Runoilija, elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Mikko Myllylahti, jonka taiteellisiin saavutuksiin kuuluu neljä julkaistua runokokoelmaa vuosilta 2003-2015 ja seitsemän lyhytelokuvaa 2006-2018 sekä Juho Kuosmasen ohjaaman Hymyilevä mies -elokuvan (2016) käsikirjoitus, on nyt päässyt ohjaamaan ensimmäiseen pitkän elokuvansa Metsurin tarina. Se on mustan huumorin silaama elokuva pohjoissuomalaisen sahakylän ihmisistä ja elämästä, kun korkeammat voimat, olivat ne bisnesjohtajia tai taivaallisia päättäjiä, ottavat ja muuttavat vuosikymmeniä ainoan suurtyönantajan tahtiin hengittäneen pikkupaikkakunnan elämän. Tukevasti realistinen lähtökohta saa tarinan edetessä villimpiäkin sävyjä.
• • •
Elokuvalla on kolme päähenkilöä, jotka sattuvat olemaan kaikki miehiä: On Hymyilevän miehen pääosaa esittäneen Jarkko Lahden näyttelemä sahalle työskentelevä Pepe, hänen paras kaverinsa Tuomas (Hannu-Pekka Björkman) ja Pepen poika Pikku-Tuomas (Iivo Tuuri). Pepen ja hänen Kaisa-vaimonsa (Katja Küttner) suhde on lämmin. Illalla sängyssä vaimo lukee Sigmund Freudia ja nauraa. Ystävät käyvät toistensa luona korttia pelaamassa. Voisi luulla, ettei mitään muuta olekaan, kunnes tulee se päivä, kun sahalaisille kerrotaan, että sahojen aika on ohi ja että kaivosteollisuudessa on tulevaisuus.
• • •
Ihan suoraan elokuva ei sano, että langattomana, paperittomana aikana saha -ja paperiteollisuudella ei ole tulevaisuutta, mutta se lienee pääteltävissä, vaikka elokuvassa näkyy hädin tuskin ainoatakaan kännykkää. Kylässä koittavat ankeat ajat. Ennen toimeliaat ihmiset raahustavat kotikylänsä raittia kuin teloitukseen menisivät. Pepe menettää elämänsä tärkeimpiä ihmisiä ja vähitellen koko elämäänsä niin tasasta tahtia, että se naurattaisi, ellei se olisi pohjimmiltaan hirveää. Töiden jälkeen katoavat äiti, sitten paras ystävä ja vaimo, palaapa vielä kotikin. Kauheutta kasautuu, mutta Pepe pysyy tyynenä. Sahan tilalle saapuneen kaivoksen liepeille ei synny samanlaista yhteisöllisyyden tuntua, mitä elokuva antaa ymmärtää saha-aikoina olleen. Kerran Pepe seisahtuu kalteriaidan taakse tuijottamaan kaivosalueelta kajastavia kuin Mordorin liekkejä.
• • •
Elokuvasta näkyy miten pienesti, eli säästeliäällä budjetilla se on tehty. Se on vain sopeutumista suomalaisiin tuotanto-olosuhteisiin, mikä on kekseliäisyyden käyttämistä siellä, minne raha ei riitä. Lopputulema on eräänlainen paluu alkuun. Siinä Pepe joko ”näkee valoa tunnelin päässä” eli kuolee tai havahtuu kesken arjen hajamielisyytensä siihen, miten huonosti asiat voisivat mennä eli itse asiassa hänen nykyhetkensä on kaikkein parasta mahdollista aikaa, mikä on aika konservatiivinen ajatus. Tai sitten kyse on ihmisten säilytyslaitokseen kasattujen hoidokkien vielä toimivien aivojen viimeisistä muistikuvista Suomi-nimisestä maasta. Metsurin tarina on hillittyä, koomista surrealismia Aki Kaurismäen tai vaikkapa ruotsalaisohjaaja Roy Anderssonin hengessä, mutta Myllylahden ote on hänen omansa. Pohjalla on pohjoisen ihmisen mielentyyneys. Turhia veuhtomalla ei hyvää synny. Huumori on murhemielistä ja juroa, eikä siinä ole eleganssin tanssahtelua, vaan tiellä pysyvän ihmisen vakaata käyntiä.
• • •
Elokuva pitäytyy visuaalisessa niukkuudessa. Harvat värit ovat perusvärejä, minkä huomaa ihmisten vaatteista, kodeista, työpaikoista ja kaikesta, kuvien kompositiot usein kaavamaisesti samanlaisia. Tanskalaisen elokuvasäveltäjä Jonas Struckin kohtalokkaan kuuloisesti tikuttava musiikki tuo elokuvaan ennalta määräytymisen tuntua. Unenomaisia, joidenkin mielestä surrealistisiksi kutsuttavia näkyjä elokuvassa riittää omaan makuuni liiankin kanssa. Ne menettävät tehoaan liikaa käytettyinä. Kylän kirkkoon selittämättömästi, kuin jostain alitajunnan syvyyksistä ilmestyvä musta koira, joka hetken kirkossa oleiltuaan syöksähtää talvipimeään yöhön olisi ollut minulle yksittäisnäkynä kylliksi vaikuttava, mutten ymmärrä, miksi Myllylahden täytyi sitoa se johonkin selitykseen, oleellisen roolihenkilön kohtalokkaaseen sairaskohtaukseen. On hauska nähdä, miten Myllylahdella riittää ideoita seuraavaan elokuvaansa. Tähän esikoiselokuvaan olisi vähempikin riittänyt.
Metsurin tarina.
Ohjaus ja käsikirjoitus: Mikko Myllylahti.
Kuvaus: Arsen Sarkisiants.
Musiikki: Jonas Struck.
Pääosissa: Jarkko Lahti, Hannu-Pekka Björkman, Iivo Tuuri, Ulla Tapaninen, Katja Küttner, Armi Toivanen.
Kesto: 1 h 39 min.
Ikäraja: 12.
Ensi-ilta: 6.10. 2022.
