elokuvan ohjaaja Anna Paavilainen ja käsikirjoittaja Maarit Nissilä ovat löytäneet päähenkilönsä tragedian ja sitten jättävät käyttämättä sen tarjoamat mahdollisuudet kerrankin valottaa tarkemmin naisen pyristelyä addiktion vankina. En tarkoita rypemistä känneissä, krapuloissa ja deliriumeissa, vaan sitä mitä ne persoonallisuudelle tekevät.
• • •
Miesten juoppohulluuskohtauksiin perehtyneitä elokuvia on nähty riittämiin. Paavilaisen ohjaamaa elokuvaa voi pitää hyvänä sillä tavalla kuin kotimaiset elokuvat Suomessa hyväksytään; aivan kuin ei tarvitsisi vaatia enempää kuin rutiinityönä tehdyltä tv-sarjan jaksolta. Kikka! ei ole elokuvaesteettisesti kovinkaan kiinnostavaa katsottavaa. Se on sitä samaa normidraamaa, joka on television arkipäivää. Jotkut ovat sanoneet, että oli sääli, ettei Kikka saanut mahdollisuuksia muuttua. Elokuva antaa ymmärtää, että Kikka olisi yrittänyt brändinsä täydellistä remontointia iloluontoisesta bilehileestä vakavasti otettavasti aikuiseksi iskelmälaulajaksi. Se, ettei hän siinä onnistunut, saattoi olla yhtä paljon luonnekysymys kuin taistelua muureiksi muuttuneita rutiineja vastaan. Musiikkialan setämiehiä enemmän se oli viime kädessä yleisö, joka halusi Kikkansa aina samanlaisena vanhojen renkutusten Kikkana. Koskaan hän ei muuttua saanut.
Kikka!
Ohjaus: Anna Paavilainen.
Käsikirjoitus: Maarit Nissilä.
Pääosissa: Sara Melleri, Elena Leeve, Jakob Öhrman, Martti Suosalo ja Kai Vaine.
Kesto: 1 h 55 min.
Ikäraja: 12.
Ensi-ilta: 12.10. 2022.
