Kolme naista on jo neljäs pitkä elokuva, jonka iranilaisohjaaja Jafar Panahi on tehnyt sitten joulukuun 2010, kun hänet määrättiin sekä kotiarestiin että vaikenemaan taiteilijana eli häneltä kiellettiin elokuvanteko 20 vuodeksi. Panahi on nerokkaasti kiertänyt saamaansa rangaistusta ja ollut piittaamatta saamistaan rajoituksista ja ennemminkin käyttänyt niitä hyödyksi taiteellisen työn yllykkeinä. Ellei matkustaa saa, niin kuvataan sitten kotona, kesämökillä tai autossa ja juuri niin Panahi on jo monesti tehnyt. Elokuvansa Taxi Teheran (2015) Panahi kuvasi autossa jota itse ajoi taksinkuljettajaa esittäen. Kolme naista– elokuva alkaa nuoren naisen,  Marziyeh Rezaein, joka esittää lähinnä itseään, kuvaamalla kännykkävideolla.Marziyeh Rezaei kertoo epätoivostaan, koska hänen perheensä on kieltänyt häntä opiskelemasta elokuvanäyttelijäksi vaikka hänet onkin hyväksytty näyttelijäkoulutukseen Teheranissa.  Hän purkaa epätoivoista turhautumisen tunnettaan pitkään valitukseen tilanteensa epäreiluudesta.

• • •

Videolla nähdään, miten Rezaei näyttäisi hirttäytyvän. Jotenkin hänen itsemurhavideonsa on löytänyt tiensä sosiaaliseen mediaan, mitä kautta sen saa kuuluisa näyttelijätär Behnaz Jafari, joka hänkin esittää itseään. Nuoren naisen tilanteesta järkyttyneenä hän on lähtenyt etsimään hirttäytyneen Rezaein kotikylää läheltä Turkin ja Iranin rajaa. Seuranaan loputtoman tuntuisilla kaartelevilla vuoristoteillä Behnaz Jafarilla on autokuskinaan elokuvaohjaaja Jafar Panahi joka hänkin esittää elokuvassa itseään. Kotikylän ihmisillä ei ole juurikaan hyvää sanottavaa Marziyeh Rezaeista, eikä muistakaan viihdyttäjistä. Kylään erakoituneesta entisestä naisnäyttelijäsuuruudesta kyläläisillä tuntuu olevan vain pahaa sanottavaa, koska  puritaanisten miesten hallitsemassa yhteisössä naisilla ei ole muuta virkaa kuin alistua. Tosin miehet voivat puhua päivät pääksytysten seksistä, olipa kyse sitten siitossonnista tai taikauskoisesta suhtautumisesta pyhäinjäännöksenä pidettyyn leikatun esinahan palaseen.

• • •

Jafar Panahi kritisoi ovelasti teokratian taantumuksellisuutta nostamalla elokuvassaan keskeiseksi tuppukylän takapajuisuuden, joka laajenee koskemaan koko maata. Mutta ketään hän ei pilkkaa. Kaikista kuvattavistaan hän löytää ihmisen. Panahi, joka teki uransa alkuaikoina enimmäkseen dokumenttielokuvia on viimeaikaisissa töissään löytänyt taitavan tavan kietoa dokumentaarisuuden yhteen fiktion kanssa siten, että lopputulosta voi kutsua itseään todellisuuden esittämisellä eli dokumentaarisuudella kommentoivaksi fiktioksi. Paremman sanan puutteessa sitä pitäisi kai kutsua metafiktiivisyydeksi. Kolme naista -elokuvan näennäinen tapahtumattomuus ja pitkien ottojen tyyli voi harhauttaa luulemaan elokuvaa yhdentekeväksi, mitä se ei suinkaan ole. Pintatason tyyneys kätkee isoja, tärkeitä asioita.

• • •

Aikanaan Panahi työskenteli  myös iranilaiselokuvan tunnetuimman, kohta kolme vuotta sitten kuolleen Abbas Kiarostamin elokuvissa apulaisohjaajana. Kiarostami on läsnä Panahin uudessa elokuvassa vain sillä aavistuksenomaisella tavalla jota Kiarostami itsekin olisi arvostanut. Kolmea naista lähimmäs Kiarostamin elokuvista tulevat  Kirsikan maku (1997) ja Tuuli meitä kuljettaa (1999). Ihmisyyden perusteita koskettelevan tematiikan lisäksi Panahin elokuvaa yhdistää Kiarostamin elokuviin  parhaille iranilaiselokuville tyypillinen vakaan kauneuden estetiikka, jossa ajan ja sen kulumisen annetaan tulla osaksi taideteosta. Vielä yksi silta Kiarostamista Panahiin on kuvallinen;  Kiarostamin Kirsikan maku -elokuvassa (1997) ajellaan pitkiä aikoja Badii-nimisen itsemurhaa hautovan miehen seurassa hänen etsiskellessään viimeiseen palveluksen tekijää Teherania ympäröivältä vuoristoteiden halkomalta seudulta. Elokuvaa on kuvattu paljon auton sisällä. Näkökulma  auton tuulilasin läpi avaa ikään kuin toisen valkokankaan  keskelle valkokangaskuvaa. Vastaavaa kuva kuvassa -tyyliä myös Panahi käyttää. Täysin huumoriton tai ylipäätään hampaaton Panahin elokuva ei ole, sillä matkalla tavataan muutamiakin maalaisia eksentrikkoja, kuten valmiiksi kaivamansa haudan sopivuutta itselleen kokeileva mummo. Panahi arvostelee lempeästi kotimaansa nurjamielisyyttä taidetta ja kulttuuria kohtaan elokuvansa henkilöhahmojen suulla.

• • •

Huomattavan monet elokuvassa kuvatun perinteiden sanelemaa elämää elävän maalaiskylän hahmoista paheksuvat esittävästä taiteesta ammattinsa tehneitä naisia, joille he povaavat synkeää loppua. Nimensä elokuva on saanut siinä nähtäviltä kolmen eri sukupolvien naistaiteilijoilta. Rezaei edustaa vasta opiskelemaan haluavaa nuoruutta, Jafari keski-ikäisyydessä kukoistavaa  parasta ammattilaisuutta.  Kylän laitamille, pois silmistä ja mielestä ja sillä tavoin olemassaolosta sysätty Shahrazade, entinen näyttelijä nähdäänkin vain  vilaukselta. Hänen olemassaolonsa on se joka tuntuu eniten poissaolonsa kautta. Se, että hänestä on tehty sokea piste vain lisää hänen vaikuttavuuttaan. Shahrazaden kohtalo on mahdollinen häntä nuoremmille naisnäyttelijöille. Panahin elokuvia kannattaa katsoa, koska ne kaikesta huolimatta kertovat tekijänsä uskomattoman lannistumattomasta optimismista, mikä heijastuu hänen elokuviinsa niin voimakkaasti, että se tarttuu katsojaankin.

 

Kolme naista

Ohjaus: Jafar Panahi.

Käsikirjoitus: Jafar Panahi ja  Nader Saeivar.

Kuvaus: Amin Jafari.

Pääosissa: Marziyeh Rezaei, Behnaz Jafari, Narges Delaram, Jafar Panahi.

Ikäraja: 12.

Kesto: 1 h 41 min.