”Ainoa vammani on Frantz”, sanoo Ranskan armeijassa ensimmäisessä maailmansodassa palvellut Adrien eräästä kaatuneesta saksalaisesta sotilaasta. Koska lausahdus kuullaan François Ozonin ohjaamassa elokuvassa, niin sitä saattaisi luulla seksuaalisemmaksi kuin se onkaan. Ozon ei tee mitään niin ilmeistä. Hänelle on tyypillisintä leikitellä katsojansa odotuksilla. Adrien menee niinkin pitkälle, että matkustaa sodan päätyttyä Saksaan vierailemaan Frantzin haudalla. Sieltä hänet löytää Frantzin Anna-morsian (Paula Beer).
• • •
François Ozon, jolle on luonteenomaisesta olla kiinnittymättä yhteenkään aihepiiriin tai lajityyppiin, näyttäisi käännähtävän Frantz-elokuvassa surumielisestä melodraamasta hienovaraiseen, pohdiskelevaan romanssiin, joka resonoi myös nykyajassa. Pascal Martin mustavalkokuvaus korostaa Frantzin uskottavuutta noin sata vuotta sitten tapahtuvana epookkielokuvana.
Mustavalkokuvien ajoittainen liudentuminen värillisiksi on tehty niin hienostuneesti, että sitä ei ole huomatakaan. Kuvauspaikkoina käytetyt entisen Itä-Saksan alueella sijaitsevat Quedlinburgin, Wernigeroden ja Görlitzin pikkukaupungit näyttävät uskottavasti 1910-luvun lopun taajamilta, koska DDR:n aikaan niitä ei ollut varaa saneerata piloille.
• • •
Frantz -elokuvalla on historiallista taustaa. Näytelmäkirjailija Maurice Rostandin näytelmä L’homme que j’ai tué vuodelta 1925 ja sen pohjalta 1932 tehty saksalaissyntyisen Hollywoodin klassikko-ohjaajan Ernst Lubitschin Särkynyt sävel –elokuva inspiroivat Ozonia tekemään tarinasta oman versionsa.
Lubitschin elokuvassa Lionel Barrymoren esittämä ranskalaissotilas saapui ensimmäisen maailmansodan jälkeen saksalaiseen kylään pyytämään anteeksi sodassa surmaamansa saksalaisen sotilaan perheeltä. Tästä asetelmasta Ozonin elokuva alkaa, mutta Pierre Nineyn esittämä ranskalaismies, muusikko Adrien epäröi, eikä pystykään tunnustamaan tekoaan, vaan esittäytyy surmaamansa miehen sotaa edeltäväksi ystäväksi.
• • •
Elokuva muuntuu Adrieniä kalvavien syyllisyydentuntojen ja sotatrauman draamaksi, joka vain mutkistuu saksalaisperheen alkaessa suhtautua Adrieniin kuin hän olisi heidän menetetty poikansa. Kylässä on muita asukkaita, joissa ranskalaisen, entisen vihollisen, läsnäolo synnyttää voimakkaan kostonhaluisia tunteita.
Varsinaiseksi päähenkilöksi kasvaakin Anna. Häntä esittävä Beer näyttelee häkellyttävän hyvin naista, joka samanaikaisesti sekä toipuu surusta että suuntautuu tulevaisuuteen. Yhden ihmisen kuolemaakaan ei voi pelkistää yksioikoiseksi kysymykseksi syyllisyydestä silloin, kun maailmanhistoria jauhaa ihmisiä pölyksi.
• • •
Painavimman moraalisen kysymyksensä elokuva esittää totuudesta: Onko hetkiä, jolloin surun piinaamille on parempi kertoa valheita kuin totuus? Elokuva osoittautuu romanttista draamaa laajakatseisemmaksi teokseksi.
Ozon tuo varsinkin sotaa edeltävissä takaumissa näkyviin Belle époquen homososiaaliset ja homoeroottiset ulottuvuudet Adrienin ja Frantzin tanssittaessa naisia pariisilaisissa huvipaikoissa. Ozon jättää kaiken ironian tyystin pois ja kertoo tarinansa vailla isompaa kikkailua. Ozon ei piittaa vähääkään tiedostavan homoelokuvan julistuksellisuudesta, vaan ennemminkin suree kauneuden ja lempeyden kohtaloa maailmassa, jota kiinnostavat voimakas asenteellisuus ja kansalliskiihko.
Frantz.
Ohjaus: François Ozon.
Käsikirjoitus: François Ozon ja Philippe Piazzo Ernst Lubitschin elokuvan pohjalta, joka perustuu Maurice Rostandin näytelmään.
Kuvaus: Pascal Marti.
Musiikki: Philippe Rombi.
Pääosissa: Pierre Niney, Paula Beer, Ernst Stötzner, Marie Gruber, Cyrielle Clair.
Kesto: 1h 53 min.
Ikäraja: 12.
Suoratoisto: Yle Areena 21.4. 2021 saakka.
Vuokra: Apple tv.
