Tunnetuimpiin venäläisiin elokuvaohjaajiin kuuluva dokumenttielokuvantekijä Vitali Manski ei olisi koskaan uskonut tekevänsä uusinta elokuvaansa Läheisiä suhteita (Rodnye, englanninkielinen nimi Close Relations). Se on eräänlainen perheselvitys, jonka lähtökohtana on Manskin oma sukuhistoria entiseen Neuvostoliittoon kuuluneen Ukrainan neuvostasavallan länsiosassa Lvivin kaupungissa syntyneenä poikana, joka lähti opiskelemaan Moskovaan, oppi puhumaan ja ajattelemaan venäjäksi. Tämän elokuvansa hän teki sen vuoden aikana, mikä kului ukrainalaisen Maidan-liikehdinnän voitosta 2014 alkaen Krimin niemimaan liitättämisen osaksi Venäjää 2015. Kehys on Ukrainan kriisi ja kuvassa ovat sukulaiset, perheenjäsenet ja Manski itse joiden identiteetti venäläisyyden ja ukrainalaisuuden miinoitetussa maastossa on vaatinut elokuvantekijältä harkittua askellusta. Ohjaaja toimii elokuvan kertojanäänenä, jonka mukana käydään Manskin laajalle levittäytyneen suvun jäsenten luona Lvivissä, Odessassa, Sevastopolissa ja Donetskin liepeillä.

• • •

Manskin oma persoona on elokuvassa mukana hyvästä syystä, koska hänen tarinansa on koko kompleksisen setvimisen ytimessä. Hänen uransa elokuvaohjaajana oli aluillaan juuri silloin kun Neuvostoliitto hajosi. Elokuvassa hän kertoo jollain tapaa valinneensa venäläisyyden, koska hän sattui elämään ja asumaan siihen aikaan Moskovassa ja Neuvostoliittoon tottuneena ja sosiaalistuneena hänen oli vaikeata edes kuvitella maailmaa, missä itsenäistyneillä entisillä neuvostasavalloilla on omat rajat ja passit. Suurin osa Manskin suvusta on pysytellyt Ukrainassa, missä sukulaiset ovat päätyneet eri leireihin, ukrainalais- ja venäläismielisiin. Elokuvassa on kohtaus, jossa kaksi naispuolista sukulaista käy pitkän ja riitaisan Skype-puheluna toteutuneen katkeruuteen päätyneen keskustelun. Siinä heijastuu eri puolille rajaa jääneiden ihmisten kokemus konfliktin repivyydestä.

• • •

Äitinsä luona Lvivissä vieraillessaan Manski jututtaa häntä sukuhistoriasta, jonka mukaan isoäiti oli Liettuan puolalainen. Historian oikullisuutta kuvaa loistavasti se, että Manskin synnyinkaupunki Lvivillä on aikojen saatossa ollut useita nimiä; kaupungin nimi on ollut Lviv, Lwóv, Lvov tai Lemberg riippuen siitä onko kaupunki kuulunut Ukrainan, Puolan, Venäjän vai Saksan valtapiiriin. Elokuvassa on kosolti absurdeja hetkiä joina Manski ihmettelee milloin ja miten Liettuanpuolalaisista tuli ukrainalaisia. Määritelläänkö kansallisuus maantieteellisesti, geneettisesti vai kielellisesti?

Krimin niemimaan asukkaat joutuivat kyselemään itseltään samankaltaisia kysymyksiä mentyään nukkumaan ukrainalaisina ja herättyään venäläisinä Krimin muututtua yhdessä yössä osaksi Venäjää. Kaupunkien lisäksi Manski vierailee myös Venäjä-mielisen separatistiorganisaation hallitsemalla Donetskin alueella, missä hän dokumentoi vielä yhden absurditeetin, maastossa suoritetun sotilaskunniamerkkien jaon: Koko tapahtuma näyttää häthätää kokoon kyhätyltä jutulta, mistä ei saa tarkkaa kuvaa palkitusta sotilaista, itse palkitsijoista, kunniamerkeistä, eikä varsinkaan itse teoista kunnianosoitusten taustalla. Tapahtumasta välittyy sattumanvaraisen, likimain kaoottisen mielivaltaisuuden tuntu.

• • •

Manski todistaa Donetskin alueella muutakin kuin epäjärjestäytyneen separatistijoukkion keskinäistä prenikoiden jakoa. Hän käy Donetskin liepeillä, maaseudulla asuvien sukulaisten luona ja se vasta surrealistista onkin.  Papat ja mummelit elävät pystypäisesti kuin oltaisiin vieläkin Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Läheisiä suhteita -elokuvasta näkyy että sen tekijä hallitsee elokuvateatteriin tehtyjen elokuvien kuvallisuuden. Hän ohjaa elokuvaansa kuin valtamerilaivaa, vakaasti ja arvokkaasti. Manski maalaa isoa ja laveaa kuvaa yhdestä viime vuosien uutisotsikoiden kestoaiheesta ja tuo uutiset inhimilliseen mittakaavaan, yksilön tasolle. Elokuvan sävy on tuttavallinen kuin perheenjäsenille tehdyssä kotielokuvassa, mutta silti osataan nähdä laaja kuva.

Elokuvan voi nähdä Yle Areenassa vielä jokusen viikon ajan.