Mikään perhe-elokuva tämä ei ole, vaikka isossa osassa onkin menestyvän sydänkirurgin Steven Murphyn (Colin Farrell) perheen kohtalo. Elokuva alkaa melko groteskilla kuvalla. Kuin varmemmaksi vakuudeksi kreikkalaisohjaaja Yorgos Lanthimos vastaa syytöksiin elokuviensa sydämettömyydestä paiskaamalla katsojiensa silmille kuvan avosydänleikkauksen loppuvaiheissa sykkivästä sydämestä.  Se on kirjaimellisuudessaan Lanthimosilta kakaramainen ele. Hän onnistuu kuitenkin pitämään elokuvansa uhkaavan tunnelman pinnan alla niin, että sen voi vaistota sairaalan käytävää kävelevän kirurgi ja anestesiologi-kollegan lörpötyksessä parhaista rannekelloista ja niiden rannekkeista. Tässä elokuvassa Lanthimos osoittaa olevansa tukahdutetun uhan, pinnan alla puhkeamistaan odottavan raivon kuvaamisen mestari. Se näkyy eniten elokuvan ihmisten käymissä keskusteluissa.

• • •

Kirurgi Steven jutustelee vaimonsa, silmälääkäri Annan (Nicole Kidman) ja lastensa kanssa päivällispöydässä samalla konemaisella äänellä millä töissäkin. Elokuvan vallitseva tunnelma on jäykkä epäluontevuus. Varsinainen juoni käynnistyy Stevenin lounastapaamisista Barry Keoghanin esittämän Martin-nuorukaisen kanssa. Elokuva ei koskaan erittele tarkemmin heidän suhteensa laatua. Martinia voisi pitkään luulla Stevenin tunnustamattomaksi lapseksi, mutta hän onkin Stevenin leikkauspöydälle kuolleen potilaan poika. Martin on oudon ponnekas, suorastaan tuppautuva. Hän kutsuttaa itsensä Stevenin ruokaseuraksi ja jopa tämän kotiin, eikä Steven osoita pienimpiäkään merkkejä hermostumisesta. Jossain vaiheessa Martin kertoo kauhistuttavan ennustuksen, sillä Stevenin perhe halvaantuu ja lopulta kuolee, ellei Steven itse tapa yhtä heistä. Hän saa itse valita, kenet.

• • •

Elokuvan nimen mainitsema pyhän peuran tappaminen viittaa kahteen kertomukseen, myyttiin ja siitä kirjoitettuun näytelmään. Antiikin Kreikan laajalti tunnettu myytti kertoi tarusankarista kuningas Agamemnonista, joka toimi kreikkalaisten ylipäällikkönä Troijan sodassa. Kun hän oli tappanut metsästyksen jumalatar Artemiille pyhitetyn hirven, niin Agamemnonin täytyi lepyttää jumalattaren viha – eikä lepyttämiseen riittänyt vähempi kuin Agamemnonin tyttären Ifigeneian henki. Tästä taruaiheesta ammensi antiikin Kreikan suurimpiin laskettava tragediakirjailija Euripides kirjoittaessaan näytelmänsä Ifigeneiasta. The Killing of a Sacred Deer tapahtuu jossakin nimettömässä amerikkalaisessa kaupungissa, periaatteessa missä tahansa.

• • •

Euripideen Ifigeneia, antiikin Kreikan klassinen tragedia on peruskuvio, jota Lanthimosin ja hänen nykyisellään vakituisen käsikirjoittajakumppaninsa Efthymis Filippoun elokuva muuntelee. Elokuvassa voi nähdä kyllä toisenkinlaisen myyttisen kuvion, nimittäin abrahamilais-uskonnollisen. Sydänkirurgi Steven on kuin oman elämänsä kaikkivaltias, jolle ei ole muuta jumalaa kuin oma omnipotenssi. Nuoren Martinin ilmaantuminen on kuin patriarkaatin haastajan kosto hänen oman isänsä tappajalle. Elokuva hamuaa niin moneen suuntaan ja niin moniin eri elokuviinkin että hämmästyttää miten moinen harottava hämähäkki voi pysyä koossa. Tässä elokuvassa, ja ylipäätään Lanthimosin tuotannossa voi aistia etäisiä kaikuja Michael Haneken ja Lars von Trierin vimmaisimmista ja ihmisvihaisimmista elokuvista, mutta myös Luis Bunuelin Tuhon enkelistä, jonka traagisen vääjäämättömyyden tuntu on ominaista myös The Killing of a Sacred Deerille. Mutta edellä mainittujen elokuvan mestareiden rinnalla Lanthimosin työt näyttävät valjulta ja vieläpä omahyväiseltä peukaloiden pyörittelyltä.

The Killing of a Sacred Deer

Ohjaus: Yorgos Lanthimos.

Käsikirjoitus: Yorgos Lanthimos ja Efthymis Filippou.

Kuvaus: Thimios Bakatakis.

Pääosissa: Colin Farrell, Nicole Kidman, Barry Keoghan, Sunny Suljic ja Raffey Cassidy.

Kesto: 2 h 1 min.

Ikäraja: 16.