• Esittely
  • Arkisto
  • Yhteystiedot
Unelmatehtaan varjossa - Antti Selkokari
  • Ensi-illat
  • Festivaalijutut
  • Kolumnit
  • Suoratoisto
  • Artikkelit
  • Kirja-arvostelut
Ei tuloksia
Näytä kaikki tulokset
Unelmatehtaan varjossa - Antti Selkokari
 Anna Erikssonin W-elokuva viskaa maailman tuhon fiilikset painajaismaisina kuvina katsojan silmille
  • Ensi-illat
  • Festivaalijutut
  • Kolumnit
  • Suoratoisto
  • Artikkelit
  • Kirja-arvostelut
Ei tuloksia
Näytä kaikki tulokset
Unelmatehtaan varjossa - Antti Selkokari

 Anna Erikssonin W-elokuva viskaa maailman tuhon fiilikset painajaismaisina kuvina katsojan silmille

23.9.2022
Ensi-illat
713 Näyttökertaa
0 0

Aluksi ison tuntuisessa tilassa kaikuu ohjaajan itsensä laulamana Vera Lynnin toisen maailmansodan aikana tunnetuksi tekemä We’ll meet again, mikä vie ajatukset Stanley Kubrickin Tohtori Outolempi -elokuvaan (1964) ja ihmiskunnan typeryyden takia tapahtuvaan maailman loppuun. W on elokuva, jossa taiteilija Anna Eriksson asettaa ruumiinsa ja tajuntansa taiteen palvelukseen.Elokuvan nykyhetki on dystopinen kuva maailmasta: Näyttäisi siltä, että myös pyramideilla riehuu lumipyry, elokuvan ulkomaailman täyttää öinen lumimyrsky.

• • •

Maailmassa on väestökato. Sodan tykit jymisevät samalla kun oman ”dungeoniinsa”, eräänlaiseen temppeliin vetäytyneet madame Eurooppa ja hänen kiinalainen mieskoneensa omistautuvat keskinäiselle sadomasokistiselle näytelmälle. Muutama sairaanhoitaja toistaa rituaalia, joka vaikuttaa vain maailman loppumisen ajan hallinnoinnilta, äänensävyjä vääristävän kovalla soiva Tonava kaunoinen pauhaa. Musiikki on muutenkin elokuvassa isossa osassa itävaltalaissäveltäjä Michael Haydnin Pappenheimer Marschia kuullaan kyllä. Marssi ja valssi lienevät merkitsemässä länsimaisen sivistyksen kuolemankouristuksia.

• • •

Elokuvassa on kohtaus, jossa veren peittämän alastoman naisen ruumis kapuaa pitkin temppelin seiniä kuin takaperin kulkeva hämähäkki. Se naisen ruumiin esittämistä samanaikaisesti sekä krusifiksina että paholaisen embleeminä. Elokuvan kuvien mukaan Kiina raiskaa Eurooppaa mieskoneen hahmossa. Toinen nainen taipuu kaarelle sähköshokkien ja raajojen repimisen tuskasta. Hän puhuu itsestään kuin Jeanne d’Arcina. Sairaanhoitajahahmojen ja kaikkien muiden puhuma ranska on tarkoituksellisen rumaa ja huonoa. Koko elokuva on iso, ruma keskisormi länsimaiselle ja varsinkin eurooppalaiselle sivistykselle ja maailmalle, jonka nähdään kuolevan väkivaltaisuuteensa, ahneuteensa ja liian moniin rikoksiin lueteltavaksi tässä. Mikä siinä onkin, että aina kun taiteilija heittäytyy ehdottomaksi ja julistaa kaiken olevan sontaa, sitä ihastellaan ’tinkimättömänä’ näkemyksenä’? Tarkoituksellinen ja määrätietoinen oletettuun rumuuteen pyrkiminen halutaan mieltää jollain tapaa rehellisemmäksi taiteeksi kuin klassisiin kauneusarvoihin pyrkiminen.

• • •

Eriksson on tiettävästi sanonut yhdistävänsä klassista estetiikkaa groteskiin ilmaisuun. Helsingin Sanomien haastattelussa kesäkuussa 2021 hän sanoi: ”Siinä syntyy parhaimmillaan poikkeuksellista, häiritsevääkin intensiteettiä. Ja ihan jokaisen kuvan on oltava todella suggestiivinen.” Mutta jos kaikki kuvat ovat häiritsevän intensiivisiä, niin silloin koko elokuva menee intensiivisyydestä tukkoon.

• • •

Elokuvasta näkyy, että se on syntynyt pandemian aiheuttamien poikkeusolojen aikana. Niistä elokuvaan on tarttunut pelokas autiuden tunne. Hoitajat on meikattu haamunkalpeiksi, elävän ja kuolleen rajoilla oleileviksi. He ovat muuttumassa ihmisistä joiksikin ei-ihmisiksi. Jussi Parviainen on elokuvassa esittämässä kuolevaa vallankumouksen haamua. Hoitajat oletettavasti symboloivat totalitarismin vaikutuksesta konemaisiksi muuttuvia ihmisiä. Kovasti näkyy, että elokuvassa on tavoiteltu brutaalia vaikutelmaa. Ahkerasti on pyritty ankaruuteen ja tinkimättömyyteen. Vielä on matkaa vaikkapa itävaltalaisen elokuvantekijän Ulrich Seidlin selittelemättömään karuuteen. Erikssonin elokuva on teos, jota ei halua nähdä uudestaan.

W.

Ohjaus, käsikirjoitus, äänisuunnittelu, leikkaus, lavastus ja musiikki: Anna Eriksson.

Kuvaus: Matti Pyykkö.

Rooleissa: Anna Eriksson, Hanna Trygg, Ninja Sarasalo, Minttu Vesala, Kirsi Nisonen, Parco Lee, Jussi Parviainen, Karina Kivilahti, Jooseppi Pyykkö.

Ikäraja: 16.

Kesto: 1 h 41 min.

Ensi-ilta: 23.9. 2022.

 

 

Avainsanat: Anna ErikssonKotimainen elokuva 2022TaideW
JaaTweetLähetä
Edellinen artikkeli

The Crown -sarja tarjoaa metaforisen totuuden kuninkaallisen elämän sisäisestä ristiriidasta

Seuraava artikkeli

Perhesuhteisiin keskittyvä Klaus Härön Rakkaani merikapteeni kertoo paljon alleviivaamatta mitään

Ensi-illat

Tár – elokuva Cate Blanchettin esittämän kapellimestarin eksymisestä menestykseensä

Teksti: antti
24.2.2023
197

Tár -elokuvan päähenkilö elää klassisen musiikin harjoittamisesta, jolle on omistautunut maanisella kiihkolla.

Lue lisääDetails
Ensi-illat

Tuhkimotarina Kikan noususta tähdeksi päätyy melko tavalliseksi julkkiksen elämäkertaelokuvaksi

Teksti: antti
14.10.2022
251

Kaksi arvostelua Kikka!-elokuvasta kirjoitettuani tein vielä toisenkin.

Lue lisääDetails
Seuraava artikkeli

Perhesuhteisiin keskittyvä Klaus Härön Rakkaani merikapteeni kertoo paljon alleviivaamatta mitään

Unelmatehtaan varjossa — Antti Selkokari

  • Esittely
  • Arkisto
  • Yhteystiedot
  • Tietosuojaseloste
antti.selkokari@netti.fi

Welcome Back!

Login to your account below

Forgotten Password?

Retrieve your password

Please enter your username or email address to reset your password.

Log In
Ei tuloksia
Näytä kaikki tulokset
  • Etusivu
  • Ensi-illat
  • Festivaalijutut
  • Kolumnit
  • Artikkelit
  • Kirja-arvostelut
  • Suoratoisto
  • Esittely
  • Arkisto
  • Yhteystiedot

© 2022 Antti Selkokari.