Spike Lee on koonnut uusimpaan elokuvaansa BlacKkKlansman paljon suhteestaan mustien kansalaisoikeustaisteluun eikä hän ole peitellyt vihaisuuttaan mustien sorrosta. Elokuvan juoni ammentaa tositarinasta, jossa vuonna 1979 nuori, laitoksensa ensimmäinen musta poliisi Ron Stallworth (John David Washington) Colorado Springsin kaupungissa saa päähänsä vastata sanomalehdessä näkemäänsä Ku Klux Klanin värväysilmoitukseen. Stallworth on perusteellisen turhautunut siihen, että hänet on piilotettu kellariin hoitamaan poliisin arkistoja. Siellä hän saa kuulla rasistista läpänheittelyä päivästä päivään. Valkoisen kollegansa, Adam Driverin esittämän Flip Zimmermanin avulla Stallworth soluttautuu pommi-iskua suunnittelevaan rasistijoukkoon. Juttu johtaa kierosti hauskoihin tilanteisiin kuten siihen, että puhelimessa Stallworth puhuu Ku Klux Klanin paikallisjohtajan kanssa yhdellä tavalla ja livenä Adam Driverin esittämänä ”Stallworth” puhuu taas toisella mutta vähän samansuuntaisella tavalla.
• • •
Molemmat Stallworthit, puhelimessa puhuva valkoisten puheenpartta aavemaisen hyvin jäljittelevä musta mies ja ampumataidollaan klaanilaiset häikäisevä valkoinen mies todistavat miten syvällä rasismi istuu amerikkalaisessa mentaliteetissa ja kulttuurissa. Etniseltä taustaltaan juutalainen Zimmerman tuntee itsekin olevansa mukana rasisminvastaisessa taistelussa nahkoineen ja karvoineen. Soluttautumiskuviolle rinnakkaisena elokuvan juonessa kulkee toinenkin soluttautuminen; Mustan Ron Stallworthin pyrkiessä poliisinurallaan eteenpäin hän on myös soluttautunut tutkimaan Colorado Springsin mustaa radikaalinuorisoa, joiden keskuudessa Stallworthin kiinnostuksen kohteeksi nousee Laura Harrierin esittämä opiskelija-aktivisti Patrice Dumas jonka afrokampaus on vähintään yhtä muhkea kuin Ronin itsensä.
• • •
Klaanilaiset taustajoukkoineen, perheenjäsenineen ja ystävineen tarjoavat ohjaaja Spike Leelle tilaisuuden piirtää juuri niin häijyn kuvan kuin hän ikinä vain haluaa tehdä ennakkoluuloisina, rumina ja yksinkertaisesti debiileinä pitämistään valkoisista rotukiihkoilijoista. Siinä onkin elokuvan heikko kohta, sillä pilakuvat rasisteista ovat helppoudessaan ja yliampuvuudessaan vetelyyttä. Ymmärrän kyllä senkin näkökannan jonka mukaan rasisteja täytyykin pilkata mieluummin liikaa kuin liian vähän, mutta yksinomaisena huumorina se käy raskaaksi, monotoniseksi, osoittelevaksi ja tylsäksi. Jasper Pääkkösen osa pikkukaupungin KKK-jengin kuumapäisimpänä jäsenenä on karikatyyri kuten suurin osa leffan hahmoista. Pääkköselle se on hyvä astinlauta kansainvälisiin töihin jatkossa. Ajoittain elokuvan kerronta seisahtelee, kuten silloin kun Spike Lee tahtoo päästää historian ääneen.
• • •
Lee nostaa aivan erityisesti häpeäpaaluun kaksi elokuvahistorian suurteosta. Yhdysvaltain sisällissodasta ja eteläisten orjavaltioiden tappiosta saippuaoopperaa tehnyt Tuulen viemää (1939) saa vain potkun kylkeensä. Mutta D. W. Griffithin Kansakunnan synty-elokuvasta (1915) BlacKkKlansmanissa näytetään otteita, joiden aikana Griffithin elokuvaa katseleva rasistiyleisö hihkuu innosta kun Griffithin elokuvassa huppupäiset klaanilaiset ratsastavat pelastamaan mustien miesten takia vaaraan joutunutta Lillian Gishin viattomuutta. Vaikuttavimmilleen historia nousee Harry Belafonten esittämän vanhuksen kertoessa tositarinan vanhoilta pahoilta ajoilta jolloin texasilaisessa Wacon kaupungissa lynkattiin alaikäinen musta renki, Jesse Washington isäntänsä vaimon raiskauksesta syytettynä. Häntä kidutettiin paloittelemalla hänet ja polttamalla elävältä kansanjoukkojen riemuitessa.
• • •
Kun tämän rinnalle otetaan elokuvan 1970-lukulainen nykyhetki, jossa rasistien synkeä vihaisuus vain korostaa sitä, etteivät he varsinaisesti pidä kenestäkään, eivät edes niinsanotuista ystävistäänkään, niin alkaa häämöttää se pimeyden ydin, joka on Spike Leen elokuvan varsinainen aihe. Lee ja hänen elokuvansa esittävät kysymyksen, mihin maalla ja yhteiskunnalla on mahdollisuuksia valloilleen päästetyn vihan jälkeen. Siihen vastaaminen kuuluu kaikille. Spike Leen BlacKkKlansman on hänen yleisöystävällisin ja viihdyttävin elokuvansa. Leffa on melkein liiankin huolellisesti stailattu 1970-lukulaiseksi. Joka tapauksessa BlacKkKlansman on upeannäköinen elokuva katsella. Elokuva rinnastaa vähintään kahdesti menneisyyden rasistit nykyhetken Yhdysvaltain sisäpoliitikan nykyisiin laitaoikeistolaisiin, valkoisen ylivallan kannattajiin ja ylipäätään nationalistisiin populisteihin. Tökeröimmin rinnastus tapahtuu kohtauksessa, jossa jäsentensä keskuudessa organisaatioksi kutsutun KKK:n suurvisiiri David Duke (Topher Grace) toteaa hengenheimolaiseksi uskomalleen Stallworthille: ” Sinunlaisiasi miehiä pitäisi olla enemmän vallankäyttäjinä, jotta Amerikasta voitaisiin tehdä jälleen mahtava.” Ylipituuden lisäksi elokuvaa vaivaa se, että se tuntuu jälkijättöiseltä, sillä se on kaksi vuotta myöhässä. Jos se olisi nähty jo ennen Donald Trumpin valintaa presidentiksi sen vaikutus olisi vielä isompi mitä se on nyt. Lopun montaasijakso uutisklippeineen Charlottesvillen mellakoista on leffan agit prop -pitoisin osuus ja leikattu samalla muskelilla mitä voimiensa päivien Oliver Stone osoitti järeimmissä töissään. Lee on vihainen ja surullinen kotimaansa tilasta. Viha ja suru eivät estä häntä aidosti rakastamasta isänmaataan. Sen hän tekee hyvinkin selväksi.
BlacKkKlansman
Ohjaus: Spike Lee.
Pääosissa: John David Washington, Adam Driver, Laura Harrier, Topher Grace.
Kesto: 2 h 15 min.
Ikäraja: 12.
