Maailman katoksi kutsutaan Himalajan vuoriston vieressä sijaitsevaa Tiibetin ylänköä. Niiden seutujen liepeillä, Kazakstanin, Kirgisian ja Kiinan rajaseudulla sijaitsevassa Tienshanin vuoristossa, Tuyuksun jäätikkölaaksossa kolmen ja puolen kilometrin korkeudessa asuu ja on jo muutamia vuosikymmeniä asunut liettualaissyntyinen tutkija   Aušra Revutaite. Hänen työnsä tarkoitus on tutkia säätä ja dokumentoida ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Revutaite on liettualaisen dokumenttielokuvaohjaaja Audrius Stonysin The Woman and The Glacier – elokuvan  päähenkilö. Revutaite asuu yksin kodiksi tekemällään neuvostoaikaisella säätutkimusasemalla. Muita seuralaisia hänellä ei ole kuin koira ja kissa sekä paljon hiljaisuutta. Elokuva liikuskelee hänen mukanaan tutkimusaseman ympäristössä ja näyttäessään vuoriston pysäyttävän komeat maisemat elokuva tulee puolihuomaamatta kommentoineeksi ilmaston tilaa. Kameran käväistyä näkymissä lumipeitteisistä huipuista kuvat vaihtuvat kuviin paljaista kivimassoista, joiden väistämättä ajattelee olleen joskus – ei niin vähän aikaa sitten – vielä ikuiseksi uskotun lumen ja jään peitossa.

• • •

Mitään tästä elokuva ei sano ääneen, koska kaikki kerrotaan kuvin. On suunnattoman virkistävää nähdä kuvan voimaan luottava dokumenttielokuva, joka ei alennu kädestä pitäen selittämään asioita katsojalle kuin vähä-älyiselle.  Elokuva ei kerro päähenkilöstään juuri mitään, ei hänen persoonastaan tai elämästään ennen Tuyuksua, eikä sitä mitä ja millaisia muistiinpanoja sekä mittauksia hän tekee. Revutaiten toimet näyttävät oudon rituaalisilta, hiljaisuudessaan liki uskonnollisilta mutta silti tarkoituksenmukaisilta. Hän näyttäisi viihtyvän ilmeisen itse valitussa askeettisessa eristäytyneisyydessään. The Woman and The Glacier on täynnä toinen toistaan mykistävämpiä ja tenhoavampia kuvia. Elokuvan omien kuvien joukkoon on yhdistetty aikaisempaa arkistomateriaalia Revutaiten mahdollisten edeltäjien työstä, joka näyttää hyvinkin samankaltaiselta. Elokuva saa ajattelemaan omia elämänvalintoja. Tässä meillä on nainen, jolle oma rauha on tärkeämpää kuin horisontin tuolla puolen siintävät Almatyn kaupungin valot.  

• • •

Elokuvaa katsellessa saattaa tulla ajatelleeksi niitä Terrence Malickin elokuvia, joissa sinänsä banaalit kuvat maasta, vedestä ja tähtitaivaasta tuntuisivat saavan enemmänkin merkityksiä.  Mutta Malickin elokuvat ovat pohjimmiltaan kristillisiä.  Tämä Stonysin elokuva ei ole. Mielipuolisen hieno kuva on se, missä valkea sumupilvi hiipii alangolta katsojaa kohti kanjonia pitkin. Kuva on tunnelmaltaan kuin uhkaavan kuoleman lähestyminen, mitä se tietysti onkin, koska sumun ilmaantuminen kertoo lumen ja jään katoamisesta ja siten maapallon peruuttamattomasta lämpenemisestä ja omasta kuolevaisuudestamme.  Elokuvassa kiehtoo ajallisuuden tuntu. Kymmeniä miljoonia vuosia vanhan vuoriston paljaan kivipinnan uurteet vertautuvat vuorilla asuvan naisen kasvonpiirteisiin. Hiljaisina silmiemme editse liikkuvat kuvat saavat ajattelemaan luontoa ja ihmisen osaa siinä. Eipä luonto ihmisestä juuri piittaa, sille me olemme mitättömyyksiä.

• • •

Kazakstanin valtiolla on tiettävästi aikeita kehittää Tuyuksun alueelle turismia ja matkailupalveluita.  Puhutun tekstin ja dialogin puutteessaan elokuvaa voi pitää Godfrey Reggion Koyaanisqatsi-elokuvan sukulaisteoksena. Paitsi että Stonys ei juurikaan käytä hidastettua ja ajastettua kuvaa. Hänen ohjaajanotteensa on Reggiota huomattavasti keveämpi ja viitteellisempi. Krakovan elokuvajuhlilla The Woman and the Glacierin ohjaaja Audrius Stonys sai festivaalin päätuomaristolta toiseksi parhaan ohjaajan hopeasarven sekä elokuvakriitikoiden kansainvälisen liiton, Fiprescin palkinnon. Krakovan elokuvajuhlien lisäksi The Woman and the Glacier on nähty Visions du Réel -festivaalilla Nyonissa, Sveitsissä ja Torontossa Hotdocs-festivaalilla ja Amsterdamin dokumenttielokuvafestivaalilla sekä Helsingissä Docpoint-festivaalilla 2017.

 

Jaa:Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone