Harvassa ovat nykyään ne elokuvat, joista tietää ne katsottuaan haluavansa nähdä elokuvan uudestaan sitä vielä paremmin arvostaakseen ja siitä voimakkaammin nauttiakseen. Mank on sellainen elokuva. Oikeana filmihullujen elokuvana Mank ei voisi tarttua mieltä kiihottavampaan aiheeseen kuin vuosikymmeniä maailman parhaimmaksi elokuvaksi äänestetyn Citizen Kanen alkuperään. Päähenkilö on elokuvan käsikirjoittaja Herman J. Mankiewicz(Gary Oldman) ja aiheena se miten Mankiewicz, joka tunnettiin elokuva-alalla nimellä Mank pusertaa päästään Citizen Kanenkäsikirjoitusta tekstiä sihteerille sanellen. Mank tekee tätä makuulta, sillä ohjaaja Orson Welles on ajanut Mankiewiczin, tunnetun juopon, autiomaakämpälle kuivumaan samalla kun tämän pitäisi toipua kolarista kävelykuntoiseksi.

• • •

Mank-elokuvan käsikirjoitus on ohjaaja David Fincherin isän, Jack Fincherin käsialaa.  Se oli maannut pitkään koskemattomana, kunnes nykyään 58-vuotias David Fincher oli tuntenut itsensä kypsäksi ohjaamaan elokuvan, jossa taiteilija soimaa itseään siitä, ettei ole viisikymppisenäkään tehnyt vielä mitään merkittävää. Mank toisintaa monessa kohdin Citizen Kanen rakennetta ja kerrontatapaa. Kun Citizen Kane on villisti näkökulmiaan vaihtavan dekkarin kaltainen selvitys päähenkilön elämästä ja viimeisestä sanasta, niin Mankissa on vuolaasti liikkuvan tajunnanvirran kaltaista kerrontaa päähenkilön elämän niistä tapahtumista joiden voi uskoa vaikuttaneen hänen merkittävimmän sanataiteellisen tuotoksensa syntyyn.

• • •

Vaikka Mankissa voi nähdä tehtävän kunniaa taiteilijan vapaudelle ja tekijänoikeudelle, niin tällainen katsantokanta sivuuttaa tyystin elokuvan päähenkilöistä kenties merkittävimmän eli William Hearstin ja sen mitä hän edustaa. Hänet on hyvin innokkaasti haluttu nähdä vähintään Rupert Murdcochin kaltaisena sananvapauden halventajana, jonka jäljiltä media on pelkkää ketalemaista saalistusta. Mank-elokuva esittää miljonäärin ja taiteilijan suhteen moniulotteisempana kuin pelkkänä rikkaan roiston ja kärsivän taiteilijauhrin kamppailuna. Elokuvahan antaa ymmärtää, että Hearst toimi itse asiassa Mankiewiczin mesenaattina. Onko se totta, sitä en osaa sanoa. Jos Hearst todella tuki Mankiewiczia salaa taloudellisesti, niin se tekisi heidän suhteestaan vieläkin enemmän kuninkaan ja hovinarrin suhteen.  Vielä yksi tapa nähdä Mankiewicz – Hearst -suhde on ajatella, että siinä maan matonen oli keksinyt keinon viskellä  mammuttia pikkuisilla kivillä ja nautiskelee uskoessaan, ettei mammutti edes huomaa kunnes se tosiaan tekee niin.

• • •

Mankiewicz oli New Yorkiin juurtunut toimittaja, New Yorker-lehden kriitikko ja  dramaturgi, joka kirjoitti näytelmiä. Hänen juttujaan julkaisivat The New York Times, Saturday Evening Post ja Vanity Fair.Hän oli myös kaupungin tunnetuimpia sarkastikkoja. Monet heistä, ja Mankiewicz heidän mukanaan kokoontuivat Algonquin -hotellin pyöreän pöydän ääreen päivystämään juopotellen ja poissaolijoita hammastellen.  Vaikka Mankiewicz oli hengeltään Yhdysvaltain itärannikon kasvatti, niin hänkin joutui rahan loppuessa lähtemään Hollywoodiin töihin. Tiettävästi Mankiewiczin alkoholismi johti osaltaan töiden ja rahojen loppumiseen New Yorkissa.

• • •

 Citizen Kanen synnystä kuuluisan ja keskustelua herättäneen esseen kirjoittanut ja Mankiewczin osuutta käsikirjoittajana ylistänyt New Yorkerin elokuvakriitikko Pauline Kael on väittänyt, että Mankiewicz oli tullut kirjoittaneeksi murskaavan kritiikin näytelmästä, jossa esiintyi erään raharikkaan vaimo. Näytelmä oli kustannettu juuri kroisoksen varoilla. Kritiikkiä kirjoittaessaan Mankiewicz oli Kaelin mukaan ollut sen verran päissään, että oli sammunut kirjoituskoneensa päälle ennen arvostelun kirjoittamista loppuun.  Sattumus toistuu sellaisenaan Citizen Kanessa.

• • •

 On hyvin kyseenalaista, mikä on lopullinen totuus Citizen Kanenkäsikirjoituksen synnystä, koska Pauline Kael, jonka näkökantojen voi nähdä suoraan vaikuttaneen Finchereiden Mank-elokuvaan oli tunnettu antiauteuristi. Auteur-teoria, joka oli rantautunut Yhdysvaltoihin Ranskasta, missä uuden aallon 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun elokuvaohjaajat ja -kriitikot olivat äkänneet umpikaupallisina pidettyjen amerikkalaiselokuvien ohjaajien teokset.  Ranskalaiset päättelivät, että ohjaajat on syytä käsittää muiden taiteiden harjoittajien kaltaisiksi oman taiteensa persoonallisiksi luojiksi (auteureiksi) joiden teoksissa on havaittavissa yksilöllisiä teoksesta toiseen toistuvia piirteitä. Fundamentalistisimmillaan auteur-teoreetikot saattoivat julistaa elokuvan ohjaajan sen ainoaksi taiteelliseksi luojaksi ja siten kiistää muiden elokuvan tekemiseen osallistuneiden taiteilijoiden arvon.

• • •

Mankin voi tosin nähdä myös elokuvana kinokapitalismin kovenemisesta talouslaman aikana, mikä on tuttua tällekin ajalle. 1930-luvun lamakaudella Hollywoodilla on korkeasuhdanne, ihmiset käyvät elokuvissa pakenemassa ankeaa todellisuuttaan ja suurten studioiden omistus keskittyy siten, että vähitellen varsinaiset johtajat eivät olekaan enää elokuvien tekemisestä jotain ymmärtäviä vanhan ajan patriarkkoja, vaan Yhdysvaltain itärannikon pankkiireja. Sellaisessa ilmastossa Hollywoodin kotiosavaltion Kalifornian raharikkaat päättävät juuria turhanaikaisen radikalismin pois tuotanto-olosuhteita häiritsemästä. Hieno esimerkki vallinneesta ilmastosta on Mankin lyhyt poikkeama MGM-pomon Louis B. Mayerin työväelleen pitämässä palkanalennuspuheessa, jossa lupaillaan kaikkien maksamatta jääneiden rahojen palautumista saajilleen, kunhan pahimmasta on selvitty. Niin ei tietenkään käy.

• • •

Vaikka Mank voi olla pettävän vanhanaikaisen oloinen; Upea mustavalkokuvaus, aidosti lievän tunkkaisen kuuloinen monoäänen vaikutelma ja melodramaattista musiikkia. Kun Disney-yhtiö osti 2019 Foxin, niin Hollywood-yhtiöiden omistuksen keskittyminen on nyt, vuonna 2020 entistäkin tiukempaa. Eikä Mankin tuottanut ja sitä levittävä Netflix-yhtiökään ole irti kapitalismin globaaliin markkinahallintaan pyrkivästä logiikasta. Yksi ihanimpia motiiveja katsoa Mank moneen kertaan on, että se yllyttää nautiskelemaan vielä kerran Wellesin Citizen Kanesta, joka – totta vieköön – on yksi maailman parhaita elokuvia.

Mank

Ohjaus: David Fincher.

Käsikirjoitus: Jack Fincher.

Kuvaus: Erik Messerschmidt.

Pääosissa: Lily Collins, Tuppence Middleton, Gary Oldman, Charles Dance, Amanda Seyfried, Tom Burke.

Kesto: 2 h 11 min.

Ikäraja: 7.

Ensi-ilta 20.11.2020 valikoiduissa elokuvateattereissa, ja suoratoistoesitys joulukuussa Netflixissä.