Viime vuosien Hollywood-elokuvat ovat olleet rasismia ja eritoten orjuudenaikaista Pohjois-Amerikkaa käsitellessään joko 12 Years A Slave  -elokuvan (2013) tapaista raakuuksien ja hirveyksien paraatia  tai Django Unchained (2012)-elokuvan tyyliin sivuseikanomaista taustaa melodraamalle. Vaikka BlacKkKlansman (2018) on eräänlainen uudelleenluenta populaarikulttuurin tavoista esittää afroamerikkalainen väestö, eli tulkintojen tulkintaa, niin silti Spike Leen elokuva jää agit-propilla reunustetuksi viihde-elokuvaksi. Näitten elokuvien pehmittämään katseluympäristöön saapuva Green Bookon kaikkia edellämainittuja puhdaspiirteisempi viihde-elokuva. Tie-elokuva kahden miehen, mustan ja valkoisen matkasta New Yorkista Alabamaan ja takaisin on lajityyppimäärityksiä rakastavien markkinointi-ihmisten suussa saanut tyyppinimen dramedia, millä tarkoitetaan siinä olevan nin paljon komediallisuutta ettei se ole ihan puhdas draama sekä sen verran draamallisuutta ettei puhdas komedian määritelmä täyty.

• • •

Elokuvan ytimessä on eräänlainen kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen.  Elokuvassa eniten esillä olevan Viggo Mortensenin esittämä hahmo  Tony ”Lip” Vallelonga on joutunut työttömäksi yökerhon ulosheittäjän toimestaan. Brooklynissä amerikanitalialaista perhettään kaitseva Tony  saa tarjouksen ryhtyä jamaikalaissyntyisen pianistin Donald Shirleyn (Mahershala Ali) autonkuljettaja-turvamieheksi, sillä Shirleyn pitäisi lähteä  kahden kuukauden kiertueelle syvään etelään, missä rotuerottelu oli elokuvan tapahtuma-aikaan vuonna 1962 niin voimakasta, että mustille saatettiin joissain kaupungeissa langettaa iltaisin ulkonaliikkumiskielto tietyn kellonajan jälkeen. Tositarinaan perustuvan elokuvan päähenkilöt ovat kuin dramaturgin toiveuni, sillä samaan tilaan määräajaksi pakotetut vastakohtaiset miehet hiovat ja kasvattavat toisiaan.

• • •

 Tony Lip on jutun junttimainen pelle, joka tekee ja sanoo kaikkea mitä ei saisi, mässäilee alinomaa ja roskaa ympäristöään, mutta korkeasti koulutettu ylimysmäisen korrektisti käyttäytyvä huippupianisti on kaksikon ”straight man”, se taustakangas jota vasten Tony  Lip esiintyy meitä viihdyttämässä. Mortensen ja Ali saavat duona ihan hyvän menon aikaiseksi, heidän höpöttämisensä kuunteleminen viihdyttää siihen asti, kunnes sen tajuaa olevan pohjimmiltaan huulten heiluttelua tuulessa, pelkkää ajankulua. Varsinaisia uutisia Green Book ei tietenkään kerro.  Nimensä elokuva on saanut vuosina 1936-1966 ilmestyneestä   The Negro Motorist Green Book -kirjasesta, jossa kerrottiin afroamerikkalaisille autoilijoille turvalliset huoltoasemat, ravintolat ja yöpaikat. Se, että elokuvassa voi kuulla vuoden 1962 ihmisille tyypillistä puhetta ”negro”-sanoineen on närkästyttänyt joitain poliittisista korrektiudesta huolehtivia yhdysvaltalaisia painostusryhmiä. Yksittäisiin sanoihin keskittymisen sijaan olisi  hedelmällisempää nostaa esiin se, miten lepsusti elokuva käsittelee rasismia.

• • •

Elokuva näyttää sen pelkästään yksilötason ongelmana; elokuva dramatisoi rasismin helpoiksi ongelmiksi jotka saataisiin ratkaistuiksi,  jos ravintolan jukuripäinen  hovimestari saataisiin käsittämään, miten absurdia on kieltää huipputason mustaa pianistia tulemasta syömään  etupäässä pianistin konsertin yleisöstä koostuvalle valkoiselle väelle tarkoitettuun ravintolaan. Ja kunhan kaikki lopuksi halaavat, niin hyvin käy. Ohjaaja Peter Farrelly, joka on tunnetuin yhteistyöstään Bobby-veljensä kanssa minkä tuloksena syntyi kasapäin Nuija ja tosinuija -elokuvan (1995)  tyyppisiä pölhökomedioita. Peter Farrelly  tekeekin Green Bookin täydellisen siististi draamakomediana, jota katsellessa ei tarvitse pelätä yrjöilyhuumorin ylilyöntejä. Hän tekee sen hyvin valitussa äänilajissa pysyen. Vaikka elokuvan ilmeinen hyvä tarkoitus on vakuuttaa katsojansa siitä, että rasismi on mahdollista voittaa, niin elokuva jättää rasismin nujertamisen hyvien ihmisten hyväntahtoisuuden ja siivon käytöksen tehtäväksi.

Green Book

Ohjaus: Peter Farrelly.

Pääosissa: Viggo Mortensen, Mahershala Ali, Linda Cardellini.

Kesto: 2 h 10 min.

Ikäraja: 12.