Vaarallista romanssia (1959) on pidetty Alfred Hitchcockin elokuvista viihteellisimpänä ja sen takia kenties jollain tapaa heppoisempana kuin  muotopuhtaita TakaikkunaaNotoriousta tai Epäilyksen varjoa. Eihän Hitchcock ole koskaan kaihtanut viihteellisyyttä: päinvastoin hän on ymmärtänyt että elokuvan täytyy saada katsojiakin. Hitchcockilla on toinenkin piirre joka tekee hänen elokuvistaan helposti lähestyttäviä. Hän ymmärtää, että elokuva on visuaalinen taide, että kuvat ovat puhetta tärkeämpiä. Vaarallisessa romanssissa on mieleenjääviä, legendaarisia kuvia ihan liikaa jotta niitä kannattaisi alkaa luetella. Hitchcock terävöittää aistit, etenkin maissipeltokohtauksessa näön ja kuulon.

• • •

Maissipeltokohtaus kestää 9 minuuttia 45 sekuntia, siinä on 133 leikkausta. Vaikka Hitchcock ja hänen leikkaajansa, George Tommasini,  suosivat pitkiä ottoja, niin maissipeltokohtauksessa yhdenkuvan kesto on keskimäärin 4,4 sekuntia. Tommasini joka leikkasi Hitchcockille 9 elokuvaa ja koko urallaan 23, ei koskaan saanut Oscaria. Mutta yhden Oscar-ehdokkuuden Tommasini sai ja nimenomaan tästä elokuvasta. Maissipeltokohtaus on rakennettu yleiskuvien, Cary Grantin näkökulmakuvien ja  lähestyvien, etääntyvien ja mahdollisesti tappavan vaarallisten autojen kuvien vuorottelulle. Se on hieno vertauskuva kylmän sodan aavistelevalle vähän pelokkaalle tunnelmalle. Jotain odotellaan tietämättä tarkkaan mitä. Kuvassa näkyvää tyhjää tilaa vastaa kohtauksen alun suorastaan huutava mykkyys: Ei musiikkia, ei dialogia, pelkkää pelkistyneisyyttä.  Maissipeltokohtauksen bussipysäkillä mainostoimistojohtaja Roger O. Thornhill on yksin itsensä kanssa, eikä näytä juuri pitävän siitä.

• • •

Kohtauksen helmi on noin neljän minuutin kohdalla, kun saapuu autonrämä josta tienvarteen hyppää mies bussia odottamaan. Pienen pälyilyn jälkeen kohtauksessa kuullaan ensimmäisen kerran puhetta. Mies voisi olla mistä päin maailmaa tahansa. Ei siksi, että hänestä pitää nyhtämällä nyhtää kaikki sanat, vaan siksi että syrjäseutujen maalaismiehet vain ovat melko samantyyppisiä joka puolella maailmaa. Tämä universaali ihmisyys on se mikä minua Hitchcockissa viehättää. Maissipeltokohtaus on upea esimerkki sitä, miten Hitchcock jatkaa radioilmaisun puolelta elokuvaan siirtyneen Orson Wellesin aloittamaa elokuvan äänimaailman tilallistamista. Vaarallisen romanssin katsominen palkitsee uudestaan ja uudestaan, koska parhaimmillaan Ernest Lehmanin käsikirjoitus hyödyntää screwball-komedioiden rytmiä ja tuhlailee nokkeluuksia. Me tiedämme, että elävät, oikeat ihmiset eivät puhu näin. Vain elokuvissa voi kukaan laukoa mitään yhtä hauskaa kuin Cary Grant sanoessaan ”Minulla on työpaikka, sihteeri, äiti, kaksi ex-vaimoa ja useita baarimikkoja elätettävänä, enkä aio pettää heitä kaikkia hankkiutumalla lievästi kuolleeksi.”

• • •

Voisiko Vaarallista romanssia ajatella tapauksena modernista miehestä, jolla on vaikeuksia  erottaa totuutta ja fiktiota toisistaan?  Hitchcock on ennenkin leikitellyt teemalla, Väärä mies, Vertigo, Takaikkuna jne. Mainostoimistojohtaja Roger Thornhill järkkyy havaitessaan kaiken vakaaksi uskomansa haihtuvan kuin maanjäristyksessä. Vaarallisen romanssin ytimessä on rauhattomuuden, ahdistuksen ja henkilökohtaisen kauhun tunne; Mikä onkaan se asia, jota Roger Thornhill niin kovin pelkää? Hän pelkää jäävänsä kiinni eli paljastumistaan. Hänellä on klassinen huijarisyndrooma, joka saa hänet pelkäämään paljastumistaan  menestyvän miehen tyhjäksi kuoreksi, pelkäksi pinnaksi. Ironisinta koko asiassa on se, ettei hän itse edes ymmärrä omaa pinnallisuuttaan. Jos hän sen tajuaisi niin ihan vain suojautuakseen hän karnevalisoisi sen, tekisi siitä vitsin. Vitsi on siinä että hän näyttäisi tekevän juuri niin. Voisiko pinnan alla olla syvyyksiä?

• • •

Omasta elämästään karkuteille joutuneena mainostoimistojohtajana Cary Grant on täydellinen.  Elokuvan viehätystä lisää sekin, että  Hitchcock osaa käyttää Grantin vastanäyttelijänä toimivaa Eva Marie Saintia sekä sankarittarena että avuttomuudessaan hurmaavana neitokaisena. Hänen avuttomuudessaan yhdistyvät laskelmointi ja hämmennys. Muutamat kriitikot ja harrastajat ovat puhuneet Vaarallisen romanssin yhtäläisyyksistä Vertigon (1958) kanssa. Kohtaus, jossa Grantin esittämä Thornhill ja  Eva Marie Saintin esittämä Eve Kendall tapaavat junamatkan jälkeen jälkimmäisen hotellihuoneessa on tunnelmaltaan silkkaa vaimeaa Vertigoa. Vertigoon Vaarallista romanssia yhdistää harmaan puvun fetisointi. Cary Grantin harmaasta puvusta on joillekin ihmisille tullut tyylikyyden ylin ilmentymä. Vertigossa Madeleine/Kim Novakin harmaa puku on juuri se joka juoksuttaa Scott Ferguson /James Stewartia.

• • •

Grantin siniharmaan puvun suunnitteli brittiläinen räätäli Arthur Lyons  Kilgour, French & Stanburyn vaatturiliikkeessä Savile Row’lla Lontoossa.  Samassa liikkeessä teetettiin myöhemmin puvut myös Sean Connerylle James Bond -elokuvaan Goldfinger  (1964). Detalji on hauska, koska Vaarallista romanssia on kaksimielisyyksiä sanailevine sankareineen ja kylmään sotaan liittyvine vakoilujuonineen pidetty James Bond -elokuvien prototyypinä ennen kuin Bond-leffoja oli olemassakaan. Adrenaliinintäyteisenä juoksuna halki Amerikan elokuva on yhtä höyhenenkevyt kuin päätähtensä Cary Grantin eleganssi. Vielä tänä päivänäkin Hitchcockia kiiteltäisiin tehokkaaksi ohjaajaksi, koska hän ei ns. tuhlaa aikaa luonteisiin, nyansseihin tai mihinkään mikä ei edistä juonen kuljettamista eteenpäin. Siinä mielessä hän on toimintaelokuvien ja blockbustereiden pioneeri.

• • •

Mietiskelyä hänen elokuvissaan ei juuri nähdä. Hän tapaa tehdä kaiken niin isosti että hidasälyisimmätkin pysyvät mukana. Vaarallinen romanssi on Hitchcockin elokuvista yleisöystävällisin ja leikkisin. Hän  jalosti monimielisyyden, verbaaliset ja visuaaliset kaksimielisyydet sellaiselle tasolle, että en pysty kuvittelemaan kuka  Hollywoodin nykyisistä elokuvantekijöistä kykenisi samaan.

Tästä tekstistä tehdyllä lyhennelmällä esittelin Vaarallisen romanssin Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Kavin  Kriitikon valinta -esityssarjassa 4.12. 2019.

Elokuvan uusintaesitys on sunnuntaina 8.12.2019 Helsingissä Kino Reginassa klo  19.45.