Nyt, kun on tullut kuluneeksi 40 vuotta Werner Herzogin Nosferatu – yön valtias -elokuvan Suomen ensi-illasta, niin se tuodaan uusintaensi-iltaan restauroituna versiona, jossa värien kirkkaus näyttää kauniisti puhdistetulta. Juoni on pintapuolisesti sama kuin Bram Stokerin Dracula-romaanissa (1897). Wismarilaisessa kauppaliikkeessä työskentelevä Jonathan Harker (38-vuotiaana parikymppiseltä näyttävä Bruno Ganz) saa tehtäväkseen lähteä hakemaan alleirjoitukset kauppakirjoihin joilla transsilvanialainen kreivi Dracula ostaa Wismarista kiinteistöjä. Nuoren Lucy-vaimonsa (Isabelle Adjani) vastusteluista huolimatta Harker lähtee matkaan ja kohtaa jylhää luonnonkauneutta sekä pelokkaita maalaisia jotka muuttuvat torjuviksi kuullessaan Harkerin määränpään.
• • •
Herzogin elokuvalla on kaksi alkuperäislähdettä; Ensinnäkin Bram Stokerin romaani ja saksalaisohjaaja F.W. Murnaun siitä tekemä elokuva Nosferatu, eine Symphonie des Grauens (1922). Murnaun elokuvan päähenkilö ei olekaan nimeltään kreivi Dracula, vaan Max Schreckin esittämä aristokraatti onkin kreivi Orlok. Kirjailija Stokerin perikunnan vaatimuksesta alkuperäisnimeä ei tiettävästi saanut käyttää. Herzog ei niinkään käytä Murnaun elokuvaa lähteenä kuin osoittaa sille kunniaa. Shokkitehosteita välttävä tyyli, verkkainen kerronta, eräät kuvakulmat ja -rajaukset ovat kuin suoraan Murnaun mustavalkoisesta mykkäelokuvasta, josta Herzog on tehnyt värit ja äänet sisältävän version. Hän tahtoi tulla osaksi saksalaisen elokuvan perinnettä ja hyppäsi edeltävän sukupolven eli natsi-Saksan elokuvantekijöiden yli Weimarin Saksassa eläneen Murnaun elokuvaan. Herzog käyttää elokuvassaan päänäyttelijäänsä kuin erikoistehostetta. Klaus Kinski imee kuvaan saapuessaan kaiken huomion, mitä korostaa hänen jatkuva vaatettamisensa mustaan. Kalmankalpeaksi pakkeloitu pää erottuu mustuuden keskeltä kuin irrallaan kelluva itsenäinen, kosmisen yksinäinen olio.
• • •
Eräs avain elokuvan ymmärtämiseen on kreivi Draculan lause, missä hän suree aikansa loputtomuutta ja pitkästymistä. “Olen peräisin vanhasta suvusta. Aika on aina kuin tuhannen yön kuilu, vuosisadat tulevat ja menevät. Kyvyttömyys vanhentua on hirvittävää. Kuolema ei olekaan kamalinta kaikesta. Kuolemaakin kauheampia asioita on. Voitteko kuvitella millaista on joutua sietämään vuosisatojen ajan joka päivä samat turhuudet? “ Draculahan kuulostaa melkein kuin vuoden 1993 Groundhog Day-komedian säämies Phil Connorsilta (Bill Murray), joka on vangittu elämään sama päivä uudestaan ja uudestaan kunnes se sujuu oikein. Kinski tietoisesti korostaa Dracula-hahmonsa vierautta, yksinäisyyttä ja traagisuutta. Yksityiskohta, joka huvittaa vasta kun sen havaitsee, on Draculan raskas hengitys hänen silmäillessään Draculan linnan koomisen runsaaseen illallispöytään saapuneen terveyttä ja verevyyttä uhkuvan Jonathan Harkerin valkeaa kaulaa.
• • •
Herzogilla on taipumusta nähdä dystopinen tilanne sekä banaalina että koomisena. Se tiivistyy elokuvan loppupuolen näkymiin Wismarin kaupungista, missä kukaan ei enää voi mitään Draculan levittämälle kuolemalle, jota kaupungin asukkaat luulevat rutoksi. Ruumisarkkuja hitaana kulkueena kanniskelevat kaupunginisät, vakaat kauppiaat ja porvarit tuijottavat tieltään sivuun kansanperinnetietoutta sisältänyttä kirjaa lukeneen Lucy Harkerin, joka on rientänyt kertomaan ratkaisuehdotuksiaan kaupungissa raivoavan epidemian taltuttamiseksi. Kaupunginisien ynseydessä heijastuu ajankohdan patriarkaalisten arvojen mukainen varmuus siitä, etteivät naiset mitään tietämisen arvoista voi tietääkään. Wismarin torista muodostuu Herzogin näkemänä karnevaalipaikka, missä ihmiset lyövät keskiaikaiseksi kuolemantanssiksi odotellessaan loppuaan, jota eivät yritäkään lykätä.
• • •
Torille tuoliin istutettu mummo on jätetty joko nukkumaan tai kuolemaan ellei hän sitten odota arkkunpanijoita. Kukaan ei tunnu piittaavan muista ihmisistä yhtikäs mitään. Maailmanlopun meininki, siis. Elokuvan Wismar ei ole Wismar ensinkään, sillä Herzog kuvasi elokuvansa alankomaalaisessa Delftin kaupungissa. Sikäläinen kaupunginjohto ei tiettävästi ollut erityisen innoissaan Herzogin halusta päästää 11000 rottaa irti Delftissä, niinpä Herzog joutui kuvaamaan osia elokuvasta muualla, hollantilaisessa Schiedamin kaupungissa. Herzogin oivaltava musiikinkäyttö on osaltaan auttanut tuomaan myyttisyyden takaisin Dracula-aiheeseen. Elokuvan eräänlaisena tunnusmusiikkina soi Quiche-mayojen kansalliseepoksen mukaan nimensä saaneen saksalaisen Popol Vuh –yhtyeen musiikki, joka seikkailee new agen, maailmanmusiikin, ambientin ja uskonnollisen rituaalimusiikin välimaastossa. Jonathan Harkerin lähestyessä Transilvaniaa hän pitää taukoa matkaamisesta. Horisontissa siintävien vuorien takaa nousee pilvien verhoamaa auringonvaloa ja eikös juuri silloin ala soida Richard Wagnerin Das Rheingold-oopperan alkusoitto.
Nosferatu – yön valtias
Ohjaus: Werner Herzog.
Käsikirjoitus: Werner Herzog.
Kuvaus: Jörg Schmidt-Reitwein.
Pääosissa: Bruno Ganz, Isabelle Adjani, Klaus Kinski, Roland Topor.
Kesto: 1 h 47 min.
Ikäraja: 12.
