Yksi vuoden 2019 Espoo Cinén parhaiten kätkettyjä helmiä on ruotsalainen filosofiseksi tieteiselokuvaksi luokiteltava Aniara, jonka ensimmäiset esitykset tapahtuivat peräkkäisinä päivinä, maanantaina 6.5. Hanasaaren kulttuurikeskuksessa heti iltakuudelta. Toisen esityksen tullessa heti seuraavana tiistai-iltana Tapiolan kulttuurikeskuksen Louhisalissa. Vihoviimeisen tilaisuuden nähdä elokuva saa sunnuntai-iltana 12.5. Finnkinon Omena-teatterissa.
Ruotsalaisrunoilija Harry Martinsonin Nobel-palkittuun tieteisrunoelmaan Aniara perustuva elokuva ansaitseekin tulla nähdyksi useita kertoja, koska vakavia ns. aikuisten scifi-elokuvia ei ole nähtävillä yhtään liikaa. Martinsonin runomuotoinen tieteiskertomus kertoo tulevaisuuden avaruusaluksesta joka vie ihmisiä ydinsodan saastuttamasta Maasta Marsiin. Elokuva on vaihtanut ydinsodan ekokatastrofiksi, mutta yhtä kaikki luonnontuhojen repimä Maa on muuttunut kelvottomaksi elää. Hitaahkosti käynnistyvä elokuva seuraa päähenkilönään Aniaran henkilökuntaan kuuluvaa Emelie Jonssonin esittämää mimarobia, jolle elokuva ei anna parempaa nimeä kuin MR.
• • •
MR on aluksen Miiman hoitaja. Miima on Martinsonin suuria visionäärisiä keksintöjä. Hänen runoelmassan Miima on televisiota tai tietokonetta muistuttava kone joka välittää aluksen matkustajille kuvia Maasta. Elokuvassa Miima on dramatisoitu virtuaalitodellisuuden kaltaiseksi laitteistoksi joka on suorassa yhteydessä käyttäjänsä aivoihin tuottaen esiin käyttäjänsä onnellisimpia muistoja. Tarkoitus on terapeuttinen eli rentouttaa, ja toimia siten kuin mielialalääke. Vaikutuskin on kuin mielialalääkkeillä joista voi toisinaan tulla riippuvaiseksi. Jotkut matkustajista addiktoituvat Miimaan niin voimakkaasti että rynnistävät käyttämään sitä muiden matkustajien vuoroista piittaamatta. Yksi elokuvan dramaturgisista käänteistä on kuin kohtalon ironiaa: ekokatastrofia pakoon lähteneen ihmiskunnan rippeitä kuljettava avaruusalus on törmätä avaruudessa viereksivään romuun. Välttääkseen törmäyksen aluksen täytyy ruiskauttaa polttoaineensa ulos ja tulla ohjauskyvyttömäksi ja päätyä ajelehtimaan täysin kosmoksen vietävänä. Ruokaa ja happea alus pystyy tuottamaan leväviljelmiensä jalosteista.
• • •
Aniara- alus muistuttaa ruotsinlaivan ja ostos- tai viihdekeskuksen yhdistelmää; ravintoloita, tanssi- ja punttisaleja riittää, ja kaikkialla soi hissimusiikki. Kenellekään ei haluta antaa mahdollisuutta ikävystyä. Kaikki on aluksella niin toimivaa, että se kertoo ihmiskunnan katastrofiin varaudutun ennakolta jo kauan, kauan sitten; Se on yksi niitä asioita joita elokuva ei sen erityisemmin artikuloi. Elokuvan metaforinen dystopia on jokseenkin helppo. Aniara-alus matkustajineen vertautuu ihmiskuntaan joka matkaa planeetallaan halki universumin tuuliajolle joutuneena sekä oman typeryytensä tähden että kohtalon oikusta. Elokuvassa tilanteen käytyä matkustajille selväksi nähdään paljon katkelmallista kerrontaa kuin klippejä päivittäiselämästä. Aluksella nähdään hyvin oppikirjamainen yhteisön rapautuminen ja romahdus.
• • •
Aluksi matkustajien Miiman käyttö kiihtyy räjähdysmäisesti. On selvää, että näyt onnen ajasta ovat koukuttaneet matkustajat niin vahvasti, että he ovat valmiita mellakoimaan, elleivät saa välitöntä fiksiä juuri silloin kun heidän tekee mieli. Miiman yletön käyttö alkaa näkyä sen toiminnassa. Aluksi tulee pieniä korruptoituneisuuksia. MR:n omassa koekäytössä käy ilmi virheellisyyksiä. Taivaalla lentävät linnut hajoavat kappaleiksi ja putoavat raatoina unelmien metsälampeen. Miiman brakaillessa se alkaa toistella Martinsonin alkuperäisteoksen otteilta kuulostavia katkelmia. Aluksella kukaan ei ymmärrä lyriikkaa runoudeksi ja kyselee vihaisena mitä tämä tällainen on.
• • •
Addiktioksi muuttuneen miimankäytön ohella matkustajat kehittävät itselleen toisenkin huumeen eli uskonnon. Heidän keskuudessaan leviää kultteja, joista yhden parissa palvotaan valoa, toisen sisältönä on pidäkkeetön hedonismi. Kaikkien näiden vaiheiden edetessä aluksen päällystö pitää yllä julkisivua asioiden hallinnasta, eikä siedä itseään epäiltävän ainakaan julkisesti. Demoralisoivaksi kokemansa epäilijän, alkoholismiin suistuneen aluksen entisen astronomin kapteeni Chefone teloittaa pikaistuksissaan, mikä on hetki jolloin Aniaran voi sanoa saavuttaneen puolifasistisen poliisivaltiovaiheen. Esikoiselokuville tyypillisesti Aniara on elokuva, jolla menee ensimmäinen puoli tuntia hapuilevaan tilanteen ja laivan esittelyyn ilman että draamallista jännitettä on ehtinyt syntyä. Ohjaajat Pella Kågerman ja Hugo Lilja ovat löytäneet päänäyttelijöistään Emilie Jonssonista MR:n roolissa ja hänen rakastajastaan Isagelista (Bianca Cruzeiro) ulottuvuuksia tulkitsemaan rakkautta tilanteessa jossa kaikkien inhimillisten tunteiden luulisi olevan poispyyhkäistyjä. Ohjaajat ovat malttaneet käyttää tietokonetehosteita hillitysti. Vähimmäismäärä tehosteita yhdistettynä uskottavalta näyttävään nykyhetkessäkin tunnistettavaan esineistöön riittää tekemään Aniarasta omalla tasollaan hyvännäköisen ja uskottavan.
• • •
Dystopiana Aniara on varsin vaikuttava. Vuodet vaihtuvat, kapteenin parta kasvaa ja ihmiset kokoontuvat kuulemaan kapteenin juhlapuheita entistä väsyneempinä ja kerta kerralta skeptisempinä. Kauheinta on, että kaikki vain jatkuu vuosi vuodelta muuttumattomana koko ajan huonompaan päin mennen, laiva ja sen toiminnot rappeutuvat ylläpidon puutteessa, kunnes lopulta on jäljellä elävien kuolleiden täyttämä ruumisarkku. Järeämpää kosmisen yksinäisyyden kuvaa ei voi juuri olla. Kågermanin ja Liljan teos ei suinkaan ole ensimmäinen Martinsonin runoelmasta tehty elokuva. Ensimmäisinä asialla olivat ruotsalaiset. Arne Arnbomin tv-elokuvaa Aniara (1960) ei ole nähty Skandinavian ulkopuolella kuin Länsi-Saksassa. Suomessakin on tehty Aniarasta dramatisointi. Asialla oli Ylen radioteatteri, jonka vuoden 1975 kuunnelman oli ohjannut Väinö Vainio, jonka ohjauksessa esiintyivät muun muassa Juha Kandolin, Kauko Kokkonen, Terttu Soinvirta ja Iiris-Lilja Lassila. Musiikin radioteatterin esitykseen teki Toni Edelmann. Muistini mukaan esitys oli 1970-lukulaiseen tyyliin kaiutettu ja jylhää kuunneltavaa.
Aniaran esitys Espoo Ciné -festivaalilla on sunnuntai-iltana 12.5. Finnkinon Omena-teatterissa klo 20.00.
