Tästä Amerikasta on glamour kaukana. HBO:n Mare of Easttown -sarjan tapahtumapaikka on pennsylvanialainen Easttown-niminen pikkukaupunki. Se on niin täynnä pidäteltyä kaunaa, epätoivoa ja suorastaan vihaa, että hampaita vihloo. Easttown on kolean, viluisen näköistä seutua, jossa oletettavasti asustelee paljon proletariaattia, sikäli kuin heillä on töitä kuihtuvan teollisuusyhteiskunnan maassa. Kaupungin asujaimisto lienee analogisen teknologian ystäviä, sikäli kuin niin voi päätellä suuresta määrästä tv-antenneja asuinrakennusten katoilla. Antennit ovat joko edelleen käytössä tai niitä ei ole vain välitetty poistaa katoilta. Arkkityyppiseen amerikkalaiseen pikkukaupunkiin kuuluu, että se jollain tavoin vainoaa tai ainakin karkottaa sopeutumattomia, voimakkaan yksilöllisiä asukkaitaan. En tiedä, käykö sarjassa lopulta niin, koska olen nähnyt sarjasta vasta vain viisi ensimmäistä osaa, sillä enempää ei ennakkokatselutarkoituksiin ollut mahdollista saada.

• • •

Paras syy katsella sarjaa on sen pääosanesittäjä Kate Winslet. Hän esittää fiktiivisen Easttownin kaupungin  Mare Sheehan -nimistä poliisia.  Hän tuntee kotikaupunkinsa kaikki asukkaat ja he tuntevat hänet. Kaikkia puhutellaan tuttavallisesti etunimellä, mikä voi toisinaan tehdä poliisin virantoimituksesta hankalaa, koska uskoessaan olevansa tekemisissä vanhan ystävänsä ja tutun kaupunkilaisen kanssa ihmisiltä unohtuu, että poliisit joutuvat suorittamaan virkavelvollisuuksiaan kaikkia tasapuolisesti kohdellen.

• • •

Marelle kasautuu välillä lähes sosiaalityöntekijän työtä muistuttavia tehtäviä: Aamuhämärissä naapurustossa nähtyä hiippailijaa säikähtänyttä mummelia täytyy käydä rauhoittelemassa ja toisaalla tsempata huumekuntoutujaa kaidalle tielle. Ikävimpiin töihin kuuluu Erin McMenamin -nimisen teiniäidin (Cailee Spaeny) murhan tutkinta. Murhaselvittelyn kietoutuessa yhteen kaupungissa jo aiemmin tapahtuneeseen nuoren naisihmisen katoamiseen syntyy iso tutkintalinja, jota sarjan ensimmäinen kausi seurailee. Tutkinnan myötä käy ilmi, että sarjan aihe on etupäässä perhe ja ylipäätään yhteisö paljon enemmän kuin murhat. Marella on ollut elämässään rankkaa. Hänen aikuiseksi, kokopäiväiseksi narkomaaniksi ja ihmishirviöksi varttunut Kevin-poikansa kuoli itsemurhaan. Mare on eronnut miehestään, joka asuu uuden vaimonsa kanssa naapuritalossa pihan perällä. Mare yrittää kasvattaa pojaltaan orvoksi jäänyttä poikalasta ja itseään etsivää, opiskelujaan aloittelevaa vielä alaikäistä tytärtä.

• • •

Kevinin kuolema on se, mikä hiertää Maren ja hänen ex-miehensä välejä.  Koko Easttownia voi pitää jäätyneiden konfliktien kaupunkina. Jokaisella on omansa, sen takia kaupunkilaisten fasadin takana alla väreilee pidäteltyjä aggressioita. Sarjan kaikilla ihmisillä on elämässään pahempia vaikeuksia kuin heti voisi arvatakaan. Kauheimpiakin hahmojaan sarja kohtelee moniulotteisina ihmisinä. Moniulotteisuus ja se, että sarjan kirjoittaja Brad Ingelsby on itsekin kotoisin kuvatun laisilta seuduilta ja se että sarjaa kuvattiin aidon oloisilla seuduilla epäilemättä vahvistaa sarjan tiettyä inhimillisyyttä. Murhatutkintaa enemmän sarjasta kehkeytyy luonteiden ja surun kuvaus.

• • •

Winslet esittää amerikkalaishahmonsa niin uskottavasti, että luulisi hänen varttuneen Pennsylvaniassa itsekin. Moniin kuviin Winslet tulee ilman meikkiä, mikä sopii sarjan karua realismia korostavaan ilmeeseen. Winslet on valtavan hyvä jo ensimmäisestä jaksosta lähtien. Hän ruumiillistaa henkisesti nääntyneen tuntuista kaupunkia lysyillä hartioillaan ja laahustavalla kävelyllään. Jotkut ovat verranneet Mare of Easttownia Happy Valley -sarjaan pitäen ensin mainittua parempana, koska ihmiset  ovat kiinnostavampia. Yhtenä verrokkina on mainittu myös Top of the Lake. Niin ankealta kuin   Mare of Easttown saattaakin tässä kirjoituksessa kuulostaa, siinä on myös huumoria. Nähtyjen ihmisten tavoin se on kuivaa ja lakonista.

Mare of Easttown

Ohjaus: Craig Zobel.

Käsikirjoitus: Brad Ingelsby.

Pääosissa: Kate Winslet, Julianne Nicholson, Angourie Rice, David Denman, Jean Smart, Evan Peters.

Ensimmäinen kausi sisältää seitsemän osaa, uudet osat julkaistaan maanantaisin.

Suoratoisto: HBO Nordic.