Ranskalaisen elokuvan viime vuosikymmenten provokaattori par excellence, Gaspar Noé ei ole tavannut arastella näyttää katsojilleen hyvinkin paljastavia kuvia seksistä, väkivallasta tai LSD-vetoisesta bailaamisesta. Siihen nähden on jossain määrin shokeeraavaa nähdä, miten vakava, rauhallinen ja reaaliaikaiselta vaikuttavan dokumenttielokuvan tuntuinen on hänen uusin elokuvansa Vortex. Se on vakaakäyntinen kuvaus vanhahkon pariskunnan viimeisistä ajoista. 1960- ja 1970-lukujen nuoruudessaan ilmeisen kiihkeitä radikaaleja olleen pariskunnan vanhuuden päivät ovat niin vailla suuria tapahtumia, että pikkuruisistakin asioista voi kasvaa kokoaan merkittävämpiä.
• • •
Elokuva alkaa herttaisella kohtauksella pariisilaiskodin parvekkeella, missä mies ja vaimo nauttivat vaatimatonta ateriaa. Mies siteeraa Edgar Allan Poen runoa. Sitaatti kuuluu Yrjö Jylhän suomennoksen mukaan seuraavasti: Unta uness’ onko vain /kaikki minkä nähdä sain?” Päähenkilöillä ei ole nimiä, he ovat vain mies ja nainen; Nainen, jolla on ajoittaisista selkeyden hetkistään huolimatta paheneva Alzheimerin tauti, on ollut psykiatri. Hän uskoo hänellä vieläkin olevan oikeuden kirjoittaa reseptejä. Sen seurauksena pariskunnan kodissa on pienen apteekin verran lääkkeitä. Mies on ollut elokuvakriitikko. Hän kirjoittaa kirjaa elokuvista ja unista.
• • •
Naista esittävä Françoise Lebrun tuli tunnetuksi roolistaan Pariisin opiskelijaradikalismin hullun vuoden 1968 jälkeistä henkistä ilmastoa setvineessä Jean Eustachen Äiti ja huora -elokuvassa. (1973). Miestä esittää italialainen kauhuelokuvien ohjaaja Dario Argento. Pariskunnalla on aikuinen, mielenterveyden ja narkomanian kanssa kamppaileva poika Stéphan (Alex Lutz). Elokuvan koko keston ajan sen kuva-ala on jaettu kahteen osaan, kummallekin päähenkilölle oma laatikkomainen ruutunsa. Se voimistaa vaikutelmaa, että mies ja vaimo elävät kumpikin omassa kuplassaan erillään toisistaan. Vortexin on kuvannut Noén vakiokuvaaja Benoît Debie. Kirjoilla vuoratussa isossa kodissaan toikkaroidessaan mies ja vaimo eivät pääse samaan kuvaan yhdessä, mikä vain kuvastaa muistisairaan ja hänen puolisonsa välisen yhteyden katkeamista.
• • •
Lempeyttä tässä draamassa ei ole, mutta suoraan totuutta kohti katsomista sitäkin enemmän. Jos jotain, niin Vortex on voimallinen muistutus kuolevaisuudesta. Vortex rinnastuu varsinkin aiheensa takia Michael Haneken elokuvaan Rakkaus (2012). Yhteistä niille on vanhenevan pariskunnan viime viikkojen kuvaaminen. Suurimmat erot ovat ilmaisutyylissä, sillä Haneke piti Rakkauden askeettisempana kuin Noé oman elokuvansa. Haneken ja Noén elokuvat eroavat toisistaan myös musiikiltaan: Hanekella korostuu klassinen musiikki, mutta Noélla iskelmät ja elokuvamusiikki, jota hän käyttää mm. Morriconelta sekä Georges Deleruelta sävellyksen Godardin Keskipäivän aave -elokuvasta (1963). Vortexissa on parikin viitettä muihin elokuviin. On ote Carl Theodor Dreyerin elokuvasta Vampyr (1932) ja mukana on myös kuvia Andrei Tarkovskin elokuvasta Solaris (1972). Vortexin viimeinen tunti tai puoli on raastavinta näkemääni elokuvaa. Vaimo jää yksin aluksi ymmärtämättä miehensä kuolleen. Tilanteen käytyä selväksi hän toimii vain loogisesti.
Vortex.
Ohjaus ja käsikirjoitus: Gaspar Noé.
Pääosissa: Dario Argento, Françoise Lebrun, Alex Lutz.
Kuvaus: Benoît Debie.
Ikäraja: 12.
Kesto: 2 h 22 min.
Ensi-ilta:21.4. 2023.
