Puolalaisohjaaja Andrzej JakimowskinOnce Upon a Time in November yhdistelee asunnottomuuskuvaukseensa nuoren miehen kasvukertomusta sekä dokumentaarisia näkymiä nyky-Puolasta ja etenkin siellä kytevästä äärinationalistisesta väkivallasta. Elokuvan alussa Agata Kuleszan esittämä äiti ja hänen Marek-poikansa (Grzegorz Palkowski) ja heidän Koles-niminen kirjava koiransa joutuvat muuttamaan pois majapaikkanaan toimineesta hyytävän kylmästä siirtolapuutarhavajasta. He hakeutuvat kirkon ylläpitämään kodittomien naisten asuntolaan, mistä nunnat heittävät urokset ulos, sekä Marek-poika että Koles-koira saavat etsiä majapaikkaansa muualta. Etsinnän aikana käy selväksi, että edes anarkismiin taipuvaisilla talonvaltaajilla, joiden kanssa Marek on kaveerannut, ei ole hellää sydäntä koirille: ” Ei tämä ole mikään eläinsuoja.” Marekin alituisen kodin etsimisen varjolla ohjaaja Jakimowski saa sujautettua elokuvaansa kuvia Puolasta, missä kokonaisten katujen asukkaat saatetaan häätää kerralla vuokranantajien rikastumispyrkimysten tieltä.
• • •
Lisäksi kaduilla vielä partioi vasemmistolaisia, anarkisteja ja kodittomia oman käden oikeudella hakkaavia uusnatsijoukkoja. Jakimowskin elokuva kuvaan Puolaa, missä asunnottomat päätyvät kamppailemaan samoista tilapäisasunnoista pakolaisten kanssa. Kaiken kylmyyden keskellä vain votka, satunnaisten ihmisten ja koiran ystävällisyys lämmittävät. Elokuvasta tulee kuin varkain kertomus siitä, mitä kaikkea Marekin täytyy menettää ennen kuin hänestä voi kasvaa itsenäinen aikuinen mies. Vaellellessaan kaupungilla päivin ja öin Marek tulee piipahtaneeksi heidän entisessä kodissaan. Käy ilmi, että heidän asunnottomuutensa taustalla on sosiaalinen romahdus; Marekin äidillä oli ennen virka opettajana ja heidän kotinsa näyttää tavanomaiselta koulutettuun keskiluokkaan kuuluvien ihmisten kodilta. Marek tarrautuu normaaliuteen käymällä yliopistolla oikeustieteen luennoilla, missä hän kuulee professorin julistavan luennolla tiukkaa kommenttia Puolan ja Marekin nykytilasta.
• • •
”Orjuushan saatettu jo voimaan. Velallisella ei ole mitään oikeuksia. Kodittomia hakataan pahemmin kuin kulkukoiria. Rotukoiria ei hakata koskaan. Häädetyillä ei ole edes postiosoitetta. He eivät ole oikeushenkilöitä niin kuin eivät ole koiratkaan. Oikeusistuimet katsovat, että ihminen on saanut kirjeen kahden epäonnistuneen jakoyrityksen jälkeen, oli hän saanut sen tai ei. Näin ihmiseltä on viety hänen ihmisoikeutensa. Eläinsuojelulakeja ei voi soveltaa tilanteeseen.” Elokuvassa vilahtaa dokumentaarista kuvaa vuoden 2013 Puolan marraskuisen itsenäisyyspäivän mellakoista, joissa poliisi oli puuttumatta tilanteeseen jumalaa, kunniaa ja isänmaata karjahtelevien uusnatsien riehuessa Varsovan kaduilla. Tässä elokuvassa on paljon tunnetta ja hyvääkin, mutta silti sitä vaivaa suuri jäsentymättömyys. Samoja oireita oli Jakimowskin suuresta lahjakkuudesta kertoneessa esikoiselokuvassa Squint Your Eyes(2002). Jakimowski haluaa julistaa vähän liikaa. Hänessä piilee demagogi, joka jyrisee kapitalistisen kiinteistökeinottelun ja poliisiväkivallan vääryyttä, kodittomuuden kauheutta ja äkillisen keskiluokasta suistumisen tavatonta helppoutta, syrjinnän ja ylenkatseen kyynisyyttä. Siitä huolimatta Andrzej Jakimowskissa on kuvallinen lyyrikko, joka osaa kertoa isoja asioita muutamalla kuvalla. Tenttivastaustaan kirjoittavan Marekin painautuminen selällään ja käsillään vasten luokkahuoneen lämpöpatteria kertoo, kuinka syvälle kodittomuuden kylmyys on jo hiipinyt hänen luihinsa.
