Elokuva, tv-elokuva, tv-sarja, minisarja, internet-sarja, suoratoistosarja. Nimikkeitä eri julkaisumuodoille riittää. Jotta termien metsikkö olisi vielä sakeampi, niin on vielä olemassa useiden jatko-osien venyttämät elokuvasarjat. Kaikkia näitä voivat tehdä ja tekevätkin elokuvaohjaajat. Koska kaikille ohjaajille ei riitä mahdollisuuksia tehdä elokuvateatterielokuvia, niin ohjaajat sopeutuvat ja ideoivat ja tekevät draamasarjoja, pitkiä tai lyhyitä. Näin tapahtuu Suomessakin. Ihan vanha juttu on tietenkin se, että elokuvateatterielokuvien kiinnostavuus väheni samalla kun ruutuun ilmaantuivat pitkien juonikaarten sarjat, kuten The Wire (2002-2008), Sopranos (1999-2007) ja Mad Men (2007-2015). Nämä mammuttisarjat koukuttivat paitsi katsojat, myös tuotantoyhtiöt niin pitkiksi ajoiksi ja niin totaalisesti, että oli luonnollista, että mammuttien rinnalle syntyi pienemmän intensiteetin ja lyhyemmän keston minisarjoja.
• • •
Nykyään normaalipituisena pidettävä kaksi, tai kaksi ja puoli tuntia kestävä elokuva ei välttämättä pärjää 6- tai 8- osaiselle minisarjalle, puhumattakaan yli 10-osaisesta sarjasta. Olettaen, että sarjan jaksojen kesto on likimain normina pidettävä tunti. 6-8 -osaisessa minisarjassa ehditään syventyä henkilöihin, taustoihin tai epookkiin eri tavalla kuin monesti pintaraapaisuksi jäävässä elokuvassa. Toki on sarjoja, jotka haksahtavat aihepiirinsä tarjoamiin mahdollisuuksiin vetää överiksi ja kunnolla. Hyvä esimerkki sellaisesta on muun muassa taannoinen John Lecarrén tekstin inspiroima 6-osainen The Night Manager (Yövahti, 2016), jossa Hugh Laurien esittämän asekauppiaan saamisesta kiinni tehtiin melodramaattisten mausteiden jamesbondeilua luksuselämän kulissimaisemissa.
• • •
Aina on palkitsevia poikkeuksia, joiden seuraamisesta tulee nautinto. 7-osainen John Adams -sarja, joka tehtiin 2008, seurasi Paul Giamattin esittämän Pohjois-Amerikassa brittiläisen siirtokunnassa, Massachusettsissa eläneen päähenkilönsä elämää 1770-luvulla Bostonin verilöylystä siirtokuntien itsenäistymiseen Ison-Britannian herruudesta, Yhdysvaltain syntyyn ja John Adamsin kuoppaiseen presidenttiyteen vuosina 1797-1801. Sarjaa oli miellyttävää seurata, koska näyttelijät olivat huippuhyviä. Giamatti esitti nimipäähenkilöä yhdistäen mietteliäisyyden leimahtelevaan äkäisyyteen. Valtiomiehen huikean älykästä Abigail-vaimoa esitti Laura Linney. Aina John Adamsia mieluummin katsoi kuin osittain samoja aikoja kosketellutta yhtä pitkäksi kuin paksuksi venynyttä 68-osaista saippuaoopperaa Outlander.
• • •
John Adams tekee suorasukaisen realistisen vaikutuksen kuvatessaan 1700-luvun loppupuolen kovaa elämää, joka ei ole kaukana filosofi Thomas Hobbesin kuvauksesta siitä, millaista on elää ilman järjestäytynyttä yhteiskuntaa luonnontilassa: ”Elämä on yksinäinen, kurja, häijy, raaka ja lyhyt.” John Adams -sarjassa jokseenkin riutuneen näköisillä ihmisillä on usein suussaan mätänevät hampaat ja iho kiiltelee hiestä. Sarja elävöitti tietyn osan historiaa paremmin kuin yksikään näkemäni historiallinen elokuva, koska sarja loi tunnun tapakulttuurista ja elämän hitaudesta aikana ennen pitkälle edennyttä teollistuneisuutta ja kaupungistumista, eikä sarjan yleissivistävyyskään haitannut. Edellä mainittujen sarjojen kaltaisia lyhyitä pistoja tiettyihin elämänpiireihin tulee nähtäville lisää, koska harvoilla on aikaa ja halua 70-osaisten tai pidempien sarjojen vaatimaan sitoutuneisuuteen. Kesäkuussa HBO Nordic -yhtiö ilmoitti tuottavansa seitsemän suomalaisohjaajan luoman lyhytelokuvien sarjan elämästä pandemia-ajan eristyksessä.
John Adams suoratoistossa: HBO Nordic
