Kotimaista tieteiselokuvaa on näihin aikoihin asti pidetty mahdottomuutena, mutta kymmenkunnan vuoden takaiset Iron Sky -tieteiskomediat näyttivät, että määrätietoisuus ja nippu fiksusti tehtyjä digitehosteita voi viedä suomalaisiakin elokuvantekijöitä kansanväliseen maineeseen. Veden vartija -elokuvalla on eri lähtökohdat. Se pohjautuu kirjailija Emmi Itärannan alun perin englanniksi kirjoittamaan dystopiaromaaniin Teemestarin kirja. Veden vartija -elokuvassa on kyse päähenkilön, Saga Sarkolan esittämän nuoren naisen Norian isältään saamasta perimätiedosta, joka on elokuvassa kuvatussa sotilasdiktatuurissa hengenvaarallista. Noria on saanut tietää, missä vielä olisi juomakelpoista luonnonvettä.
• • •
Elokuva näyttää mitä Noria tuolla tiedollaan tekee ja miten sitä kantaa. Tekijänimistä päätellen Veden vartija -elokuvassa näyttää tapahtuneen uuden ja vanhan tekijäpolven kohtaaminen. Veden vartijan on kuvannut Kjäll Lagerroos, Rukajärven tie (1999) ja Leijat Helsingin yllä – (2001)-elokuvat kuvannut Lagerroos on yksi Suomen kovatasoisimpia elokuvaajia. Veden vartijan on puvustanut puvustajataituri, viisinkertainen Jussi-palkittu Tiina Kaukanen. Ohjaaja Saara Saarelan työhistoriassa on paljon lyhyt- ja tv-elokuvia sekä muutama pitkä elokuva. Käsikirjoittaja Ilja Rautsi on viime vuosina läpimurron tehnyt tekijä, jonka tekstistä on tehty elokuviksi lyhytelokuvat Helsinki Mansplaining Massacre (2018), Night of the living dicks (2021) ja pitkä elokuva Pahanhautoja (2022) Veden vartijan epookki on monin tavoin uskottavaa, paitsi, että elokuvan ihmisten vaatteet ovat kummallisen puhtaita ollakseen vesipulan vaivaamassa maailmassa.
• • •
Ikävintä leffassa on, että se jää niin usein ja paljolti etäiseksi ja ulkokohtaisen tuntuiseksi. Elokuvan kuvaama tulevaisuus on low-tech -scifiä, jossa ihmiset penkovat romukasoja tehdäkseen joten kuten toimivia laitteita. Moni asia elokuvassa on ulkoisesti kohdallaan, mutta ihmisiin en usko, sillä he eivät ole lihaa ja verta, vaan abstraktioita. Väritkin ovat vaimeat ja murretut värit kuin maailmassa, josta elämä on paennut, se kait se tavoiteltu idea on ollutkin. Veden vartija on elokuva, jota voin arvostaa, mutta josta en pidä. Käsikirjoittaja Ilja Rautsin mukaan alkuperäisromaanissa on paljon Norian mietteitä ja ajatuksia, jotka on pitänyt kuvallistaa. Se saattaa selittää, miksi elokuvaan on tullut niin paljon yhdentekeviltä vaikuttavia kuvia, jotka tuntuvat turhalta fiilistelyltä kulisseissa. Veden vartija -elokuvan ilmeisestä ilmastonmuutoksesta vesipulaan nilkuttavassa lopunajan maailmassa on dystopian synkeyttä. Synkeys vain tuntuu olleen pääasia.
• • •
Teemestarin seremonian sanat: ”Sammutan kehon ja mielen janon”, kuulostavat todemmilta kuin mikään muu tässä elokuvassa. Päähenkilö Noria on liian usein kuvissa lähinnä vain koristeelta näyttävä tunnekimppu. Huomaan monesti kysyväni itseltäni, miksei näillä ihmisillä ole järkeä ohjaamassa toimintaa, pelkkää tunnetta vain. Ehkä tätä ei ole tehty minulle, vaan vain tunteisiin keskittyville ihmisille. Usein elokuvassa toistuu lauseita, jotka ovat kuin 2000-luvun nollavuosikymmenen amerikkalaissarjoista ja -draamoista. ”Tämä muuttaa kaiken.” Muitakin etäisesti Naomi Kleinilta kuulostavia muitkin iskulauseita on siroteltu pitkin elokuvaa ihmisten repliikeiksi.
• • •
Hyvää on elokuvan selvä halu kertoa asiat kuvilla dialogilla puhki selittämisen sijaan. Päähenkilö on messias-kompleksista kärsivä sankari, joka uskoo koko maailman pelastumisen riippuvan vain hänestä itsestään. Noria näkee itsessään toiveiden toteutuman subjektin, ihaillun positiivisen sankarin. Pahoin pelkään, että Saarela ei ole paljon kehittynyt diplomityönsä, Kuningas Hidas -elokuvan (2000) päivistä, jolloin hänen elokuvansa keskittyi lavastuksellisiin elementteihin. Veden vartija jättää ikävän vaikutelman teoksesta, jossa on täysin voimin keskitytty luomaan maailma kuin pienoismalli ja sitten jätetty tarina kertomatta toivoen että katsojat osaavat yhdistellä mielessään pisteet kuin piirroksen hahmotelmasta. Vastuu jätetään siis katsojalle.
Veden vartija.
Ohjaus: Saara Saarela.
Käsikirjoitus: Ilja Rautsi.
Kuvaus: Kjäll Lagerroos.
Lavastussuunnittelu: Otso Linnalaakso.
Pääosssa: Saga Sarkola, Mimosa Willamo, Minna Haapkylä, Pekka Strang, Lauri Tilkanen, Kheba Touray.
Kesto: 1 h 40 min.
Ikäraja: 12.
Ensi-ilta: 2.9. 2022.
