Tänä vuonna Suomella on peräti kaksi elokuvaa ehdolla Euroopan elokuva-akatemian, EFA:n palkinnoille vuoden parhaina elokuvina. Euroopan parhaaksi elokuvaksi on ehdolla viisi elokuvaa, joista yksi on Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen.
Tonislav Hristovin suomalais-bulgarialainen dokumenttielokuva Hyvä postimies on ehdolla vuoden parhaaksi eurooppalaiseksi dokumenttielokuvaksi. Kumpikin suomalaiselokuvista sivuaa Euroopan tärkeimpiin kuuluvaa asiaa pakolaisten kohtaamisesta. Kaurismäen elokuva saa kovimman vastuksen kahdesta elokuvasta; Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon vieneessä unkarilaisohjaaja Ildiko Enyedin loppuvuodesta ensi-iltansa saavassa Kosketuksissa-elokuvassa on sellaista taianomaisuuden ja arkisen yhdistelmää, joka on harvinaista. Ruotsalaisohjaaja Ruben Östlundin taidepiirien turhamaisuutta satirisoiva The Square on kaikin tavoin suuri elokuva, myös 142 minuutin kestoltaan.
• • •
Pelkkää ilkeilyä taidemaailman tyhjyydestä elokuva ei ole, se on myös ihmisyyden perusteita pöyhivä moraliteetti. The Square on elokuvana itsessään taideteos ja sikäli osa arvostelemaansa skeneä. Parhaan elokuvan ehdokkuuden lisäksi The Square on ehdolla myös parhaaksi eurooppalaiseksi komediaksi, mihin suomalaiselokuvilla ylipäätään on vielä matkaa. Aki Kaurismäellä on vielä toinenkin ehdokkuus, sllä hän on ehdolla myös vuoden eurooppalaiseksi elokuvaohjaajaksi. Hänen kanssaan kisaavat jo mainittujen Ruben Östlundin ja Ildiko Enyedin lisäksi kreikkalainen Yorgos Lanthimos elokuvallaan The Killing of a Sacred Deer ja venäläisohjaaja Andrei Zvyagintsev elokuvallaan Loveless. Kaurismäen kilpakumppanit ovat kaikki ehdolla myös vuoden eurooppalaisiksi elokuvakäsikirjoittajiksi. Kaurismäkeä saattaa auttaa se, että pakolaisuus on esillä muutamissa muissakin ehdokaselokuvissa. Jos Toivon tuolla puolen sattuu olemaan se elokuva johon kanavoituvat elokuva-akatemian äänestäjien pakolaisuutta koskevat tunteet, niin sitten se voittaa.
• • •
Kaurismäen edellinen EFA-palkintoehdokkuus vuodelta 2011 oli Le Havre -elokuvasta. Silloin Le Havrella oli kolme ehdokkuutta; ohjaaja oli ehdolla parhaaksi ohjaajaksi sekä myös käsikirjoittajaksi ja itse elokuvalla oli ehdokkuus parhaaksi elokuvaksi. Le Havre ei euro-Oscareissa menestynyt, eikä Suomea nähty sen koommin kuin harvakseltaan EFA-kekkereissä. Hannes Vartiaisen & Pekka Veikkolaisen lyhytelokuva Hätäkutsu oli ehdokkaana 2014. Seuraavana vuonna ehdokkuuskutsu kävi Hamy Ramezanin ja Rungano Nyonin suomalais-tanskalaiselle lyhytelokuvalle Kuuntele. Pitkien elokuvien osalta Suomea ei nähty EFA-juhlissa neljänä vuonna 2012-2015. Tulpan avasi vuonna 2016 Juho Kuosmasen Hymyilevä mies , joka voitti ansaitusti palkinnon vuoden eurooppalaisena läpimurron tekijänä. Euroopan elokuva-akatemia, European Film Academy EFA on eurooppalaisten elokuvaohjaajien vuonna 1988 perustama yhdistys Euroopan elokuvakulttuurin edistämiseksi. Akatemia järjestää jäsenilleen, elokuva-alan ammattilaisille konferensseja, seminaareja ja työpajoja. Akatemian työn näkyvin osuus on jakaa palkintoja Euroopan parhaille elokuville ja niiden tekijöille. Tekijöihin luetaan ohjaajien lisäksi käsikirjoittajat, näyttelijät, kuvaajat, lavastajat, säveltäjät, meikkaajat ja monet muut usein näkymättömiksi jäävät ammattilaiset.
• • •
Palkintokategorioissa on parhaan eurooppalaiselokuvan lisäksi muutamia lajityyppipalkintoja, kuten palkinnot komedialle, animaatiolle, dokumenttielokuvalle ja lyhytelokuvalle. Tässäkin näkyy halukkuus nostaa esiin muitakin kuin niitä jotka ovat esillä muutenkin. EFA:n 3000 jäsenen, ohjaajien, kuvaajien, säveltäjien, näyttelijöiden, tuottajien, äänisuunnittelijoiden, lavastajien, elokuvalevittäjien täytyy olla alansa eurooppalaisittain tunnustettuja ammattilaisia, mikä elokuvantekijöiden tapauksessa tarkoittaa osallistumista vähintään kolmeen elokuvaan, joiden krediittitietoihin he ovat saaneet nimensä. EFA valitsee palkittavat elokuvansa Oscar-palkintoja jakavan amerikkalaisen esikuvansa AMPAS:n, Academy of Motion Picture Arts and Sciencesin tavoin jäsenäänestyksellä. Nettisivuillaan olevan informaation mukaisesti EFA jakaa palkintonsa tänä vuonna Berliinissä joulukuun ensimmäisenä lauantaina. Palkintogaala on pitkälti saksalaisia tv-yhtiöitä varten järjestetty show.