Vaikka maaliskuusta on jo aikaa, niin palaan silti Tampereen elokuvajuhlilla näkemiini elokuviin, joista kirjoittaminen oli kokonaan jäädä äkkiseltään sairastetusta koronasta toipumisen jalkoihin. Chileläisohjaajien Felipe Elguetan ja Ananke Pereiran 14-minuuttista dokumenttielokuvaa Sombra Vertical voisi huolimattomalla katsomisella luulla ns. nukkekotielokuvaksi.
• • •
Otetaan yksi talo ja kurkistetaan sisään, mitä tapahtuu missäkin. Enemmänkin tässä oli kuin vain pelkkiä siivuja ihmisten elämästä, koska kyseessä on elokuva, jossa konteksti on kaikki. Elokuvaa katsomalla ei välttämättä käy selväksi, että kyse on pandemia-ajan eristyksissä olevasta rakennuksesta Santiagon kaupungissa. Hirviömäisen korkeassa maahanmuuttajilla kansoitetussa asuintalossa majailee 1500 ihmistä ahdettuina 17 neliön koppeihin.
• • •
Romanialainen 10-minuuttinen animaatio Suruaika se vasta oli jotain. Tekijöillä, romanialaisilla Vlad Ilicevicillä ja Radu C. Popilla on varmaotteinen tyyli kertoa film noir -henkinen tarina kuljettajasta, joka ajaa autoa elääkseen ja elättääkseen perheensä. Samalla hän tuhoaa muita kaltaisiaan kuin kissojen merta kyntävä aura joka silppuaa ja viiltää kissoja veriseksi massaksi.
• • •
Kuski katuu ja yrittää lopettaa muttei voi, koska elettävä on. Hän ”tekee mitä voi.” Lause on avuttomuuden tunnetta maailmassa, jonka ehdot ovat hyväntahtoista yksilöä vastaan. Tekijöillä on näkemys, joka ajaa koko teosta, ja sen huomaa. Vaihteluksi kilpasarjojen tarjontaan suuntasin katsomaan festivaalin entisen pitkäaikaisen ohjelmistosuunnittelijan Raimo, “Rake” Siliuksen kokoamaa Tampere-aiheista näytöstä Rake Special: Pispalan pirut.
• • •
Suurimpina kiinnostuksen kohteinani oli kaksi dokumenttielokuvaa, Peter von Baghin henkilökuva Olavi Virrasta sekä Arvo Ahlroosin ohjaama Nousu Pispalaan. Sen alkupuolella on kuvia tehtaista ja mahdollisesti jo tyhjenneistä tehdassaleista ja valimoista ja kadonneiden töiden ja ammattien tekijöistä.
• • •
Paljon kuvia vanhasta Suomesta ja entisestä Tampereesta, joita ei enää ole. Runoilija Lauri Viidan tepastellessa ja hymistessä pitkin poikin Pispalaa ja jylisemässä omia säkeitään on dokumentissa eräänlaisen lämpimän kotiseutuelokuvan tuntua.Tuolloinen dokumenttielokuvien tekemisen tapa on nykykatsojan silmään usein tuskastuttavan teennäinen, sillä näytteleminen näkyy. Kuinka muuten Viidan olisi mahdollista kuin sattumoisin tavata niin monia hyviä tuttuja, joukossa näyttäisi olevan mm. kirjailija Jaakko Syrjä. Kaiken sen pitkin harjua poukkoilun kruunaa Viidan möyryämä Alfhild.
• • •
Näytöksen juonto-osuudessa Rake kertoilee muiston Peter von Baghin Olavi Virta -dokumentista 1970-luvulta, dokumentin ensiesityksen ajoilta. Silloin muuan tv-toimittaja säntäsi Petterin Virta-dokkarin nähtyään syyttämään Peter von Baghia Olavi Virran murhaajaksi.
• • •
Aikalaiskatsojia epäilemättä raivostutti elokuvassa parikin asiaa, ensinnäkin se, että kansakunnan sankarilaulajan, sodassakin olleen Virran annettiin liikuttua ja se vielä näytettiin. Toinen, myös tunteisiin liittyvä kuohutuksen syy lienee ollut, että elokuva oli niin vahva muistutus kuolevaisuudesta. Petteri tiesi tarkkaan mitä teki, kun leikkasi sängyllään sopertelevasta Virrasta voimavuosiensa elokuvaroolissa laulavaan Virtaan.
• • •
Petterin Virta-dokkari oli saanut motokseen Petterin maksiimin iskelmästä kansakunnan salattuna historiana, sen muistina. Leffa on kuvattu 11.5. 1971, jolloin Virta eli yksin ahtaassa pispalalaisessa hellahuoneessa, jonka sängyllä istuen Virta antoi pitkän haastattelun.
• • •
Hänen kuntonsa oli huono. Ikä ja sairaudet saivat hänet tapailemaan sanoja. Hän vaikutti itsekin kiusaantuvan siitä kun jäsennellyt näkemykset omasta urasta tuntuivat pakenevan häntä heti kun hän yritti niitä tavoitella. Virta silmin nähden liikuttuu, kun häneltä kysytään ensinnäkin rakkaudesta ja toiseksi omasta urasta ja miltä se tuntui. Hänestä näkyy, että hän rakasti laulamista niin paljon, että se itketti vielä silloinkin, kun kaikki oli ohi.
